Od-voima

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Od eli odylinen voima[1] oli nimi, jonka Karl von Reichenbach vuonna 1845[2] antoi olettamalleen elämänvoimalle. Nimensä se sai skandinaavisen Oden-jumalan mukaan[1].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Karl von Reichenbach tutki tapoja, joilla eri aineet voivat vaikuttaa ihmisen hermostoon, hän päätyi olettamaan uuden voiman, joka liittyi sähköön, magnetismiin ja lämpöön ja jolle jotkut henkilöt olivat muita herkempiä.[3] Tälle luonteeltaan vitalistiselle voimalle Reichenbach antoi nimen Od eli "odylinen voima". Teorian kannattajien mukaan Od-voima tunkeutui kaikkien kasvien, eläinten ja ihmisten läpi.[4]

Od-voiman oletettiin olevan eräänlaista säteilyä, joka kiersi magneettinapojen ympäri ja näkyi pimeässä eräänlaisena aurana kaikkien kappaleiden ympärillä.[1] Reihenbach itse ei sitä nähnyt, mutta muutamat koehenkilöt sanoivat nähneensä heikkoa valoa.[1] Se voitiin nähdä vain, jos ensin oli oleskeltu täysin pimeässä useita tunteja, ja silloinkin vain erityisen herkät ihmiset saattoivat nähdä sen.[5] Reichenbach itse ei kyennyt sitä näkemään, mutta muutamat koehenkilöt kertovat häneensä heikkoa valoa.[1] Od rinnastettiin myös itämaisiin käsitteisiin prana ja qi. Näistä poiketen sen ei kuitenkaan katsottu liittyvän hengitykseen vaan lähinnä biologisiin sähkömagneettisiin kenttiin.[6]

Karl von Reichenbach ei yhdistänyt Od-voimaa muihin vitalistisiin teorioihin. Hän esitteli Od-voiman käsitteen yksityiskohtaisesti kirjan pituisessa artikkelissa "Fysikaalisis-fysiologisia tutkimuksia magnetismista, sähköstä, lämmöstä, valosta, kiteytymisestä ja kemiasta niiden suhteessa elinvoimiin" (saks. Physikalisch-physiologische Untersuchungen über die Dynamide des Magnetismus, der Elektrizität, der Wärme, des Lichtes, der Krystallisation, des Chemismus in ihren Beziehungen zur Lebenskraft)[7], joka julkaistiin erikoispainoksena arvostetussa tieteellisessä julkaisussa Annalen der Chemie und Physik. Hänen keskeisiä väitteitään olivat:

  1. odylisella voimalla on positiivinen ja negatiivinen vuo sekä valoisa ja pimeä puoli,
  2. ihmiset voivat voimakkaasti "emanoida" sitä, erityisesti käsistään, suustaan ja kasvoistaan, ja
  3. odylisella voimalla oli monia mahdollisia sovelluksia.

Od-voiman avulla yritettiin selittää monia ilmiötä. Reichenbach itse arveli voivansa selittää sen avulla, miksi ihmiset ilman selvää syytä toisinaan kokevat toisiaan kohtaan sympatiaa tai vastenmielisyyttä.[8] Mutta hän yritti selittää sen avulla myös useita spiritistisiä ilmiöitä, esimerkiksi spiritistisissä istunnoissa toisinaan havaitun pöytien pyörimisen.[1] Od-säteilyn avulla yritettiin myös selittää, miten taikavarpu toimii.[1] Lisäksi Od-voima esitettiin selitykseksi hypnoosille. Britanniassa tämä käsitys sai suosiota sen, jälkeen, kun eräs Edinburghin yliopiston kemian professori oli kääntänyt Reichenbachin artikkelin englanniksi.[2] Myöhemmät tutkijat yrittivät osoittaa, että monet od-voimaan liittyvät ilmiöt olivat samoja, joita aikaisemmin oli kuvannut Franz Mesmer ja kauan ennen häntäkin Swedenborg.[9]

Od-voiman käsitteellä oli vaikutus ranskalaisten myös ranskalaisten para­psyko­logien Hippolyte Baraducin ja Albert de Rochas'n teorioihin.[10]

Reichenbach yritti kehittää tieteellisen todistuksen yleiselle elämänvoimalle. Kuitenkin hänen kokeensa nojautuivat sellaisten henkilöiden havaintoihin, jotka väittivät olevansa "herkkiä", sillä hän itse ei voinut havaita mitään väitetyistä ilmiöistä. Reichenbach väitti, että laboratoriokokeissa noin 1/3 ihmisistä saattoi nähdä ilmiön, mutta normaaleissa olosuhteissa paljon harvemmat.

Tieteellinen vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedeyhteisö arvosteli odylisen voiman käsitettä, koska sen olemassaolosta ei ollut luotettavia tai toistettavia todisteita.[1] Arvostelijat pitivät sitä 1800-luvulla puoskarointina, ja nykyisin sitä pidetään esimerkkinä pseudotieteestä.[11][12][13] Myös tiedetoimittaja Martin Gardner totesi teoksessaan Fads and Fallacies in the Name of Science, etteivät tiedemiehet kyenneet toistamaan Reichenbachin kokeita.[14]

Robert Todd Carroll kirjoitti teoksessa The Skeptic's Dictionary:

»Paronilla ei ollut psykologian eikä psykopatologian koulutusta eikä mitään ihmisillä suoritettavia kokeita koskevaa koulutusta. Hän sovelsi monia tavanomaisia tieteellisiä tekniikoita ja noudatti normaaleja käytäntöjä havaintojen keräämisessä ja muistiinmerkitsemisessä, muun muassa graafisia esityksiä ja taukukoita. Mutta nähtävästi hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä, miten suoritetaan valvottu koe niin sanotuilla "herkillä" henkilöillä, joita ehkä pikemminkin voitaisiin kuvailla neuroottisiksi tai alttiiksi aistiharhoille. (Jastrow sanoi, että suurin osa hänen koehenkilöistään oli "neuroottisia nuoria naisia.") Ottaen huomioon, että hän petti itseään niin perusteellisesti niin pitkän ajan, voidaan perustellusti olettaa, että hän (vähintäänkin) tiedottomasti vaikutti koehenkilöidensä käyttäytymiseen. Hänen intonsa toteuttaa hanke epäilemättä vinoutti hänen subjektiivisia havaintoja. Hänen käsityksensä, että odylinen voima voisi selittää tusinoittain erilaisia ilmiöitä, vaikka hän ei voinut vakuuttaa muita tiedemiehiä siitä, että hän oli keksinyt mitään, osoittaa hänen tutkimustensa patologisen laadun. Reichenbachin jatkuva toiminta odylisen voiman tutkimiseksi on klassinen esimerkki patologisesta tieteestä.[15]»

Tiedeyhteisö on hylännyt Od-voiman kaltaiset käsitteet. Länsimaisessa populaarikulttuurissa nimeä edelleen käytetään samaan tapaan kuin termejä qi ja prana. Niillä viitataan "henkiseen energiaan" tai elollisiin olentoihin liittyväksi uskottuun elämänvoimaan.

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Odic force

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Heta Häyry, Hannu Karttunen, Matti Virtanen (toim.), Nils Edelman: ”Taikavarvut ja maasäteily”, Paholaisen asianajaja - opaskirja skeptikoille, s. 107. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, Skepsis ry, 1990. ISBN 951-9269-48-7. Teoksen verkkoversio.
  2. a b ”Odylic force”, Encyclopedia Britannica, osa V20. Encyclopedia Britannica Inc, 1911. Teoksen verkkoversio.
  3. Serge Kahili King, Serge King: ”Ch. 3: The Oric Force and Reichenbach”, Earth Energies: A Quest for the Hidden Power of the Planet, s. 38-60. {{{Julkaisija}}}, 1992.
  4. Mary Coddington: Seekers of the Healing Energy: Reich, Cayce, the Kahunas, and Other Masters of the Vital Force, s. 67. {{{Julkaisija}}}, 1997.
  5. Peter Johannes Thiel: The Diagnosis Of Disease By Observation Of The Eye To Enable Physicians, Healers, Teachers, Parents to Read the Eyes, s. 52. Kessinger Reprint Edition, 2004.
  6. Mark Woodhouse: Worldviews for a New Age, s. 191–192. {{{Julkaisija}}}, 1996.
  7. Karl von Reichenbach: Physikalisch-physiologische Untersuchungen über die Dynamide des Magnetismus, der Elektrizität, der Wärme, des Lichtes, der Krystallisation, des Chemismus in ihren Beziehungen zur Lebenskraft, Zweiter Band. Annalen der Chemie und Physik, 1850. Braunschweig: Artikkelin verkkoversio. (saksaksi)
  8. ”Od”, Tietosanakirja, 6. osa (Mandoliini–Oulunsalo), s. 1421–1422. Otava. Teoksen verkkoversio.
  9. Charles R. Kelley: Life Force... the Creative Process in Man and in Nature, s. 286–287. {{{Julkaisija}}}, 2004.
  10. Bruce Clarke, Linda Dalrymple Henderson: From Energy to Information: Representation in Science and Technology. Art and Literature, 2002, s. 140-141.
  11. William Edward Steavenson: Electricity & Its Manner of Working in the Treatment of Disease, s. 8. J. & A. Churchill, 1884.
  12. Joseph Jastrow: Wish and Wisdom: Episodes in the Vagaries of Belief, s. 341–349. Dover Books, 1962.
  13. Raisie Dadner, Michael Radner: Science and Unreason, s. 24–29. Wadsworth, 1982. ISBN 0-534-01153-5.
  14. Martin Gardner: Fads and Fallacies in the Name of Science, s. 345. Dover Publications, 1957 (uusintapainos 2012). ISBN ISBN 0-486-20394-8.
  15. Reichenbach's Odic force The Skeptic's Dictionary. Viitattu 17.8.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Research of Baron Reisenbach on the "Mesmeric", now called the Odic Force. American Whig Review, kesäkuu 1852, 15. vsk, nro 90, s. 485–501. Artikkelin verkkoversio.