Norola
Ulkoasu
Norola on Mikkelin kaupunkiin (aikaisemmin Mikkelin maalaiskuntaan) kuuluva kylä, joka sijaitsee noin 7 km Mikkelistä Kuopioon päin valtatie 5:n varrella. Tien pohjoispuolella sijaitsee Tertin kartano ja noin kahden kilometrin päässä kylästä Visulahden matkailukeskus.
Asutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Norolan alueella on ollut maa- ja verokirjojen perusteella asutusta jo ainakin vuodesta 1541 alkaen. Tuolloin sen nimi oli Vesulahden eli nykyisen Visulahden pitäjän Norolan neljänneskunta.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Valtionarkistolähde tarkemmin?