Norbergin kunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Norbergin kunta
vaakuna
vaakuna
Valtio Ruotsi Ruotsi
Lääni Västmanlandin lääni
Maakunta Västmanland
Keskustaajama Norberg
Kuntakoodi 1962
Pinta-ala  ([1])
 – Maa 417,86 km²
Väkiluku (31.12.2021)  ([2]) 5 714
 – Väestötiheys 13,7 as./km²









Norbergin kunta (ruots. Norbergs kommun) on Västmanlandin läänissä sijaitseva Ruotsin kunta. Maakuntajaossa se kuuluu Västmanlandiin. Kunnan keskustaajama on Norberg.[3]

Kunnan maapinta-ala on 417,86 neliökilometriä (1.1.2016)[1] ja asukasluku 5 714 henkeä (31.12.2021).[2]

Kunnan keskustaajan muodostavat kaksi osaa, varsinainen Norberg etelässä ja Kärrgruvan pohjoisessa. Lisäksi kunnan alueella sijaitsevat kylät Bjurfors och Karbenning.

Paikkakunnan pääelinkeino on ollut rautakaudelta 1970-luvulle saakka rautakaivostoiminta.

Vuonna 2007 kunnassa oli 16,53 km² peltoa,[4] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[5] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 3,9 prosenttia kunnan maapinta-alasta.

Kuntajaon kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1889 Norberign maalaiskuntaan perustettiin Norbergin taajaväkinen yhdyskunta. Vuoden 1952 kuntauudistuksessa koko maalaiskunta muutettiin Norbergin kauppalaksi. Samalla muodostettiin Västerfärnebon "suurkunta" yhdistämällä entiset Fläckebon, Karbenningin ja Västerfärnebon maalaiskunnat. Vuonna 1971 muodostettiin nykyinen Norbergin kunta yhdistämällä Norbergin kauppala ja Västerfärnebon maalaiskuntaan kuulunut Karbenningin seurakunta.

Väestönkehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norbergin kunnan väestönkehitys 1950–2020
Vuosi Asukkaita
1950
  
6 942
1955
  
7 601
1960
  
8 124
1965
  
7 225
1970
  
6 794
1975
  
6 612
1980
  
6 843
1985
  
6 485
1990
  
6 665
1995
  
6 503
2000
  
5 939
2005
  
5 866
2010
  
5 723
2015
  
5 803
2020
  
5 729
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[6][2]

Kunnan väestö taustan mukaan on esitetty seuraavassa taulukossa.

Tausta Tarkempi jaottelu Henkilöä
(31.12.2015)[7]
%
Ulkomaalaistaustaiset Ulkomailla syntyneet 837 14,4
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet ulkomailla 212 3,7
Ruotsalaistaustaiset Ruotsissa syntyneet, joiden vanhemmista toinen syntynyt Ruotsissa ja toinen ulkomailla 464 8,0
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet Ruotsissa 4 290 73,9

Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 284 Suomessa syntynyttä,[8] mikä vastasi 5,0 prosenttia kunnan väestöstä.

Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 7,8 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 391 Suomessa syntynyttä,[9] mikä vastasi 6,0 prosenttia kunnan väestöstä.

Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 177 398 kruunua.[10] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 31 000 kruunua.[11]

Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[12]

  • 0–17-vuotiaat: 18,6 %
  • 18–64-vuotiaat: 57,8 %
  • 65 vuotta täyttäneet: 23,6 %

Elinkeinot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[13][14] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.

Työpaikat ja työlliset vuonna 2010
Elinkeino
Työpaikat
(%)
Työlliset
(%)
  alkutuotanto 4,0 2,2
  jalostus 36,3 37,1
  palvelut 58,5 59,4
  tuntematon 1,2 1,3
  Työpaikkoja ja työllisiä 1 700 2 524
  työpaikkaomavaraisuus 67,4

Taajamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnassa on 1 taajama, jonka osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 78,9 prosenttia.[15] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 1 205 asukasta.[15] Kunnan ainoa taajama on sen keskustaajama Norberg, jossa oli 4 518 asukasta.

Entiset taajamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa on tilastoitu taajamaväestö aikaisemmin myös vuosina 1960, 1965, 1970, 1975, 1980, 1990, 1995, 2000 ja 2005. Jonakin tai joinakin näistä vuosista kunnassa on ollut myös seuraavan luettelon mukaiset taajamat, jotka eivät enää ole taajamia:[16]

Pientaajamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yli 200 asukkaan taajamien lisäksi kunnassa on vuoden 2010 tietojen perusteella myös seuraavat 50–199 asukkaan pientaajamat:[17]

Entiset pientaajamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa on tehty tilastoja pientaajamista aikaisemmin myös vuosina 1990, 1995, 2000 ja 2005. Seuraavat paikkakunnat ovat olleet pientaajamia jonakin tai joinakin vuosina vuosien 1995, 2000 ja 2005 aikana, mutta ne eivät olleet pientaajamia vuonna 2010:[18]

Kunnanvaltuusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, aluevaltuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden saamat valtuustopaikat Norbergin kunnanvaltuustossa vuodesta 1973 lähtien.

Kunnanvaltuuston paikkajakauma 1973–2022[19]
Puolue
1973 1976 1979 1982 1985 1988 1991 1994 1998 2002 2006 2010 2014 2018 2022
  Maltillinen kokoomus 2 3 4 4 4 4 5 5 5 3 4 3 2 2 {{{m2022}}}
  Keskustapuolue 6 6 4 4 3 3 3 4 2 2 3 3 2 2 {{{c2022}}}
  Liberaalit 2 2 2 1 3 3 2 1 1 2 2 4 1 2 {{{fp2022}}}
  Kristillisdemokraatit 0 0 0 0 0 0 1 0 0 0 0 0 0 0 {{{kd2022}}}
  Ympäristöpuolue vihreät 0 0 0 0 0 1 1 2 1 1 1 1 1 0 {{{mp2022}}}
  Ruotsin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue 22 21 21 22 20 19 18 16 9 11 15 14 12 13 {{{s2022}}}
  Vasemmistopuolue 3 3 4 4 5 5 5 7 17 12 6 5 7 3 {{{v2022}}}
  Ruotsidemokraatit 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 4 3 {{{sd2022}}}
  Muut 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 6 {{{övr2022}}}
  Yhteensä[20] 35 35 35 35 35 35 35 35 35 31 31 31 31 31 Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”{”.

Piirit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartta Norbergin kunnan piireistä.

Vuodesta 2016 alkaen kunta on jaettu seuraaviin piireihin:

Seurakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[21]

  • Norberg-Karbenning

Historialliset seurakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[22] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.

  • Karbenning
  • Norberg

Kirkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kommunarealer den 1 januari 2016 (km²) (XLSX) Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.6.2016. (ruotsiksi)
  2. a b c Folkmängden efter region, civilstånd, ålder och kön. År 1968 - 2021 Statistiska centralbyrån. Viitattu 18.4.2022. (ruotsiksi)
  3. Norberg Nationalencyklopedin. NE Nationalencyklopedin AB. Arkistoitu 17.8.2016. Viitattu 5.7.2016.
  4. Åkerarealens användning efter kommun och gröda. År 1981, 1985, 1989-1995, 1999-2007 25.11.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  5. Land- och vattenareal per den 1 januari efter region och arealtyp (uppdateras ej). År 2000-2011 9.3.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  6. Folkmängden i Sveriges kommuner 1950-2011 enligt indelning 1 januari 2012 (XLS) 20.2.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.8.2012. (ruotsiksi)
  7. Antal personer med utländsk eller svensk bakgrund (fin indelning) efter region, ålder i tioårsklasser och kön. År 2002 - 2015 Statistiska centralbyrån. Viitattu 18.6.2016. (ruotsiksi)
  8. Utrikes och inrikes födda kommunvis efter födelseland den 31 december 2009 enligt indelningen den 1 januari 2010 (XLS) Tabeller över Sveriges befolkning 2009. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  9. Folkmängd 31 dec 1984 enligt indelningen 1 jan 1985: Del 3 Fördelning efter kön, ålder, civilstånd och medborgarskap i kommuner m m (PDF) Statistiska centralbyrån. Viitattu 25.12.2012. (ruotsiksi)
  10. Nettoinkomst 2010 (XLS) 25.1.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  11. Kommuner rangordnade efter störst genomsnittlig nettoförmögenhet per person 2007, korrigerad 2010-03-22 (XLS) 22.3.2010. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  12. Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) 19.4.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  13. Antal förvärvsarbetande (dagbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  14. Antal förvärvsarbetande (nattbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  15. a b Tätortsgrad (inv i och utanför tätort), per kommun 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  16. Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.10.2012. (ruotsiksi)
  17. Småorternas landareal, folkmängd och invånare per km2 2005 och 2010 (XLS) 2.10.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 5.10.2012. (ruotsiksi)
  18. Landareal per småort (orter med 50-199 invånare), folkmängd och invånare per kvadratkilometer. Vart femte år 1995-2010 Statistiska centralbyrån. Viitattu 9.11.2012. (ruotsiksi)
  19. Kommunfullmäktigval - erhållna mandat efter region och parti. Valår 1973 - 2018 Statistiska centralbyrån. Viitattu 18.4.2022. (ruotsiksi)
  20. Valtuustopaikkojen kokonaismäärä saatu laskemalla yhteen puolueiden saamien valtuustopaikkojen määrät.
  21. Församlingsfolkmängd efter kön 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.10.2012. (ruotsiksi)
  22. Församlingarna kommunvis Sveriges församlingar genom tiderna. Skatteverket. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Norbergin kunta.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Norbergs kommun  –  Kuntajaon kehitys on käännöstä.