Vasemmisto–oikeisto-ulottuvuus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Myös Suomen eduskunnassa vasemmisto istuu puhemiehen paikalta katsottuna vasemmalla ja oikeisto oikealla. Kuvassa vuoden 2011 tilanne.

Vasemmisto–oikeisto-vastakkainasettelu viittaa poliittisen kentän jakautumiseen oikeistoon ja vasemmistoon. Oikeiston on perinteisesti nähty kannattaneen konservatismia [1] ja vasemmiston jyrkkiä yhteiskunnallisia uudistuksia[2], mahdollisesti myös liberalismia. Sanoja oikeisto ja vasemmisto käytetään myös vastaavista ryhmittymistä puolueiden ja muiden ryhmien sisällä.[1] Termit syntyivät Ranskan vallankumouksen aikana, jolloin ne viittasivat istumapaikkajärjestykseen Ranskan lainsäädännöllisissä elimissä, erityisesti Ranskan lainkokouksessa vuonna 1791.[3]

Vasemmisto–oikeisto-ulottuvuus[4] tai vasemmisto–oikeisto-akseli on yksi tavoista hahmottaa poliittinen kirjo. Se on nähtävissä niin politiikan historiassa kuin nykypäivässäkin, niin kansalaisten kuin muidenkin politiikan toimijoiden ajattelussa ja toiminnassa. Vasemmisto–oikeisto-ulottuvuus liittyy nykyisin ensisijaisesti tulonjakoa, sosiaalipalveluja sekä valtion ja elinkeinoelämän suhteita koskeviin kysymyksiin. Vasemmiston katsotaan painottavan valtion taloudellista, säätelevää ja palveluja tuottavaa roolia, kun taas oikeiston nähdään luottavan markkinavoimiin ja haluavan pitää valtion roolin pienenä.[5]

Vasemmisto-oikeisto-akselin keskelle jääviä ryhmiä kutsutaan usein poliittiseen keskustaan kuuluviksi, ääripäihin sijoittuvia taas äärioikeistoksi ja äärivasemmistoksi.

Triangulaatio on sitä, kun toista laitaa edustava poliittinen ehdokas asettuu akselin ulkopuolelle, yläpuolelle tai tarkalleen sen keskelle. Näin hän houkuttelee äänestäjikseen ääripäiden välissä olevia äänestäjiä[6]. Samalla hän pyrkii etääntymään radikaalista poliittisesta laidasta, mikä voisi karkottaa äänestäjiä. Ehdokas poimii poliittisia kantojaan kummaltakin puolelta omaksi edukseen kulloisenkin tilanteen mukaan.[7]

Vasemmisto–oikeisto-ulottuvuus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylen vaalikone 2007[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vasemmisto–oikeisto-ulottuvuus nähdään myös kansanedustajien vastauksissa Yleisradion vaalikoneen kysymyksiin vuoden 2007 eduskuntavaalien alla: perinteiseen tapaan asenteet liittyvät valtion taloudelliseen rooliin, hyvinvointipalveluihin ja maanpuolustukseen. Vahvin ideologinen jännite vallitsee tuloerojen kasvun vastustamisen ja Suomen Nato-jäsenyyden kannattamisen välillä.[5]

Vaalikonekysymysten korkeimmat lataukset faktorianalyysin 1. faktorilla.[5]
Oikeistolaisia väitteitä
Väite Lataus
Suomen pitäisi liittyä Natoon ,83
Työehdoista sopiminen enemmän työpaikoilla ,70
Veronkevennykset ennen palvelujen parantamista ,66
Lahjakkaille lapsille enemmän omia luokkia tai erityiskouluja ,55
Irtisanominen helpommaksi, jos työttömyysturvaa parannetaan ,54
Kuudes ydinvoimala on rakennettava ,49
Puolustusvalmius on säilytettävä, vaikka se maksaisi lisää ,45
Jos vanhempi kotona, lapsella ei oikeutta kokopäivähoitoon ,42
Pätkätyötä hyväksyttävä osana nykyajan työelämää ,41
Vasemmistolaisia väitteitä
Väite Lataus
Tuloerojen kasvua pitää hillitä -,82
Verorahat enemmän julkiseen terveydenhuoltoon, ei yksityislääkäreillä käynteihin -,75
Valtiolle vahvempi rooli talouselämän ohjaamisessa -,59
Palkkatietoja luottamusmiehille sukupuolten tasa-arvon lisäämiseksi -,53
Siviilipalvelusaikaa on lyhennettävä -,43

Vuoden 2015 tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnallisalan kehittämissäätiön vuonna 2015 julkaisemassa tutkimuksessa suomalaisista 24 prosenttia sijoitti itsensä vasemmistoon, 32 prosenttia oikeistoon ja 26 prosenttia keskelle. Vasemmistoliiton, SDP:n ja vihreiden kannattajista enemmistö suuntautui vasemmalle, kun taas kokoomuksen kannattajat sijoittuivat selvästi oikealle. Perussuomalaisten kannattajista kaksi viidestä oli keskellä ja kolmasosa oikealla. Keskustan tukijoista lähes joka toinen sijoitti itsensä enemmän tai vähemmän oikealle ja kaksi viidestä keskelle.[8]

Nuorten 18–30-vuotiaiden keskuudessa oli keskimääräistä enemmän vasemmistoon itsensä sijoittavia, kaikkiaan 29 prosenttia. Nuorista 18 prosenttia samaistui enemmän tai vähemmän oikeistoon. Eniten oikeistoon itsensä sijoittavia löytyi keski-ikäisistä, 43 prosenttia.[8]

Tutkimuksen mukaan oikeistolaisuus kasvaa merkittävästi tulojen myötä. Vastaavasti vasemmistolaisuus on yhteydessä alhaisiin tuloihin, sillä tulonsaajaryhmistä ainoastaan alle 20 000 euroa vuodessa ansaitsevat sijoittivat itsensä keskimääräistä enemmän vasemmalle.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Sanat oikeisto, vasemmisto. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. Factum: Uusi tietosanakirja. 8, Vahl–ö. Espoo: Weilin & Göös, 2005. ISBN 951-35-6682-X.
  3. Uola, Mikko: Sinimusta veljeskunta: Isänmaallinen kansanliike 1932–1944. Helsingissä: Otava, 1982. ISBN 951-1-06982-9.
  4. Vaalit yleisödemokratiassa-kirjassa käytetty termi
  5. a b c Borg, Sami & Paloheimo, Heikki (toim.): ”Luku 12: Kansanedustaja ideologisella kartalla”, Vaalit yleisödemokratiassa: Eduskuntavaalitutkimus 2007. Tampere: Tampere University Press, 2009. ISBN 978-951-44-7568-9.
  6. Jenny Thuneberg: Entinen pääministeri: "Ruotsi on menossa rikki" 21.9.2014. Verkkouutiset. Viitattu 21.9.2014.
  7. In Politics, What is Triangulation? WiseGeek. Viitattu 21.9.2014.
  8. a b c Puoleet vasemmistoo–oikeisto ja arvoliberaali–arvokonservatiivi -janoilla KAKS.fi. 29.3.2015. Kunnallisalan Kehittämissäätiö. Viitattu 12.6.2017.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]