Obinlahti

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Obinlahti (ven. О́бская губа́, Obskaja guba) Karanmereen työntyvien Jamalin niemimaan ja Gydanin niemimaan väliin jäävä suuri merenlahti Venäjän Länsi-Siperiassa sijaitsevan Jamalin nenetsien autonomisen piirikunnan pohjoisrannalla. Obinlahti on noin 800 kilometriä pitkä, 30-90 kilometriä leveä ja keskisyvyys 10-12 metriä. Vuorovesi vaihtelee lahdella 12 tunnin kierrossa ja sen suuruus on 0,7 metriä.[1]

Obinlahti ((englanniksi) Gulf of Ob) sijaitsee Karanmeren eteläreunalla Jamalin niemimaan itäpuolella.

Obinlahti on saanut nimensä lahden eteläosaan laskevan mahtavan Ob-joen mukaan. Muita merkittäviä Obinlahteen laskevia jokia ovat Nadym sekä Obinlahden itäiseen haaraan eli Tazinlahteen purkautuvat Pur ja Taz.[1]

Lahti muodostaa luontaisen liikenneväylän erittäin merkittäville Jamalin Nenetsian pohjoisille maakaasu- ja öljykentille. Sen äärellä sijaitsee monia maailmankin mitassa tärkeitä petrokemiallisia tuotantoalueita, kuten Venäjän toiseksi ja maailman viidenneksi suurimmaksi maakaasukentäksi arvioitu Jamburgin kaasukenttä Tazin niemimaalla ja useita Jamalin niemimaan kenttiä. Osa luonnonvaroista on Obinlahden pohjan alla.[2][3][4]

Lahti on kuitenkin matala, mikä yhdessä vuoroveden sekä tuulen ja ilmanpaineen muutosten aiheuttaman meriveden korkeuden vaihtelujen ja aallokon kanssa rajoittaa liikennöitävien alusten syväyksen korkeintaan 9 metriin. Suurimmat tankkilaivat eivät voi täydessä kuormassa siten operoida tällä merenlahdella. Obinlahti on myös suurimman osan vuodesta merijään peittämä. Liikennöintiin tarvitaan talvikaudella jäävahvistettuja aluksia ja/tai jäänmurtajien apua.[5]

Ob-joen ja merenlahden raja vaihtelee runsaasti esimerkiksi kevättulvan mukaan. Joensuulla ja Obinlahden pohjukassa on useita saaria, joista osa kuuluu RAMSAR-suojeluohjelmaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Obskaja guba (Verkkotietosanakirjan artikkeli Obinlahdesta) Словарь современных географических названий. — Екатеринбург: У-Фактория. Под общей редакцией акад. В. М. Котлякова. 2006. Sähköisten hakuteosten sivusto dic.academic.ru. Viitattu 28.4.2012. (venäjäksi)
  2. Jamburgskoje mestoroženije Gazprom dobytša Jamburg, yamburg.ru. Viitattu 28.4.2012. (venäjäksi)
  3. Yamal Megaproject Gazprom, gazprom.com. Viitattu 28.4.2012. (englanniksi)
  4. Yamal Megaproject Gazprom, gazprom.com. Viitattu 28.4.2012. (englanniksi)
  5. G. Wilkman, M. Bäckström, O. Okko: Transportation system for the export of gas-condensate from Ob Bay, Western Siberia Aker Arctic, akerarctic.fi. Viitattu 28.4.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]