Software Finland

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Ohjelmisto- ja e-business)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Software Finland ry
Perustettu 1993
Toimitusjohtaja Rasmus Roiha
Puheenjohtaja Pekka Walkama
Aiheesta muualla
Sivusto

Software Finland ry (entinen Ohjelmisto- ja ebusiness ry ja Ohjelmistoyrittäjät ry) on sitoutumaton yritysjohdon yhteisö, liiketoiminnan kehittäjä ja toimialavaikuttaja. Vuonna 1993 perustetun yhdistyksen jäseninä on noin 600 yritystä ja 700 alan keskeisintä johtajaa ja vaikuttajaa.

Software Finland ry järjestää jäsenilleen vuosittain noin 30 erilaista koulutustapahtumaa ja klubi-iltaa. Yhdistys tarjoaa jäsenilleen palveluja, joiden avulla on mahdollista kehittää yrityksen osaamista ja viedä liiketoimintaa eteenpäin. Yhdistyksen jäsenenä on myös mahdollisuus vaikuttaa kotimaiseen toimialan kehittymiseen.[1] Yhdistyksen perustajajäseniin kuuluu muun muassa Nokian ja F-Securen hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa. Yhdistyksen toimitusjohtaja on Rasmus Roiha ja hallituksen puheenjohtajana toimii Pekka Walkama (Sininen Meteoriitti Oy)[2].

Software Finland ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha omaa pitkän kokemuksen ohjelmistoalalta. Hän on kolmannen sukupolven yrittäjä, joka on toiminut yrittäjänä ICT-alalla jo vuodesta 1998 alkaen. Sarjayrittäjäksikin kutsuttu Roiha on ollut mukana perustamassa sekä kehittämässä useita ohjelmistoalan yrityksiä ja hänellä on kokemusta muun muassa nopeasta kasvusta, kansainvälistymisestä, yrityskaupoista sekä liiketoimintamallin muutoksista.[3] Roiha on antanut ohjelmistoyrittäjyydelle kasvot ja hänet on noteerattu useampana vuotena Tivin Suomen 100 IT- vaikuttajalistalla. Vuonna 2016 Roiha nimettiin vuoden Tivi-vaikuttajaksi merkittävän työnsä ansiosta.[4]

Mimmit koodaa -ohjelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Mimmit koodaa
Mimmit Koodaa -logo.

Mimmit koodaa on Software Finland ry:n ohjelma, joka tarjoaa ohjelmistoalasta kiinnostuneille naisille mahdollisuuden ensiaskelien ottamiseen jäsenyritysten maksuttomissa workshopeissa. Ohjelman tavoitteena on tasa-arvon lisääminen, ohjelmistoalan osaajapulan helpottaminen sekä ohjelmistokehitykseen liittyvien mielikuvien muuttaminen. Ohjelma käynnistyi vuonna 2018 ja on tuonut yli 6 000 naista koodaamisen pariin[5]. Mimmit koodaa -ohjelma voitti parhaan ohjelman palkinnon Mesoaja Gaalassa 2019[6], EU:n tasa-arvopalkinnon joulukuussa 2019[7] ja sai vuonna 2020 Teknologiateollisuuden 100 000 euron apurahan[8].

Ohjelman koordinaattorina toimii Milja Köpsi, joka voitti Nordic Women in Techin myöntämän Diversity Leader of the Year -palkinnon marraskuussa 2020[9]. Köpsi on toiminut aiemmin matkabloggaajana Iltalehdessä ja kirjoittanut muun muassa Opas Roomaan -oppaan[10]. Tekemästään työstä hän sai vuonna 2019 Ordine della Stella d’Italia -kunniamerkin, jonka myönsi Italian presidentti Mattarella.

SaaS Finland[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SaaS Finland -logo.

SaaS Finland on Software Finland ry:n ohjelma, jonka tarkoituksena on myötävaikuttaa suomalaista SaaS-osaamista. SaaS Finland kokoaa yhteen alan yritykset, tutkimustulokset ja käytännöt. Tämän lisäksi hanke järjestää tapahtumia ja koulutuksia nimenomaan SaaS-yrityksille.[11]

SaaS tulee sanasta Software-as-a-Service, joka tarkoittaa ohjelmiston tarjoamista palveluna. Käytännössä toimittaja vastaa ohjelmistosta (pyörittäminen, palvelimet, tietoturva, jne), josta asiakas maksaa käytön mukaan. Suomessa SaaS:ista käytetään myös sanaa pilviohjelmisto. Lisäksi voidaan puhua myös pilvipalvelusta, joka kuitenkin käytännössä pitää sisällään enemmän kuin pelkästään SaaS-ohjelmistoja.[12]

Vuoden ohjelmistoyrittäjä -palkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Software Finland ry palkitsee vuosittain vuoden ohjelmistoyrittäjän. Palkittavaksi valitaan alalla menestynyt ohjelmistoyrittäjä, joka on esimerkillään edistänyt suomalaisen ohjelmistoteollisuuden kasvua ja toiminut innoittajana yrittäjävetoiselle kehitykselle. Vuoden ohjelmistoyrittäjiä ovat:

Vuoden digipalvelu -palkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Software Finland on jakanut Vuoden digipalvelu -palkintoa vuodesta 2019 lähtien. Palkinnon ovat saaneet:

  • Ukko.fi, Ukko Kumpulainen, 2019[23]
  • Yousician, Christian Thür, 2020[24]
  • We Encourage, Anna Juusela, 2021[25]
  • Lupapiste, Cloudpermit, Jan Pawli, 2022[26]
  • Yle Areena, Tanja Iikkanen, 2023[27]

Yhdistyksen palveluja listattuna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Software Finland ry:n tarjoaa jäsenilleen Mimmit koodaa -ohjelman ja Saas Finland -ohjelman lisäksi seuraavia palveluita:

  • GDPR 2021–2023 (koulutusohjelma EU:n tietosuoja-asetuksesta)
  • Koodikummi-ohjelma
  • IT2022-sopimusehdot etuhintaan
  • Koulutukset ja tapahtumat
  • Materiaalipankki
  • Vakuutusedut

Jäsenmäärän kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistyksen kokonaisjäsenmäärä on kasvussa. Jäsentapahtumat ovat kasvaneet toimialan verkottumistilaisuuksiksi, joissa kokoontuu verkostoitumaan sekä kehittämään osaamistaan (tilaisuuden luonteesta riippuen) noin 30–200 alan yrittäjää ja yritysjohtajaa. Tapahtumiin voi osallistua myös muiden toimialojen edustajia, jotka haluavat oppia lisää ohjelmistokehityksestä.

Ohjelmistoalan kehitys viime vuosikymmeninä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Software Finland ry tekee muun muassa Jyväskylän yliopiston kanssa tutkimusta alan kehityksestä. Vuosittaisissa ohjelmistoyrityskartoituksissa[28] analysoidaan ohjelmistoliiketoiminnan nykytilaa Suomessa perustuen julkisesti saatavilla oleviin tiedonlähteisiin ja kyselytutkimukseen. Ohjelmistoyrityskartoitusta on tehty vuodesta 1997 alkaen ja keskimääräinen vuosittainen alan kasvu on ollut 7–8 prosenttia. Negatiivisen kasvun vuosia on ollut hyvin harvoin, viimeksi vuonna 2009.

Vuoden 2017 kartoituksessa Jyväskylän yliopiston IT-tiedekunnan kanssa keskityttiin erityisesti ohjelmistoalan työllisyystilanteen selvittämiseen. Kyselytutkimus sai yhteensä 486 vastausta ja tuloksien mukaan ohjelmisto- ja IT-palveluala kasvoi 5,9 prosenttia vuonna 2016. Vastaavasti Tilastokeskuksen luvuissa kasvu päättyi. Ero johtuu siitä, että Tilastokeskuksen luvuissa on mukana peliyhtiö Supercell, jonka iso kahden miljardin euron liikevaihto ei enää kasvanut edelliseen vuoteen verrattuna. Ilman Supercelliä kasvuvauhti olisi ollut 7,1 prosenttia. Kasvua tapahtui pienissä, keskisuurissa ja suurissa ohjelmistoyrityksissä. Kasvua tukivat myös erilaisten rahoitusvaihtoehtojen lisääntyminen ja yhä useamman ohjelmistoalan yrityksen kansainvälistyminen. Samaan aikaan osalla yrityksistä kasvua jarruttivat riskinottohalun puute sekä alalla oleva työvoimapula.

Vuonna 2018 valmistuneessa tutkimuksessa[29] Jyväskylän yliopiston kanssa selvitettiin 99 ohjelmistoyrityksen liiketoiminnan kehittämisen päälinjoja, kehittämisen haasteita, muutoksen suuntaa ja IT-alan trendien vaikutusta liiketoiminnan kehittämiseen. Tutkimuksen ja Tilastokeskuksen lukujen mukaan ohjelmistoyritysten liikevaihdon kasvu kiihtyi entisestään ja oli jo 11,3 % (1,5 mrd €). Tutkimuksen mukaan lähes 69 % vastaajista totesi liiketoiminnan kehittämisen suuntautuvan nykyisen liiketoiminnan kasvattamiseen. Tutkimuksessa myös todettiin, että ala kasvaa vuosittain yli 10 % ja uusia korkeakoulututkinnon suorittaneita tulee alalle vain 2 % verran, eli näin ollen suurimmalta osalta uudesta työvoimasta puuttuu ICT-alan korkeakoulututkinto. Yrityksillä osaajapula onkin suurempi kuin työntekijäpula.

Vuonna 2020 toteutettiin Sykemittari keväällä ja syksyllä[30]. Samalla koettiin selkeästi kaikkien aikojen muutos vuoden sisällä. Kun ohjelmistoalan tilannetta mitattiin keväällä pahimman koronakurimuksen keskellä, lähes yhtä moni yritys koki olevansa vaikeuksissa ja kasvussa. Kasvun odotus muuttui syksyllä 2020 selkeästi positiivisempaan suuntaan, kun liki 70 % yrityksistä näki kasvua tulevan jonkin verran tai huomattavasti (vastaava luku keväällä 42 %). Syksyllä myös 52 % yrityksistä arveli henkilöstömääränsä kasvavan jonkin verran tai huomattavasti, kun vastaava luku oli keväällä 38 %. Lukuihin arvellaan vaikuttaneen kevään varovaisuuden väistyminen syksyyn mennessä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jäsenpalvelut Ohjelmisto- ja e-business ry. Viitattu 25.11.2020.
  2. ”Suurille vesille!” Ohjelmistoyrittäjien hallituksen uusi puheenjohtaja Pekka Walkama haluaa suomalaisen ohjelmisto-osaamisen maailmalle - Ohjelmistoyrittäjät Ry Ohjelmistoyrittäjät Ry. Viitattu 17.4.2018.
  3. Sarjayrittäjä Rasmus Roiha Ohjelmistoyrittäjien toimitusjohtajaksi News Powered by Cision. Viitattu 8.2.2021.
  4. Aleksi Kolehmainen: Tulisieluinen softamies Tivi. Viitattu 8.2.2021.
  5. Yritysyhteistyö Mimmit koodaa. Viitattu 25.11.2020.
  6. #Mimmitkoodaa valittiin Vuoden Ohjelmaksi Mesoaja Gaalassa – ”Kiitos kaikille mimmeille! Otetaan tulevaisuus omiin käsiin!” | Ohjelmisto- ja e-business ry www.sttinfo.fi. Viitattu 25.11.2020.
  7. Sari KOTILAINEN: EU:n kansalaisyhteiskuntapalkinto Mimmit koodaa -hankkeelle sukupuolten tasa-arvon edistämisestä Suomi - European Commission. 21.1.2020. Viitattu 25.11.2020.
  8. #mimmitkoodaa lähtee kansalliseen lentoon – ”Kiitos Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö, mahtava joululahja!” | Ohjelmisto- ja e-business ry www.sttinfo.fi. Viitattu 25.11.2020.
  9. Winners – Nordic Women In Tech Awards nordicwomenintechawards.com. Viitattu 25.11.2020. (englanniksi)
  10. Opas Roomaan - lue Milja Köpsin vinkit onnistuneeseen lomaan Opas Roomaan. Arkistoitu 9.5.2021. Viitattu 8.2.2021.
  11. SaaS Finland – Suomalainen SaaS saasfinland.fi. Viitattu 25.11.2020.
  12. SaaS, Software-as-a-Service – SaaS Finland saasfinland.fi. Viitattu 25.11.2020.
  13. Tässä on vuoden Ohjelmistoyrittäjä Yrittajat.fi. 12.12.2013. Arkistoitu 9.1.2021. Viitattu 7.1.2021.
  14. Siilin Kuula on Vuoden ohjelmistoyrittäjä - hän johtaa heimoja Tivi. Viitattu 19.4.2018. (englanniksi)
  15. Vuoden ohjelmistoyrittäjä 2015 ohjelmistoyrittajat.fi. Viitattu 3.2.2016.
  16. Basemarkin Tero Sarkkinen kiihdytti vuoden ohjelmistoyrittäjäksi Tivi. Viitattu 24.3.2017. (englanniksi)
  17. Vuoden 2018 Ohjelmistoyrittäjä on Kristo Ovaska, Smartly.io - Ohjelmistoyrittäjät Ry Ohjelmistoyrittäjät Ry. Viitattu 19.4.2018.
  18. ”Digitaalinen insinööritoimisto” Vuoden Ohjelmistoyrittäjäksi – Nitor on kasvanut komeasti softa-alan huippukireässä kilpailussa Ohjelmisto- ja e-business ry. Viitattu 7.1.2021.
  19. Ari Karkimo: ”Tavoite on 100 miljoonaa” – Vuoden ohjelmistoyrittäjä Unikien Esko Mertsalmi kurkottaa korkealle Tivi. Viitattu 7.1.2021.
  20. Pekka Lähteemäki: Vuoden ohjelmistoyrittäjä on sujuvapuheinen koodari, joka haluaisi muuttaa työelämää leikkisämpään suuntaan Talouselämä. Viitattu 20.9.2022.
  21. Software Finland: ”Kansainväliseksi luotu” – Vuoden Ohjelmistoyrittäjä 2022 on Janne Huttunen, Suomen jo valloittaneen Nordhealthin perustaja 13.10.2022. Software Finland. Viitattu 28.11.2023.
  22. Software Finland: Vuoden Ohjelmistoyrittäjä 2023 on Jukka Rantala Software Finland. 9.11.2023. Software Finland. Viitattu 28.11.2023.
  23. Yli 85 000 kevytyrittäjän käyttämä UKKO.fi on Vuoden Digipalvelu 2019 – ”Aivan mahtavaa olla Suomen suurimpia yrittäjäkouluja”, sanoo Ukko Kumpulainen Ohjelmisto- ja e-business ry. Viitattu 7.1.2021.
  24. Yousician on Vuoden Digipalvelu 2020: ”Digitalisaatio voi tehdä jokaisesta muusikon” – Maailmassa jo kymmeniä miljoonia käyttäjiä Ohjelmisto- ja e-business ry. Viitattu 7.1.2021.
  25. Aino on Vuoden Digipalvelu 2021: ”Annamme äänen vaiennetuille” – Aino Chatbot on Vuoden Digipalvelu, joka auttaa lähisuhdeväkivallan uhreja Suomessa ja Tansaniassa Ohjelmisto- ja e-business ry. Viitattu 10.5.2022.
  26. Software Finland: ”Kyllä tässä syntyy rakennusvalvonnan tulevaisuus” – Vuoden Digipalvelu 2022 on Pohjois-Amerikkaa valloittavan Cloudpermit Oy:n Lupapiste Software Finland. 13.10.2022. Software Finland. Viitattu 28.11.2023.
  27. Software Finland: Yle Areena on Vuoden Digipalvelu 2023 Software Finland. 9.11.2023. Software Finland. Viitattu 28.11.2023.
  28. Software Industry Survey – Survey of Finnish Software Industry 2017 softwareindustrysurvey.fi. Viitattu 7.1.2021. (englanniksi)
  29. ”Pelaamme divarissa, vaikka NHL olisi mahdollinen” - Ohjelmistoala kasvanut yli 11% huippuvauhtia osaajapulasta huolimatta Ohjelmisto- ja e-business ry. Viitattu 7.1.2021.
  30. ”Kaikkien aikojen muutos vuoden sisällä” – Toipumisesta toivoa koko Suomelle: Yli puolet ohjelmistoyrityksistä palkkaa jo lisää työntekijöitä Ohjelmisto- ja e-business ry. Viitattu 7.1.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]