Normandian historia

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Historiallinen Normandian alue.

Tämä artikkeli käsittelee Normandian alueen historiaa. Alueesta tuli kiinteä osa Ranskaa keskiajan puolenvälin paikkeilla. Tämä puolestaan oli seurausta Normandian herttuoiden siirtymisestä myös Englannin hallitsijoiksi.

Esihistoria ja antiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen roomalaisten valloitusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Normandian alueella on ollut ihmisiä jo esihistoriallisella ajalla, mistä todistavat lukuisat löydöt kivikauden työskentelystä etenkin Euren ja Calvados'n departementeissä. Rouenin kaupunkia lähellä sijaitsevassa Goyn luolassa olevat luolamaalaukset ovat Euroopan pohjoisimmat. Lisäksi useat alueella sijaitsevat megaliitit tuovat säännöllisyydellään esiin Normandian maaseudulla muiston ihmiskäden varhaisista aikaansaannoksista.

Normandian kelttiläinen historia on suhteellisen helposti hahmotettavissa lukuisten arkeologisten löytöjen ansiosta, ja ne on pystytty ajoittamaan melko tarkasti.lähde? Jo 1800-luvulta lähtien paikalliset tutkijat ovat tutkineet ahkerasti alueen arkeologisia löydöksiä, eritoten Ylä-Normandian departementin alueella. Tutkimustuloksista on julkaistu suuri määrä erikoisteoksia ja julkaisuja. Kelttien läsnäolosta kertovat useat eri löydöt kuten muun muassa 400-luvulle eaa. sijoittuvat kultainen ja rautainen kypärä, Pîtren hautausalue tuhkauurnineen, taivutettuine miekkoineen ja vankkurihaudan jälkineen. Lisäksi Halstattin kauteen sijoittuva kalmisto kertoo myös kelttiläisestä Normandiasta.

Belgien kelttiläinen heimo asettui Normandiaan useina perättäisinä aaltoina 400-300 -lukujen eaa. aikana. Julius Caesarin Gallian sota -teoksen kautta saamme hyvän kuvan erilaisten kelttiheimojen sijoittumisesta Galliaan ja siten myös Normandiaan. Vuosina 57 eaa. tai 56 eaa. nämä heimot yhdistyivät vastustaakseen roomalaisten Caesarin legioonien Gallian valtausta. Alesian suuren tappion jälkeen normandialaiset heimot jatkoivat edelleen roomalaisvallan vastustamista, kunnes vuonna 51 eaa. koko Gallia oli alistettu roomalaisten hallintaan.

Nykyisen ja historiallisen Normandian alueella asuivat seuraavat kelttiheimot (heidän asuinalueensa keskeisine kaupunkeineen)

  • Calètes (Juliobona, nykyisin Lillebonne)
  • Véliocasses (Rotomagus, nykyisin Rouen)
  • Aulerques Diablintes (Noviodunum, nykyisin Jublains)
  • Bajocasses (Augustodurum, nykyisin Bayeux)
  • Lexoviens (Noviomagus, nykyisin Lisieux)
  • Unelles (Cosedia, nykyisin Coutances)
  • Aulerques Éburovices (Mediolanum, nykyisin Évreux).
  • Viducasses (Aragenuae, nykyisin Vieux (Calvados)).
Lillebonnen teatteri roomalaiselta ajalta
Pronssinen roomalaisjumalan pää. Löydetty Lillebonnesta, sijoitettu Musée des antiquités de Seine-Maritimeen.

Roomalainen Normandia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 27 eaa. keisari Augustus järjesti uudelleen Gallian alueen hallinnon ja siirsi Calètet ja Véliocasset Lugdunaisen alueelle, jonka pääpaikka oli nykyinen Lyon. Normandian roomalaistaminen tapahtui, kuten muuallakin läntisessä Euroopassa, roomalaisten teiden rakentamisen ja kaupungistumisen avustuksella.

Normandian alueelta tunnetaan lukuisia roomalaisajan villoja, joita löydettiin runsaasti arkeologisessa pelastusoperaatiossa joka aloitettiin moottoritie A29:n rakennustöiden yhteydessä, kun tietyömaan alle jäi runsaasti arkeologian kannalta mielenkiintoisia alueita. Nämä villat eli maaseutuasumukset olivat taloudellisen toiminnan keskuksia ja ne oli rakennettu pääsääntöisesti kahdella eri tyylillä. Ensimmäinen käsitti pitkän, etelään avautuvan julkisivun ja rakennukset muodostivat rivistön. Toinen malli oli saatu roomalaisista kaupungeista Apenniinien niemimaalta. Siinä rakennukset keskittyivät neliömäisen aukion ympärille. Tämän viimeisen mallin mukaan on rakennettu muun muassa rikkaista löydöistään ja koristelustaan tunnettu Villa Saint-marguerite-sur-Mes, joka sijaitsee Dieppen ja Saint-Valery-en-Cayxn välimaastossa meren rannalla. Tämän villan rakentajat ovat käyttäneet rakentamiseen paikallisia materiaaleja: piikiveä, liitua, kalkkikiveä. Rakennuksissa on myös tiiliä sekä oljesta ja savesta tehtyä laastia. Puuristikolla tuettujen saviseinien tekniikka ja kelttiläiset majat periytyvät juuri tältä kaudelta. Kylpytilojen ja eräiden muidenkin huoneiden lämmitysjärjestelmät olivat saaneet esikuvansa roomalaisesta lattialämmityksestä.

Maatalous tuotti, kuten Plinius vanhempi toteaa, alueen asukkaiden käyttöön vehnää ja pellavaa. Normandialaiselle maaseudulle tänä roomalaisaikana olivat tyypillisiä pienet neliömäiset temppelit, eli fanat, joita sijaitsi kaikkialla. Harfleurin läheltä on löydetty eräistä alueen kalmistoista ja asuntojen jäänteistä useita maaäiti-jumalattaren pienoispatsaita, jotka on valmistettu poltetusta savesta. Vieil-Écreux'stä on löydetty yksi kaikkein tärkeimmistä pyhiinvaelluskeskuksista, joka koostuu muun muassa forumista, kylpylöistä, monumentaalisesta basilikasta, kahdesta "fanasta" ja Gallian toiseksi suurimmasta teatterista.

Orfeus esittävä mosaiikki Lillebonnesta, sijoitettu Musée des antiquités de Seine-Maritimeen

200-luku ja muutokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin 200-luvun puolivälin paikkeilla barbaarien hyökkäykset ja ryöstöretket vaivasivat useita Normandian alueen kyliä ja kaupunkeja kuten myös maaseutuakin. Tulipalojen jäljet ja hätäisesti kätketyt rahakätköt ovat arkeologien tästä ajasta löytämiä todisteita. Tämä kertoo myös turvattomuuden merkittävästä lisääntymisestä pohjoisessa Galliassa. Alueen rannikolla jouduttiin toimimaan ja taistelemaan saksien merirosvoja vastaan. Esimerkiksi nykyinen Coutancesin kaupunki, kelttiheimo unellesien alueen keskuspaikka, otti latinankieliseksi nimekseen, mikä oli melko yleistä myös Normandian kelttiläisissä kaupungeissa, Constantia vuonna 298 Konstantinus I:n aikana. Kaupunkiin sijoittui legioona sotilaita, joiden tehtävänä oli puolustaa kaupunkia saksien merirosvoja vastaan. Tässä yhteydessä kaupungin ja ympäristön alue, jota oli kutsuttu pagus Constantinus -termillä, muuttui muotoon Contentin.

Keisari Diocletianuksen uudistusten aikana vuosina 285-305 Normandia muuttui enemmän Lyonin seudun kaltaiseksi alueeksi ja samalla se erkani selkeästi naapurimaakunnastaan Bretagnesta. Tämän suuren muutoksen aikoihin sijoittuu myös maakunnan siirtyminen kristinuskoon, sillä 200-luvun puolivälissä pyhä Mellon määrättiin Rouenin piispaksi.

Vuodesta 406 lähtien germaaniset heimot vyöryivät läntiseen Eurooppaan. Tällöin saksiheimoja asettui asumaan Normandian rannikolle. Samalla Rooman keisarin valta alueella mureni ja Normandia otti käyttöön vanhan nimensä Amorique. Maaseudulla olleet villat autioituivat ja tuhoutuivat ja kaupungit sulkeutuivat muuriensa suojiin. Alueen paikannimistön avulla voidaan hyvin päätellä barbaariryhmien toimineen yhteistyössä ja yhteisymmärryksessä alueen asukkaiden kanssa jo ennen Länsi-Rooman kukistumista vuonna 476.

Keskiaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiaika merkitsee Normandian historiallisen maakunnan menneisyydessä noin tuhat vuotta kestänyttä aikakautta. Mikään aikakausi, joka voitaisiin hahmottaa jonkinmoiseksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, ei ole läheskään vastaavan pituinen. Lisäksi Normandian historia eräänlaisena omatoimisena poliittisena ja historiallisena kokonaisuutena sijoittuu juuri keskiajalle.

Varhaiskeskiaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 486 lähtien Somme- ja Loire-jokien välinen alue Galliasta siirtyi frankkien hallitsijan Klodvig I:n alaisuuteen. Kuitenkaan frankkien harjoittama kolonisaatio ei ollut kovin massiivista kuten voidaan havaita Normandian alueella olevista frankkien kalmistoista. Paikannimistössä erilaiset -court ja -ville loppuiset nimet ajoittuvat tuohon frankkien saapumisen ja keskiajan varhaisvaiheen aikaan. Tälle samalle aikakaudelle sijoittuu myös hallinnollinen ja sotilaallinen jako eri kreivikuntiin. Käytännössä Normandian itäiset osat, lähellä nykyistä Pariisia muodostuvat merovingiruhtinaiden asuinalueiksi.

Eritoten keisarikauden loppuvaiheessa alkanut kristinuskon juurtuminen löi oman voimakkaan leimansa maakuntaan. Keskeisiin kaupunkeihin rakennetaan katedraaleja, maaseudulle pystytetään eri pyhimyksille omistettuja kirkkoja sekä rakennetaan lukuisia rukouspaikkoja maanteiden varsille. Seurakuntajärjestelmä rakentuu omaksi hallinnolliseksi verkostokseen melko pitkän ajan kuluessa. Caenin kaupunkia ympäröivälle laajalle alankomaalle syntyvät pinta-alaltaan pienet seurakunnat, kun taas metsäisille alueille syntyvät seurakunnat ovat hyvin laaja-alaisia. Karolinkisella ajalla kyläläisten hautaaminen alkaa tapahtua entistä useammin seurakunnan kirkon välittömään ympäristöön.

Mont Saint-Michel, Normandian rannikolla olevaan saareen rakennettu luostarikokonaisuus.

Normandian luostarielämä alkaa todella kehittyä 500-luvulla ja näin etenkin maakunnan läntisessä osassa. Normandian aristokraatit perustavat ja rakentavat 600-luvulta lähtien useita luostareita erityisesti Seine-joen laaksoon. Nämä luostarit omaksuvat hyvin nopeasti benediktiiniläisen luostarijärjestyksen. Luostareiden omistuksessa on erittäin laajoja maa-alueita myös muualta Ranskasta ja ne saavat näistä huomattavia tuloja. Varallisuutensa myötä niistä tulee merkittäviä tekijöitä poliittisissa ja dynastisissa kilpailuissa ja kiistoissa.

Skandinaavien invaasio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rollon hautamuistomerkki Rouenin katedraalissa (huom! ei aikalaistyötä).

Normandia on saanut nykyisen nimensä viikinkien eli pohjanmiesten mukaan. Viikingit tekivät retkiään eri puolille Eurooppaa ensimmäisen vuosituhannen loppupuolella, etenkin vuosina 790-930 ja sitten vuosina 980-1030. Aikakauden nimitys heille on latinankielinen Northmanorum eli pohjolan miehet. Normandian alueen paikannimistössä tästä skandinaavien invaasiosta on runsaasti jälkiä. Samoin alueen sukunimistössä näkyy tuon aikakauden vaikutus.[1]

Pääsääntöisesti muinaisen Gallian länsirannikolle saapuivat viikingit ensimmäisen kerran noin vuosina 790-800. Normandian rannikolle he tulivat Ludvig Hurskaan hallinnon aikana (814-840). Vuoden 841 hyökkäys sai aikaan suuria vahinkoja etenkin Rouenissa ja Jumiègessä. Viikingit ryöstivät luostareiden aarteita, sillä ne olivat helppoja saaliita, sillä papit ja munkit eivät voineet puolustautua. Vuoden 845 ryöstöretki ulottui Seine-jokea pitkin aina Pariisiin saakka. Ryöstöretket tapahtuivat kesän aikana ja talvikausiksi skandinaavit palasivat takaisin koteihinsa pohjoiseen.

Vuodesta 851 lähtien viikingit kuitenkin aloittivat talvikausien vieton Seinen alajuoksun alueella. Viikinkien tuhot kohdistuivat siis erityisesti luostareihin ja niiden asukkaat jouduttiinkin siirtämään turvaan kauemmaksi sisämaassa oleviin luostareihin. Samoin tehtiin luostarien kirjastoille ja muille aarteille, jos vain aikaa pelastamiseen oli. Kuitenkin moni kirjasto haihtui savuna ilmaan pohjanmiesten vierailun jälkeen. Karolingiset hallitsijat käyttivät ryöstelijöiden suhteen usein hyvin vastakkaisiakin poliittisia toimintatapoja ja usein niiden seuraukset olivat hyvinkin raskaita alueen väestölle.

Kuitenkin vuonna 867 Kaarle Kaljupää antoi bretonnien johtajalle Salomonille Contentin kreivikunnan sillä ehdolla, että tämä vannoo hallitsijalle uskollisuusvalan ja auttaa tätä taistelussa viikinkejä vastaan. Tämän jälkeen vuonna 911 viikinkipäällikkö Rollo allekirjoitti Saint-Clair-sur-Eptessa Kaarle Yksinkertaisen kanssa sopimuksen, joka oli merkittävä Normandian historialle. Hallitsija antoi Rollolle läänitykseksi Seinen alajuoksun, suunnilleen nykyisen Ylä-Normandian departementin alueen vastapalvelukseksi vasallivalasta (joka annettiin 940) ja sitoutumisesta kristillisen kasteen ottamiseen. Rollon tuli niin ikään suojella Seinen alajuoksua ja Rouenin kaupunkia skandinaavien hyökkäyksiltä. Vähittäin tapahtuneiden valloitusten avulla viikinkien hallitseman läänityksen alue laajeni.

Normandiaan retkiä tehneistä pohjanmiehistä suurin osa oli alkuperältään tanskalaisia, mutta mukana oli runsaasti myös norjalaisia. Myös muutama ruotsalainen mahtui joukkoon, tosin heidän osuutensa oli hyvin pieni. Viikinkien tulo ei suinkaan ollut mitään massamuuttoa Normandiaan. Kuitenkin eräillä alueilla skandinaavien suorittama asutus on ollut selvästi voimakkaampaa kuin muualla. Paikannimistön ja kielitieteellisten seikkojen avulla voidaan näet hyvin todeta, että Caux'n ja Contentin seudun pohjoisosa ovat olleet erityisesti viikinkisiirtolaisuuden kohteena.

Normandia herttuakunta (900-1200-luvuilla)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen Vilhelm Valloittajaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiantutkimuksella on käytössään vain melko niukasti kirjallisia lähteitä, joiden avulla voitaisiin luoda tarkka kuva Normandian herttuakunnan alkuvaiheesta. Kuitenkin eräiden arkistolähteiden ja asiakirjojen avulla pystytään hahmottamaan herttuoiden hovin tapahtumia ja elämää.

Rollon seuraajat käyttivät aluksi Normandian kreivin titteliä, mutta Rikhard II:n ajasta lähtien he olivat herttuoita, joiden komennossa olivat omat sotilaalliset joukot. Herttuat kuitenkin tunnustivat Ranskan kuninkaan suvereniteetin Normandian herttuakunnan suhteen. Herttuakunta ei kuitenkaan poikennut ajankohdan valtavirrasta, jonka tavoitteena oli alueellisten ruhtinaiden vallan jatkuva kasvattaminen, näin herttuat lyöttivät omaa rahaa, jakoivat oikeutta ja keräsivät veroja, kaikki nämä kuuluivat perinteisesti monarkin oikeuksiin. Kun heillä oli lisäksi vahva armeija ja he nimittivät henkilöitä alueensa kirkollisiin tehtäviin, niin heidän itsenäisyytensä suhteessa Ranskan kuninkaaseen oli huomattavan laaja. Heidän oli kuitenkin vannottava uskollisuudenvalansa kuninkaalle, ja siten he tunnustivat tämän tehtävän ylemmyyden.

Normandian herttuat ylläpitivät suhteita ulkomaisiin ruhtinaisiin, eritoten Englantiin, jonne Rikhard II:sen sisar Emma oli avioitunut kuningas Ethelred II Neuvottoman kanssa. Herttuat sijoittivat sukulaisiaan, laajenneen suvun jäseniä, noin vuoden 1000 paikkeilla vapaaksi tulleisiin mitä erilaisimpiin kreivien ja varakreivien arvoihin ja tehtäviin. He säilyttivät joitakin skandinaavisia perinteitä omassa hallintokulttuurissaan, tällaisia olivat muun muassa maanpakoon lähettäminen, säädökset merellä kulkemisesta ja laillinen jalkavaimojen pitäminen. Mutta päinvastoin kuin muut pohjoisen Ranskan ruhtinaat, Normandian herttuat estivät omia vasallejaan saamasta liian suurta paikallista valtaa ja säilyttivät siten oman valtansa koskemattomana. Näin myös Normandian herttuoiden täysin omassa hallinnassa olleiden maa-alueiden määrä oli huomattavasti suurempi kuin muilla vastaavilla läänitysruhtinailla. Tämä huomattava maaomaisuus mahdollisti sen, että herttuat saattoivat antaa luostareille maa-alueita ja läänitysmaata omille alivasalleilleen. Kuitenkin 1000-luvun kuluessa tämä feodaalinen politiikka vähensi huomattavasti Normandian herttuadynastian maa-omaisuutta. Muutos tapahtuu Vilhelm Valloittajan myötä, sillä tämä luo herttuasta jälleen suuren maa-omaisuuden haltijan.

Herttuoiden hovi ei suinkaan ollut 1000-luvulla mikään vahva ja paikallaan pysyvä organisaatio, vaan se oli alinomaa liikkeessä paikasta toiseen.lähde? Hovi muodostui sekä maallisesta että kirkollisesta ylimystöstä. Nämä ylhäisön jäsenet vannoivat uskollisuutta aina myös herttuan aseman perilliselle. Mitään herttuan hovin kansliaa ei ollut vielä tuolloin perustettu ja siksi kirjalliset asiakirjat tuolta ajalta ovat hyvin harvinaisia.

Hovin piirissä toimiva ylhäinen aristokratia koostui myös joistakin skandinaavisista suvuista, kuten esimerkiksi Harcout-suku. Sen sijaan enemmistö oli vanhoja frankkisukuja kuten esimerkiksi suvut Bellème ja les Tosny. 1000-luvun lopulla tapahtui voimakasta sekoittumista muun muassa Bretagnen ja Angeninsin aristokratian, alemanniaristokratian kanssa. Kaikki kuitenkin yhtäläisesti vannoivat uskollisuusvalansa herttualle, joka antoi heille vastapalvelukseksi maa-alueita. 1040-luvulta lähtien termillä baronääri tarkoitettiin ritareiden eliittiä ja herttuan seurueeseen kuuluvia.

Vilhelm Valloittaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piirros VIlhelm Valloittajan patsaasta Abbaye de Saint-Etienneissä Caenissa

Tiedot Vilhelm Valloittajasta perustuvat ensisijaisesti hänen aikalaisensa Vilhelm Poitiers­laisen kirjoittamaan elämäkertaan. Hänen isänsä Robert I Loistava kuoli ristiretken aikana ja tämän kuoleman seurauksena Normandia joutui moniin sekasortoisiin tilanteisiin Vilhelmin alaikäisyyden (noin kymmenen vuoden) aikana. Vuonna 1046 ryhmä herttuakunnan suuraatelisia muodostivat koalition, jonka tarkoituksena oli syrjäyttää Vilhelm Äpärä (myöhempi Vilhelm Valloittaja) herttuan tehtävistä ja korvata tämä Brionnen kreivillä Gilbertillä, joka myös oli Rikhard II:n pojanpoika. Ranskan kuningas Henrik I tuki syrjäyttämisprosessia. Vilhelm voitti kuitenkin vastustajansa Val-ès-Dunesin taistelussa vuonna 1047. Vuoteen 1055 mennessä hän hankkiutui eroon muutamista valtansa kannalta hankalista ja liian vallanhaluisista aatelisista, jotka olivat samaa herttuallista sukua kuin hän itsekin. Han esimerkiksi takavarikoi Arquesin herttuan läänitykset.

Vilhelm palautti järjestyksen joustavalla ja tiukalla politiikallaan sekä antamalla uskotuilleen läänityksiä. Hän alisti erityisesti omaan valvontaansa vallankäytön tärkeimmät välineet: varakreivikunnat. Omalla avioliittopolitiikallaan hän laajensi tukijoidensa joukkoa, sillä hän avioitui Flanderin kreivin Beaudoin V:n tyttären ja Ranskan kuninkaan sisarentyttären Mathilden kanssa vastoin paavi Leo IX:n kieltoa.

Englannin valloitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1050 alkaen Englannin kuningas Edvard Tunnustaja oli kutsunut Normandian Vilhelmiä avustamaan taistelussa voimakasta aristokratiaa vastaan. Edvardilla ei ollut suoranaista perillistä kruunulleen, ja hänen ajatuksenaan oli, että Vilhelm olisi perinyt kruunun hänen kuolemansa jälkeen. Tuo kuolema tapahtui 5. tammikuuta 1066. Kuolleen kuninkaan lanko Harald Godwininpoika kuitenkin kruunautti itsensä kuninkaaksi Westminsterissä.

Tällöin Vilhelm päätti ottaa itselleen kuuluvan kruunun väkivallan avulla ja hän rantautui Englannin rannikolle. Haraldin armeijan osa oli parhaillaan ajamassa pois Englannin viimeisiä viikinkivalloittajia, joiden norjalainen johtaja Harald Ankara tavoitteli myös Englannin kruunua Stamfordin sillan taistelussa. Vilhelmin ja kuningas Haraldin armeijat kohtasivat 14. lokakuuta 1066 Hastingsin taistelussa, jossa Haraldin joukot kärsivät tappion. Vilhelm Valloittaja kruunautti itsensä Englannin kuninkaaksi Westminsterissä joulupäivänä 25. joulukuuta 1066.

Englannin valloituksen seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saatuaan itselleen myös laillisen kuninkaan arvovallan Vilhelm Valloittaja käytti sitä koko valtakautensa ajan Normandian herttuakunnan hyväksi. Tämän politiikan mahdollistivat ne rikkaudet, joita hän jakoi herttuakuntansa aristokratialle Englannin valloituksen jälkeen. Näin Normandian aristokratian haltuun siirtyi suuret määrät englantilaista maaomaisuutta.

Vilhelm seurasi myös hyvin tarkasti miten hänen poikansa Robert hoiti herttuakunnan asioita. Tämä uusi vahva valtakeskittymä hiersi Ranskan kuninkaan mieltä. Siksi päädyttiin jakoon, jossa Vilhelmille tuli Englannin kuningaskunta ja Normandian herttuakunta siirtyi Robert II:lle. Tämä ei kuitenkaan poistanut feodaalisia kuohuntoja eikä ryhmäkuntaisuutta, jotka leimahtivat liekkeihin Vilhelm Valloittajan kuoltua vuonna 1087. Kapinointi jatkui aina vuoteen 1106 saakka.

Normandian herttua Robert II osallistui ensimmäiseen ristiretkeen Pyhälle maalle. Kun hän palasi takaisin, hänen veljensä Vilhelm oli kuollut ja toinen veli Henri Beauclerc oli anastanut vallan Englannissa uskollisten tukijoittensa avulla. Henri voittikin veljensä Robert II:n vuonna 1106 Tinchebrayn taistelussa. Henri I Beauclercistä tuli myös Normandian herttua 15. lokakuuta 1106.

1100-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Herttua Henri Beauclerc kohtasi Bellêmes-suvun voimakkaat vaatimukset herttuakunnan hallinnassa. Suvulla oli tukenaan Anjoun kreivi ja eritoten Ranskan kuningas. Hallitsevan dynastian jatkuvuus joutuikin koetukselle kun Beauclercin ainoa miespuolinen jälkeläinen kuoli haaksirikossa vuonna 1120. Herttuakunnan herrat kuitenkin tunnustivat Henrin tyttären Mathilden oikeuden periä herttuakunnan kruunu. Mathilde avioitui vuonna 1128 Anjoun ja Mainen kreivin Geoffroy Plantagenêt'n kanssa.

Henri Beauclercin kuoltua vuonna 1135 alkoi uusi dynastinen kriisi, sillä Étienne de Blois, Henrin serkku ja Vilhelm Valloittajan lapsenlapsi äitinsä Adèlen kautta, vaati itselleen Englannin kruunua. Näin alkoi lähes parikymmentä vuotta kestänyt anarkian kausi. Étienne de Bloi vannoi vasallivalan Normandian herttuakunnasta feodaali-isännälleen Ranskan kuninkaalle. Geoffroy Plantagenêt'n piti järjestää useita sotaretkiä saadakseen takaisin vaimolleen kuuluneen perinnön. Vuonna 1144 Geffroy sai voitot Rouenissa ja Arquessa. Saadakseen suorittaa vasallivalansa Ranskan kuninkaalle hänen tuli kuitenkin luovuttaa lääninherralleen Gisorsin linna.

Geoffroy Plantagenêt'n kuoleman jälkeen hänen poikansa Henri peri Normandian herttuakunnan. Henrin läänitykset lisääntyivät merkittävällä tavalla, kun hän avioitui Eleonoora Akvitanialaisen kanssa vuonna 1154. Näin Normandia liitettiin osaksi Plantagenêt'n dynastian laajaa valtakuntaa, joka ulottui Skotlannista Pyreneille. Kuitenkin Vexin alue pohjoisessa Ranskassa oli mitä suurin kiistan aihe Henrin ja Ranskan kuninkaan välillä. Toisaalta näistä ongelmista juontavat eräät perusjuuret myöhempään satavuotiseen sotaan.

Henrin jälkeen tuli Normandian herttuaksi hänen poikansa Rikhard Leijonamieli, joka kuitenkin lähti ristiretkelle ja joutui vangiksi vuonna 1193. Silloin Rikhardin nuorempi veli Juhana Maaton yritti saada veljensä vallan itselleen. Tässä onnistuakseen hän haki tukea Ranskan kuninkaalta Filip II:lta, joka oli ollut Rikhard Leijonamielen hyvin läheinen ystävä. Tukea saadakseen Juhana luopui useista Normandiassa olevista maa-alueistaan ja linnoituksistaan. Helmikuussa 1194 Filip II tästä huolimatta valloitti laajoja alueita toisaalta Normandiasta ja hyökkäsi kohden Rouenia. Rikhard kuitenkin vapautui ja onnistui saamaan osan Filip II:n valloittamista alueista takaisin. Vuoden kestävän rauhan aikana hän rakennutti Gaullardin linnoituksen suojaamaan Rouenin kaupunkia.

Plantagenet-suvun Normandian loppuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rikhard Leijonamieli kuoli vuonna 1199 ja samana vuonna 25. toukokuuta Juhana Maaton kruunautti itsensä Normandian herttuaksi Rouenissa. Juhana Maattomalla on historiassa huono maine, näin erityisesti hänen raskaan verotuksensa vuoksi, lisäksi hänen kerrottiin olevan paholaisen palveluksessa. Juhana kuitenkin vannoi uskollisuutta Ranskan kuninkaalle ja sai aikaan Goulet'n rauhan. Juhana myös avioitui muista välittämättä Isabelle Tailleferin kanssa. Isabelle oli luvattu puolisoksi Lusignanin Hugues IX:lle, Ranskan kuninkaan vasallille. Hugues koki rikoksen vakavana ja vaati feodaaliherraltaan kuningas Filip II:ltä oikeutta. Kuningas noudatti feodaalista perinnettä ja takavarikoi Juhana Maattoman ranskalaiset läänitykset, koska tämä ei ollut läsnä tuomiota jaettaessa. Kuningas antoi Normandian Juhanan serkulle Arthur Bretagnelaiselle, mutta säilytti osan maakunnasta kuitenkin omassa hallinnassaan. Juhan Maaton murhautti serkkunsa Arthurin, mutta normandialaiset paronit jättivät Juhanan kuninkaan vaikutusvallan vuoksi. Vuoden 1203 kesästä lähtien Gailalrdin linnoitusta piiritettiin ja piiritys kesti aina maaliskuuhun 1204 saakka. Tämän jälkeen Filip II:n joukot pääsivät Rouenin kaupunkiin, jonne ne tunkeutuivat 24. kesäkuuta 1204. Kuningas takavarikoi uudelleen koko Normandian ja yhdisti sen kuningaskuntaan kuninkaallisena alueena, jonka myötä kuningas itse sai kaikki alueen tulot ja määräsi kaikki sen virkamiehet.

Herttuakauden tase[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Normandian herttuakunta koki, koko muun läntisen maailman kanssa, voimakkaan väestönkasvun ja taloudellisen kasvun ajan. Aikakautena luostarit ja suvut perustivat laajoja suurtiloja, viljelylle vallatut alueet nimettiin usein tekijänsä mukaan lisäämällä nimen loppuun päätteet -erie tai -ière. Tänä aikakautena uusia kaupunkeja ja kyliä syntyi eri puolille Normandiaakin. Kolmivuoroviljely lisäsi merkittävästi maatalouden tuotantoa, mikä puolestaan teki maan omistamisen tuottoisaksi. Myös monet maatalouteen liittyvät tekniset parannukset tai uudet keksinnöt helpottivat eläinten käyttöä maataloudessa ja koko työprosessia. Lisäksi rahatalous valtasi sijaa myös maaseudulla ja jo 1000-luvulla normandialaiset maksoivat suoraa veroa rahassa. Myös jokien hyväksikäyttö kulkuväylinä lisääntyi ja esimerkiksi Rouenin kauppatavarat siirtyivät tulleitta Lontooseen. Useat kaupungit perustivat vaurautensa 1100-luvulla etenkin kankaankudontaan.

1100-luvulla Normandian paroneilla oli useita läänityksiä, joista he vastasivat suoraan herttualle, jolle he myös vannoivat uskollisuudenvalansa. Lisäksi Vilhelm Valloittajan asettuminen Englantiin takasi useille suvuille myös huomattavat läänitykset sieltä. Vilhelmin jälkeen käydyt lukuisat valtataistelut ja dynastiset riidat heikensivät monien sukujen varallisuutta ja ne vaipuivat suorastaan köyhyyteen.

Normandiasta tulee osa Ranskaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdentyminen Ranskaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskan kuninkaan Filip III:n politiikka yritti kaikin tavoin helpottaa Normandian liittymistä valtakunnan kokonaisuuteen. Hän halusi säilyttää myös monet normandialaiset erikoisuudet. Näin esimerkiksi Rouenin kaupungin erioikeudet, jotka antoivat yksinoikeuden Seine-joen kaupalliseen purjehdukseen, säilytettiin. Kuningas säilytti alueelle tyypillisen kaupunkihallinnon, joka poikkesi perinteisestä ranskalaisesta. Näin myös tuomioistuimet ja aluehallinnon järjestelmät säilytettiin ennallaan eli Normandiaa hallittiin vanhojen normandialaisten tapojen ja perinteiden mukaisesti. Kuitenkin kuningas halusi valvoa kaikkea ja siksi säilytti varakreivijärjestelmän, jonka avulla hän valvoi omia kuninkaallisia vasallejaan. Lisäksi hän asetti omat veronkantajansa alueen eri osiin ja antoi Rouenin hiippakunnalle oikeuden itse valita piispansa.

Normandian herttuakunnalle 1200-luvun alku on taloudellisen vaurastumisen aikaa, sen takuuna on kapetinkihallitsijoiden luoma turvallisuus. Talonpojat raivasivat uutta peltoa joko heidän isäntiensä tai jopa kuninkaan rohkaisemina. Erioikeutettuja kauppaloita ja kaupunkeja syntyi eri puolille herttuakuntaa. Maanviljely monipuolistui; vehnä, ohra, pellava ja monet muut viljelykasvit yleistyivät.

Vanhat kaupungit kasvoivat ja esimerkiksi Rouenin kaupunki sai entistä laajemmat ympärysmuurit, jotka olivat jo kolmannet sen historiassa. Markkinat vetivät väkeä myös naapurimaakunnista. Kuningas Filip IV perusti Rouenin satamaan asevaraston. Rouenin kauppiaat kuljettivat viiniä ja vehnää Englantiin ja toivat sieltä tinaa, villaa ja kankaita.

1200-luvun alkupuoliskolla Normandian arkkitehtuuri säilytti omaperäisyytensä, mutta toisaalta Ranskan kuninkaan oman alueen eli Ile de France alueella syntynyt ja vaikuttanut gotiikka teki vähittäistä tuloaan myös Normandiaan. Näin myös Mont-saint-Michelen saarelle rakennettiin merkittäviä goottilaisen arkkitehtuurin luomuksia, jotka omalla tavallaan kertoivat vahvistuvan kuningasmahdin kasvusta ja levittäytymisestä myös Normandiassa.

1200-luvun lopun kriisi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veroihin liittyvät levottomuudet lisääntyivät kun oltiin 1200-luvun loppupuolella. Vuonna 1281 Rouenin kaupunginjohtaja murhattiin ja aristokratian rakennuksia ryösteltiin. Näiden vaikeuksien aikana Filip IV poisti kaupungilta itsehallinnon ja samalla sen porvareilta Seinen kuljetusten monopolin. Kuitenkin kaupungin asukkaat ostivat takaisin entiset oikeutensa ja vapautensa vuonna 1294.

Kuninkaan lyöttämän rahan arvon heikkeneminen vähensi ratkaisevasti porvariston tuloja ja Filip IV:n kuoleman jälkeen levottomuudet alkoivat uudelleen. Tämän seurauksena keskusvalta antaa kaksi erityisesti Normandiaa koskevaa sopimusta vuosina 1315 ja 1339, joissa alueelle annettiin autonomiaa oikeudenkäytön ja veronkannon suhteen. Maakuntaan perustetaan omat maapäivät, joiden tehtävänä on ratkoa alueen ja kuningaskunnan talousongelmia. Maapäivät saivat melkoisen vaikutusvallan alueen asioissa.

Normandia satavuotisen sodan aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musta surma koetteli Normandiaa vuodesta 1348 lähtien ja sai aikaan vakavia epidemioita maakunnan alueella. Yhdistyneenä sodan ja nälän aiheuttamiin vaikeuksiin rutto sai aikaan suurta tuhoa alueen väestön keskuudessa. Tämä vaikea yleinen tilanne aiheutti Rouenissa kapinointia veroja vastaan vuonna 1382.

Normandia oli näyttämönä Ranskan kuninkaan Juhana II Hyvän ja Navarran kuninkaan Kaarle Pahan välisessä taistelussa. Kaarle Paha oli Filip IV pojan Ludvig X:n tyttären poika ja vaati oikeuksiaan Ranskan kruunuun. Kaarlella oli läänityksinä maa-alueita Normandiassa, kuten Évreux'n kreivikunta ja samalla hän käytti hyväkseen käynnissä olevaa satavuotista sotaa ja liittoutui englantilaisten kanssa. Kaarle onnistui kasvattamaan Normandian alueitaan merkittävästi vuonna 1354 tekemässään Mantesin sopimuksessa. Kuitenkin hänet vangittiin pian tämän jälkeen, mutta hän onnistui pakenemaan vankeudesta loppuvuodesta 1357. Hän aloitti voimakkaan verojen vastaisen kiihotuksen koko Normandiassa. Bernard du Geslinin johtama Ranskan kuninkaan armeija löi hänet ja hänen joukkonsa lopullisesti Cocherelin taistelussa 16. toukokuuta 1364. Avignonin sopimuksessa Kaarle sitoutui luovuttamaan kuninkaalle kaikki alueensa Normandiassa, mutta sai tältä vastalahjana Montpellier’n kaupungin eteläisessä Ranskassa.

Hetkellisen tauon jälkeen satavuotinen sota alkoi uudelleen ja nyt se kosketti Normandiaa huomattavasti enemmän kuin sodan ensimmäisessä vaiheessa. Elokuussa vuonna 1415 Englannin kuningas Henrik V rantautui Seinen suistoon tarkoituksenaan Ranskan valloittaminen. Piirittämällä Harfleurin kaupunkia hän sai sen antautumaan ja hänen armeijansa voitti ranskalaiset joukot Azincourtin taistelussa. Siten Henrik V valloitti koko Normandian. Kun Normandian pääkaupunki Rouen antautui vuonna 1419 niin englantilaiset olivat saaneet haltuunsa merkittävän osan Ranskan kuningaskunnasta. Troyesin sopimuksen myötä vuonna 1420 Henrik V sai Ranskan kuninkaan Kaarle VI:n tyttären Katariinan, ja Kaarle VI:n kuoltua joko Henrik V itse tai hänen seuraajansa tulisi Ranskan kuninkaaksi.

Vuonna 1422 kuolivat sekä Kaarle VI että Henrik V. Koska Trouesin sopimuksen mukainen kruununperijä Henrik Vi ei ollut kuin imeväinen lapsi, niin Bedfordin herttuasta tuli sijaishallitsija. Bedford perusti Normandian ensimmäisen yliopiston Caeniin vuonna 1432 ja pyrki kaikin tavoin kitkemään pois Normandian erikoisuudet. Mutta Bedfordin harjoittama raskas verotus aiheutti runsaasti tyytymättömyyttä normandialaisten keskuudessa. Bedford vaikutti voimakkaasti myös Jeanne d'Arcin tuomitsemiseen kuolemaan, sillä pitkän oikeusprosessin jälkeen tämä myöhempi pyhimys poltettiin roviolla Rouenissa. Jeanne d'Arcin tuhka siroteltiin Seine-jokeen.

Vuonna 1434 raskaat verot aiheuttivat mellakointia kaikkialla maakunnassa. Viimein keväällä vuonna 1449 Kaarle VII:n joukkojen sotatoimet eräillä Normandian alueilla merkitsivät englantilaisista joukoista tapahtuvan vapautuksen alkamista. Normandian englantilainen miehitys päättyi vuonna 1450 Formignyn taisteluun ja näin maakunnan jälleenrakentaminen saattoi alkaa.

Renessanssi Normandiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Satavuotisen sodan päätyttyä Normandian jälleenrakennus sujui ripeästi taloudellisesti ja väestömäärä kasvoi. Vuonna 1530 maakunnan väestöluku saavutti uudelleen tason, jolla se oli ollut ennen suuria kriisejä. Talouden puolella Frans I perusti Le Havren satamakaupungin ja verkateollisuus nousi kukoistukseensa Rouenissa. Kaupungin kalastajat suuntasivat kalastusmatkansa silakanpyyntiin Itämerelle ja turskan kalastukseen Newfoundlandin vesille. Aina vuoteen 1570 asti Englannin kanaali oli mainio kulkuväylä kauppa-aluksille, jotka suuntasivat matkansa Normandiasta kohden Lontoota ja Antwerpeniä. Rouenin kauppiaiden alukset toivat takaisin tullessaan villaa, tinaa, nahkaa jne. Britannian saarilta tuotiin sekä suolaa että alunaa etelästä. Harfleurin satama oli etenkin espanjalaisten merenkulkijoiden suosiossa.

Normandialaiset osallistuivat myös suuriin löytöretkiin, varsinkin niiden alkuvaiheessa, vuodesta 1503 lähtien. Binot Paulmier de Gonneville Honfleurista matkusti Brasilian rannikolle ja saman kaupungin merenkulkija Jean Denis seikkaili vuonna 1506 Newfoundlandiin ja löysi Saint Lawrence joen. Vuonna 1606 Samuel de Champlain perusti matkallaan Québecin kaupungin. Frans I:sen aikana dieppeläinen laivanvarustaja Jehan Ango lähetti aluksensa Sumatralle, Brasiliaan ja Kanadaan.[2] Dieppeen perustettiin kartografian ja merentutkimuksen koulut.

Kaikki tämä kasvava taloudellinen hyvinvointi tuli hyvin esiin Normandian maaseudulle rakennetuissa lukuisissa kartanoissa sekä kaupunkikeskuksiin perustetuissa mahtavissa yksityisasunnossa. Lisäksi Normandia oli hyvin avoin protestanttisen uskontulkinnan vaikutuksille.

Uskonsotien aikakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Protestanttinen uskontunnustus tuli Normandiaan hyvin varhaisessa vaiheessa, jo vuodesta 1530 lähtien voidaan havaita sen vaikutusta varsinkin suurissa kaupungeissa. Ensimmäinen kalvinismin valtaama kaupunki oli Alençon, josta tuli uskonpuhdistuksen keskeinen kiintopiste. Reformoidun tunnustuksen menestystä voidaan selittää muun muassa paikallisten pappien lempeällä suhtautumisella siihen tai jopa heidän vähyydellään alueella. Normandia oli myös alueena suhteellisen vauras ja lukutaitoinen ja kaupan ansiosta se oli avoin uusille ulkopuolisille vaikutuksille. Rouen oli Ranskan kuningaskunnan kolmanneksi tärkein kirjallisten tuotteiden painopaikka, mutta myös Caeniin oli sijoittunut lukuisia kirjapainoja. Tällä kaikella oli oma merkityksensä. Protestantit olivat erityisesti alempaa aristokratiaa, Caenin ja muiden kaupunkien porvareita sekä tekstiiliteollisuuden työntekijöitä.

Protestantismin osuus Normandiassa väheni 1500-luvun lopulla, joskin se oli vielä erityisen merkittävässä asemassa sekä Caenissa että Alençonissa. Vuonna 1665 on arvioitu Normandian olleen pohjoisen Ranskan maakunnista kaikkein protestanttisin, heitä olisi ollut kaikkiaan noin 200 000 henkeä ja he muodostivat Normandian teollistuneimman väestönosan. Protestanttien vainojen aikana heistä noin 184 000 eli 92% käytti hyväkseen alueen läheisyyttä mereen ja pakeni Englantiin tai Alankomaihin, maihin, joiden kanssa he olivat aikaisemmin ylläpitäneet läheisiä yhteyksiä.lähde? Protestanttien paon seurauksena esimerkiksi Rouenin väkiluku putosi romahdusmaisesti 86 000 asukkaasta 60 000. Caenissä 4 000 protestantin maastamuutto köyhdytti koko aluetta, sillä he olivat valtakunnan varakkaimpia merenkulkijoita ja teollisuusyrittäjiä ja heidän pakonsa myötä kauppayhteydet muualle katkesivat. Coutances'n kaikki protestantit lähtivät Englantiin ja ottivat mukaansa myös tuotantolaitostensa koneet ja muut tuotantovälineet. Saint-Lôn protestanteista puolet lähti maasta. Työnjohtajien ja omistajien poistuminen maasta ei vetänyt mukanaan ainoastaan protestantteja, vaan myös lukuisat katoliset työmiehet lähtivät heidän mukaansa, sillä näin he saattoivat säilyttää hyvän työpaikkansa.

Protestanttien joukkopaon seurauksena vauraasta Normandiasta tuli huonosti toimeentuleva maakunta, jonka aiemmin kukoistava teollisuus riutui tasolle, jolla se ei pystynyt tyydyttämään edes oman maakunnan tarpeita. Maakunnasta pakeneminen oli protestanteilla paras keino välttää enemmistön väkivallan kohteeksi joutuminen.

Normandia 1600-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tavallisten talonpoikien (Nu-Pieds) kapinointi kosketti voimakkaasti myös Normandiaa. Tämän kapinoinnin syynä oli Ludvig XIII:sta antama määräys ulottaa gabelle eli suolavero kaikkialle valtakuntaan. Normandia oli aiemminkin kokenut paikallista kapinointia, vuosina 1623 ja 1634, kohonneiden verojen tähden, mutta tämä vuoden 1639 kapinointi oli yleistä ja koski kaikkia maakunnan keskeisiä kaupunkeja.

Vuonna 1667 Colbert perusti valtiollisen seinävaatekutomon Elbeufin kaupunkiin ja tämän seurauksena tuo alue koki lyhytaikaisen taloudellisen hyvinvoinnin aikakauden. Samalla myös verorasitus väheni. Mutta vuonna 1689 alkoi uudelleen sota Englantia vastaan ja Normandian rannikolle kohdistui useita englantilaisten hyökkäyksiä. Vuonna 1692 Ranskan laivasto kärsi kohtalokkaan tappion La Houguen meritaistelussa ja paria vuotta myöhemmin englantilaiset alukset tulittivat tykein Le Havrea ja Rouenia.

Valistuksen vuosisata[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Normandian talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Normandiankin historiassa 1700-luku oli orjakaupan kulta-aikaa. Eritoten Le Havren, Rouenin ja Honfleurin porvaristo hyötyi tästä kaupankäynnistä, sillä puuvillateollisuus koki nousun ja loi pohjan myöhemmälle teolliselle rakennemuutokselle. Puuvillateollisuuden tehtaita syntyi runsaasti muun muassa Rouenin esikaupunkeihin. Tämä kukoistava vauraus kosketti varsinkin Rouenin ympäristön osia maakunnassa, muualla talous pysyi vielä heikoissa kantimissa. Muu osa maakunnasta olikin enimmäkseen merenkulun antaman toimeentulon varassa.

Kaikesta teollistumisesta huolimatta pysyi maatalous tärkeänä osana alueen talouselämää. Viljanviljely, lypsy- ja lihakarjan kasvatus sekä omenan kasvatus siiderin raaka-aineeksi olivat maatalouden keskeisiä alueita. Viininviljelys ei alueella monista yrityksistä huolimatta onnistu.lähde?

Tultaessa 1700-luvun lopulle aluetta koetellut taloudellinen kriisi yhdessä keskushallinnon poliittisen kriisin kanssa koettelivat myös Normandiaa ja johti lopulta Ranskan suureen vallankumoukseen.

Vallankumous Normandiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Charlotte Corday oli syntyperältään normandialainen.
  • Vuosien 1788-1789 surunvalittelukirjeet tuovat selvästi esille normandialaisten vaikeudet ja odotukset. Ammattikunnat ja erilaiset tietullit kohtasivat voimakasta vastustusta. Huonot sadot, tekninen kehitys ja vuoden 1786 kauppasopimuksen seuraukset heikensivät maakunnan taloutta. Vaikeinta maakunnan asukkaiden oli vaikea hyväksyä voimakkaasti kohonneita raskaita veroja.
  • Kesällä 1789 ilmassa oli suurta pelkoa sillä ihmisten keskuudessa kiersi huhu aristokraattien salaliitosta vallankumouksen murskaamiseksi.
  • Vuonna 1790 perustettiin Normandian viisi departementtia.
  • Charlotte Corday murhasi Marat’n ja federaatiota kannattavat mielipiteet saivat kannatusta myös Normandiassa ja estivät samalla massojen nousun kapinaan.
  • Terrori vaikutti myös Normandiassa. Kristinuskon katoamiselle hurrattiin Normandiassa, Rouenin katedraali muutettiin tilapäisesti "Järjen temppeliksi".
  • Vuodesta 1795 lähtien kuningasmielisyys kuitenkin nosti uudelleen päätään maakunnan luoteisessa osassa.
  • Keisarikunnan aikana mannermaasulku, väenotto ja huonot sadot vuonna 1811 lisäsivät normandialaisten tyytymättömyyttä.

Teollistuminen 1800-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Claude Monet, Impressio, nouseva aurinko, 1872, maalattu Le Havren satamassa.

Koko läntistä Eurooppaa voimakkaasti 1800-luvulla ravistellut teollistuminen ja myötä tapahtunut yhteiskunnallinen rakennemuutos vaikuttivat Normandiassa sen itäosissa eli Rouenin alueella ja nykyisellä Haut-Normandien alueella. Rautatieyhteys Pariisista Roueniin avattiin 3. toukokuuta 1843 ja se toimi monella tavoin teollistumisen symbolina. Laivanrakennustelakat, tekstiilitehtaat ja metallipajat moninkertaistuivat nykyisen Seine-Maritimen departementin alueella, siis Le Havressa, Elbeufissä ja Louviersissa.

Lyhyesti voidaan teollistumisen aikakaudella todeta seuraavat keskeiset tapahumat:

  • Vuosina 1792-1815 tapahtunut teollisuuden uudistuminen.
  • Afrikan mustien orjakaupan päättyminen.
  • Höyrylaivojen ilmestyminen Seinelle.
  • Rautatie Pariisista Roueniin ja sen pidentäminen Le Havreen 1848.
  • Tekstiiliteollisuuden koneistaminen ja vesivoiman käyttöönotto.
  • Sosiaaliset seuraukset: proletarisoituminen, työttömyys, maaltapako sekä muuttoliike etenkin Yhdysvaltoihin.

Teollistumisen aikakauteen liittyi Normandiassa myös voimakas taiteen uudistumisen ja kehittymisen kausi. Tätä kuvaa parhaiten taidemaalari Claude Monet'n asettuminen Giverneyn kaupunkiin sekä hänen lukuisat maalauksensa eri puolilta Normandiaa muun muassa Étretatin rantakallioilta, kotipaikkakunnaltaan Giverneystä Rouenista; jonka katedraalia kuvaava maalaus lienee yksi kuuluisimmista, Le Havresta jne.

Toisen keisarikunnan loppumisen aiheuttaneessa Preussin ja Ranskan välisessä sodassa, joka päättyi Ranskan tappioon, Rouenin kaupunki ja siten melkoinen osa Normandiaa oli Preussin johtamien saksalaisten joukkojen miehittämä. Miehitys päättyi kun Saksa yhdistyi ja muodostettiin Saksan keisarikunta.

Ensimmäisen maailmansodan melskeistä Normandia selvisi huomattavan vähäisin vaurioin, sillä pääsääntöisesti sotatoimet tapahtuivat muualla Ranskassa, varsinkin maan pohjoisessa osassa. Tietenkin normandialaiset miehet osallistuivat sotatoimiin muiden ranskalaisten tavoin.

Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Normandian maihinnousuun osallistuneiden amerikkalaissotilaiden hautausmaa Colleville-sur-Merissä, Calvadosissa.

Jos ensimmäinen maailmansota kohteli Normandiaa helläkätisesti, tuli toisen maailmansodan aikana maksun aika. Maakunta oli saksalaisten miehittämä ja samalla heidän sillanpääasemansa suunniteltaessa Englannin valloitusta. Vilhelm Valloittajakin oli lähtenyt retkelleen juuri Normandiasta.

Sodan aikana saksalaiset linnoittivat rannikon perusteellisesti estämään mahdollisia hyökkäysyrityksiä. Alueella toimivat lisäksi Saksan laivaston alukset. Liittoutuneet tekivät 19. elokuuta 1942 suuria tappioita kärsien lyhytaikaisen maihinnousun Dieppen kaupunkiin Normandian pohjoisosassa (Operaatio Jubiliée). Tällöin tuhoutui kaupungin meren puoleinen julkisivu ja kasino.

Sodan loppupuolella Normandian maakunnasta tuli eräänlainen aloituspiste liittoutuneiden käynnistämälle Euroopan manneralueen takaisinvaltaukselle ja natsien hallinnon lopettamiselle. Normandian maihinnousu, josta käytettiin myös koodinimeä Operaatio Overlord, alkoi 6. kesäkuuta 1944. Kyse on maailman sotahistorian kaikkein suurimmasta maihinnousuoperaatiosta. Siihen osallistui noin 400 000 miestä ja tuhansia laivoja. Operaatio toteutettiin samanaikaisesti eri puolilla Normandian rannikkoa. Manchen ja Calvadosin departementit olivat kaikista suurimman hyökkäyksen kohteena. Operaatioon osallistui sotilaita useista liittoutuneiden maista ja sen ylin johto oli Yhdysvaltain armeijalla.

Maihinnousu aloitti samalla taistelun Normandiasta. Taistelua käytiin kaupunki kaupungilta ja kylä kylältä, kunnes viimeiset saksalaiset antautuivat 12. syyskuuta 1944 Le Havren varuskunnassa. Normandian kylät ja kaupungit, erityisesti Caen, kärsivät suuria vaurioita taisteluissa.

Nykyisin lukuisat museot ja sotilashautausmaat muistuttavat Normandian maihinnoususta ja valloituksesta. Rannikolla on tuhansien valkoisten ristien lisäksi muistomerkkeinä myös lukuisia saksalaisten rakentamia betonisia bunkkereita.

1900-luvun loppupuoli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodanjälkeisen historian suurin työ on ollut maakunnan jälleenrakentaminen. Vain ihmeen kautta useat historiallisesti merkittävät rakennukset säästyivät täydelliseltä tuholta. Jälleenrakentamisessa on korjattu ja entisöity runsaasti vanhaa, mutta uuden rakentaminen on kuitenkin ollut pääroolissa.

Vuonna 1956 perustetut hallintoalueet ovat olleet koko olemassaolonsa ajan piikki normandialaisten lihassa, sillä maakunta jaettiin kahteen osaan Ylä- ja Ala-Normandiaan. Lukuisia kertoja asukkaat ovat yrittäneet vakuuttaa keskushallintoa yhdistämisen hyödyllisyydestä, mutta asia ei ole edennyt. Kaikissa mielipidemittauksissa ja erilaisissa selvityksissä selvä enemmistö alueiden ja siten vanhan historiallisen Normandian asukkaista kannattaa alueiden yhdistymistä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yngve Skråmm: The Scandinavian contribution in Normandy The Viking Network Web. 2001. Viitattu 10.8.2009. (englanniksi)
  2. Normandia. Suomentanut Ilkka Rekiaro, Päivi Rekiaro, Helena Rantasuo ja Katri Mäkinen. Tammi, 2008. ISBN 978-951-31-4102-8.