OOO Valio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun


OOO Valio
Perustettu 1994
Kotipaikka Venäjä Pietari, Venäjä
Toiminta-alue Venäjä
Toimiala elintarvikkeiden myynti, markkinointi ja jakelu
Liikevaihto 119 miljoonaa euroa (2008)
Henkilöstö 94 (2008)
Kotisivu www.valio.ru

OOO Valio, aiemmin ZAO Valio Sankt-Peterburg, oli Valion Pietarissa sijaitseva venäläinen tytäryhtiö.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1993 Pietariin perustettiin Valion edustusto, ja seuraavana vuonna siitä muodostettiin tytäryhtiö.[1]

Venäjän maahantuonti organisoitiin vuoden 2002 alusta uudelleen niin, että OOO Valio vastaa Venäjän maahantuonnista.[1]

Vuonna 2008 yhtiössä oli 94 työntekijää ja sen edellisen vuoden liikevaihto oli 119 miljoonaa euroa. OOO Valio markkinoi, myi ja jakeli Valion tuotteita Venäjällä. Yhtiön tunnetuimmat brändit olivat Oltermanni, Valio Viola ja Valio voi, ja lisäksi Viola sulatejuusto oli Venäjän markkinajohtaja omassa tuoteryhmässään. OOO Valion päämarkkina-alueita olivat Pietari, Viipuri ja Moskova.[1]

Huhtikuussa 2022 Valio kertoi myyneensä Venäjän toimintonsa Velkom Groupille.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.