Nyctereutes procyonoides viverrinus
| Nyctereutes procyonoides viverrinus | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Alaluokka: | Theria |
| Osaluokka: | Istukkanisäkkäät Eutheria |
| Lahko: | Petoeläimet Carnivora |
| Alalahko: | Caniformia |
| Heimo: | Koiraeläimet Canidae |
| Suku: | Nyctereutes |
| Laji: | Supikoira procyonoides |
| Alalaji: | viverrinus |
| Kolmiosainen nimi | |
|
Nyctereutes procyonoides viverrinus |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Nyctereutes procyonoides viverrinus on Japanissa tavattava supikoiran (jap. tanuki) alalaji. Japanin supikoirilla on useita eroja mantereen supikoiriin, ja joskus ne luokitellaankin kokonaan omaksi lajikseen N. viverrinus. Japanissa supikoirat ovat yleisiä myös kaupunkialueilla ja ne esiintyvät paikallisessa kansanperinteessä.
Taksonomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nyctereutes procyonoides viverrinus on luokiteltu supikoiran (N. procyonoides) alalajiksi.[1] Osa tutkijoista pitää sitä kuitenkin kokonaan omana lajinaan N. viverrinus. Japanin supikoirilla on useita eroavaisuuksia mantereen supikoiriin. Eroja on morfologiassa ja käyttäytymisessä, minkä lisäksi niiden diploidin kromosomien määrä on 2n=38. Mantereen supikoirien kromosomien määrä on 2n=54.[2]
Omana lajinaan määriteltynä N. viverrinus jaetaan joskus edelleen kahteen alalajiin; N. v. viverrinus elää suurimmalla osasta Japanin pääsaarista ja N. v. albus Hokkaidōlla. Hokkaidōlla supikoirat ovat muita saaria suurempia ja niillä on myös eroja kallon muodoissa ja hampaistossa.[2]
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
N. p. viverrinus on muita supikoiria pienempi. Painoa sillä on 3–6,2 kg. Ruumiin pituus on 29–65 cm ja korkeus 20 cm. Urokset ja naaraat ovat samankokoisia. Turkin väri vaihtelee keltaisesta harmaaseen tai punertavaan. Pienet poikaset ovat mustia. Selässä, hartoilla ja hännässä on mustaa karvoitusta. Jalat ja rinta ovat tummia. Naamassa on musta naamiokuvio. Päässä on pienet korvat, terävä kuono ja poskilla pitkää karvaa. Turkki on kaikkiaan lyhyempi ja silkkisempi kuin muilla supikoirilla, ja se lyhenee entisestään kesäisin. Kallo ja hampaat ovat muita supikoiria pienemmät. Talveksi sille kertyy paksu rasvakerros, ja kesäisin ne näyttävät suhteessa paljon hoikemmilta. Häntä on lyhyt ja karvainen.[2]
Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Japanissa supikoiraa tavataan Honshūlla, Shikokulla, Kyūshūlla ja Hokkaidōlla. Ihmisen mukanaan tuomina niitä tavataan myös Chiburijiman ja Yakushiman saarilla. Hokkaidōn alalajia tavataan myös Okushirin saarella.[2]
Japanissa supikoirat viihtyvät hyvin lehti- ja havupuumetsissä usein lähellä merta, jokea tai järveä. Sitä esiintyy kuitenkin myös hyvin kaupungistuneilla alueilla, kuten Tokion metropolialueella. Rakennetulla alueella se käyttää liikkumiseen esimerkiksi viemäreitä.[2]
Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
N. p. viverrinus elää pääasiassa yksin, mutta se saattaa esiintyä myös perheryhmässä. Ne ovat pääasiassa yöaktiivisia mutta liikkuvat myös päivisin. Japanissa talvet ovat leudompia kuin mantereella, ja supikoirat voivat olla hyvin aktiivisia talven läpi. Niiden ei tarvitse myöskään kerätä yhtä suuria rasvakerroksia. Talvisin ne liikkuvat kuitenkin enemmän ja pitempiä matkoja. Japanin supikoirat eivät ole territoriaalisia, ja samalla alueella saattaa olla monta supikoiraa. Ne liikkuvat alueella, jonka koko vaihtelee kaupunkiympäristöissä 0,1 km² vuoristoseutujen 6 km² kokoisiin alueisiin.[2]
Japanin supikoirat ovat kaikkiruokaisia ja käyttävät hyväkseen hyvin erilaisia ravinnonlähteitä. Suurin osa ruokavaliosta koostuu hedelmistä, siemenistä, hyönteisistä ja mereneläimistä. Etenkin talvisin kalat ja raadot ovat tärkeä ravinnonlähde. Niiden näköaisti on suhteellisen huono, ja saalistaessaan ne joutuvatkin luottamaan pääasiassa muihin aisteihinsa.[2]
Lisääntymisaika kestää huhtikuusta kesäkuuhun. Tiineys kestää 62–66 päivää, ja poikasia on kerrallaan 4–5. Pesät ovat usein esimerkiksi ontoissa puunrungoissa tai rakennusten alla. Omia pesäkolojaan ne eivät varsinaisesti kaiva. Emo imettää poikasiaan 45–80 päivää, ja sukukypsiä niistä tulee 9–11-kuukauden ikäisinä. Ne voivat elää 13-vuotiaiksi saakka.[2]
Uhat, suojelu ja ihminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Japanissa supikoiria metsästetään tuhoeläiminä. Niitä pyydetään myös lihan takia, ja karvoja käytetään kalligrafiaan tarkoitetuissa siveltimissä. Ne ovat kuitenkin suhteellisen yleisiä etenkin Kaakkois-Japanin kaupunkialueilla. Sitä ei pidetä uhanalaisena. Mahdollisia uhkia ovat kuitenkin taudit, kuten syyhy, penikkatauti ja vesikauhu.[2] Huomattavia määriä supikoiria kuolee liikenteessä. Vuonna 1998 liikenteen takia kuolleiden supikoirien määräksi arvioitiin 110 000–370 000 yksilöä. Supikoirat jäävät liikenteen alle etenkin aamuisin ja iltaisin.[3] Mahdollisen uhan saattavat muodostaa myös lemmikeiksi mantereelta tuodut supikoirat, joita on päästetty irti luontoon.[4]
Japaniksi supikoiraa kutsutaan nimellä tanuki tai mujina, joista jälkimmäinen saattaa tarkoittaa myös mäyrää. Japanilaisessa kansanperinteessä tanukit ovat usein pahanilkisiä ja voivat muuttaa muotoaan ihmisiä vedättääkseen.[5] Tanukit tunnetaan myös suurista kivespusseistaan, joiden kautta niitä esitetään usein eri yhteyksissä humoristisessa mielessä.[6] Supikoiran lihaa käytetään ruokalajien, kuten tanuki jirun valmistukseen.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Nyctereutes procyonoides viverrinus Wilson & Reeder - Mammal Species of the World. Bucknell University. Viitattu 14.2.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i José R. Castelló: Canids of the World : Wolves, Wild Dogs, Foxes, Jackals, Coyotes, and Their Relatives, s. 265–267. Princeton University Press, 2018. ISBN 978-0-691-18372-5. (englanniksi)
- ↑ M. Saeki, D. W. Macdonald: The effects of traffic on the raccoon dog (Nyctereutes procyonoides viverrinus) and other mammals in Japan (s. 559–571) Biological Conservation - Volume 118, Issue 5. Viitattu 14.2.2020. (englanniksi)
- ↑ Li Zhou: How Japan's Pet-Raccoon Craze Threatens Its Wild Dogs The Atlantic. Viitattu 14.2.2020. (englanniksi)
- ↑ a b C. W. Nicol: Talking tanuki — or whatever you call them The Japan Times. Viitattu 14.2.2020. (englanniksi)
- ↑ A sick tanuki (Tanuki no senkimochi) (above) and Tanuki as the Seven gods of good fortune (Tanuki no shichifukuijin) (below) Art Gallery of New South Wales. Viitattu 14.2.2020. (englanniksi)
|