Novovoronežin ydinvoimalaitos

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Venäjän Euroopan puolen kartta. Novovoronežin ydinvoimala sijaitsee Venäjän Voronežin alueen Novovoronežissa.
Venäjän Euroopan puolen kartta. Novovoronežin ydinvoimala sijaitsee Venäjän Voronežin alueen Novovoronežissa.
 Novovoronežin   ydinvoimala
Venäjän Voronežin alueen Novovoronežin kaupungissa olevan ydinvoimalan sijainti.

Novovoronežin ydinvoimalaitos (ven. Нововоро́нежская АЭС, Novovoronežskaja AES) on Venäjän Voronežin alueella, kolme kilometriä Novovoronežin kaupungin eteläpuolella, Donjoen äärellä sijaitseva ydinvoimalaitos.[1] Voimalaitoksen omistaa ja sen toiminnasta vastaa Venäjän valtion Rosenergoatom-osakeyhtiö.[2]

Novovoronežin ydinvoimala. Kuvan vasemmassa laidassa näkyy voimalan 5. yksikkö. Yksiköt 3 ja 4 ovat jäähdytystornien takana.
Ydinvoimalan 5. yksikkö.

Voimala sijaitsee 45 kilometriä Voronežin eteläpuolella. Voimalaa varten Donjoen itäpuolelle on padottu ydinvoimalan tarpeita palveleva tekojärvi. Voimala sijaitsee sen eteläpuolella ja Novovoronežin kaupunki tekoaltaan pohjoispuolella.

Voimalan kaksi ensimmäistä yksikköä on poistettu käytöstä. Vuonna 2014 alussa käytössä olivat yhä sekä vuosina 1971 ja 1972 valmistuneet VVER-440 -reaktorit (voimalayksiköt 3 ja 4) että vuonna 1980 käyttöönotettu VVER-1000 -reaktori (5. yksikkö).[1][2]

Kesällä 2008 aloitettiin ydinvoimalan toisen vaiheen ensimmäisen yksikön ja seuraavana toisen yksikön rakentaminen. Rakenteilla olevissa voimalaitosyksiköissä käytetään 1199 megawatin VVER-reaktoreita.[2][3][4] Maaliskuussa 2016 aloitettiin 6. yksikön polttoaineen lataus ja tuotantokäyttöön laitos on tarkoitus saada kuluvan vuoden aikana.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA (YK:n erityisjärjestö): The Power Reactor Information System (PRIS):Russian Federation (IAEA:n ydinvoimalarekisterin yhteenveto Venäjän ydinvoimaloista ja niiden reaktoreista) 2013 tilanne. IAEA, iaea.org. Viitattu 18.3.2014. (englanniksi)
  2. a b c Novovoronezh NPP (Novovoronežin ydinvoimalaitoksen sivut tuotantoyhtiön sivustolla) rosenergoatom.ru. Viitattu 18.3.2014. (venäjäksi)
  3. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA (YK:n erityisjärjestö): The Power Reactor Information System (PRIS): NOVOVORONEZH 2-1 - Under Construction (IAEA:n lyhyt listaus voimalan reaktorista) 17.3.2014. IAEA, iaea.org. Viitattu 18.3.2014. (englanniksi)
  4. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA (YK:n erityisjärjestö): The Power Reactor Information System (PRIS): NOVOVORONEZH 2-2 - Under Construction (IAEA:n lyhyt listaus voimalan reaktorista) 17.3.2014. IAEA, iaea.org. Viitattu 18.3.2014. (englanniksi)
  5. Maailman ensimmäinen Fennovoiman mallin mukainen ydinvoimala valmistuu T&T. Viitattu 2.4.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]