Ohkolan Nuorisoseura
Ohkolan Nuorisoseura ry on vuonna 1899 perustettu kulttuuri- ja harrastustoimintaa järjestävä yhdistys Mäntsälän Ohkolassa.[1] Seura kuuluu Suomen Nuorisoseurojen liittoon ja järjestää monipuolista toimintaa kaikenikäisille.[2] Sen toimintaan kuuluu muun muassa teatteria, tapahtumia, kyläjuhlia ja nuorisotyötä. Yhdistyksen oma toimitalo valmistui vuonna 1912 kylän pohjoisreunalle maantien varteen. Neljä vuotta aiemmin, vuonna 1908, oli valmistunut Ohkolan työväenyhdistyksen talo Vähäkylään vievän tien varteen.[3]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ohkolan Nuorisoseura ja Ohkolan työväenyhdistys toimivat vuosikymmenten ajan rinnakkain, edustaen taustoiltaan eri yhteiskuntaryhmiä.[4] Vuonna 1956 molempien yhdistysten nuoret näyttelijät toteuttivat yhteistuotantona kesäteatteriesityksen, jonka ohjasi kansakoulun johtaja Arvo Ikonen. Tämä yhteistyö merkitsi symbolista yhdentymistä aiemmin jakautuneessa kyläyhteisössä. Samana kesänä perustettiin Öljymäen kesäteatteri, josta tuli pysyvä kotinäyttämö yhteiselle teatteritoiminnalle.[3]
Ohkolan teatteri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkelit: Ohkolan teatteri ja Öljymäen kesäteatteri
Tunnetuin osa seuran nykytoimintaa on Ohkolan teatteri. Teatteri on harrastajateatteri, joka tuottaa kesäisin esityksiä Öljymäen kesäteatterissa – kylän omalla ulkoilmanäyttämöllä, jonka katsomo on katettu. Esitykset ovat vakiinnuttaneet asemansa osana Mäntsälän ja lähialueen kulttuuritarjontaa.[5]
Hurmaava joukkoitsemurha (2025)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kesällä 2025 Ohkolan teatteri esitti Öljymäellä Arto Paasilinnan romaaniin perustuvan näytelmän Hurmaava joukkoitsemurha. Esitys oli teoksen ensimmäinen teatterisovitus. Näyttämösovituksesta ja ohjauksesta vastasi Kalle Tahkolahti, ja musiikin sovituksesta sekä tuotannosta vastasi Iivo Johansson. Tuotannosta vastasivat Riikka Holm, Aatu Johansson, Anu Päivinen ja Ohkolan Nuorisoseura ry. Kantaesitys nähtiin 11. heinäkuuta 2025.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Ohkola – Hyökännummi | SILMU-kylät kyläsivusto www.ohkola.fi. Viitattu 6.8.2025.
- ↑ Tekemisen riemua Nuorisoseurat. Viitattu 6.8.2025.
- ↑ a b Historia – Ohkolan nuorisoseura ohkolannuorisoseura.fi. Viitattu 6.8.2025.
- ↑ Ohkolan nuorisoseura – Ohkolan nuorisoseura ohkolannuorisoseura.fi. 17.7.2025. Viitattu 6.8.2025.
- ↑ a b Ohkolan teatteri – Ohkolan nuorisoseura ohkolannuorisoseura.fi. Viitattu 6.8.2025.