Noora Koponen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Noora Koponen
Kansanedustaja
17.4.2019–4.4.2023
Ryhmä/puolue Vihreä eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Uusimaa
Henkilötiedot
Syntynyt12. heinäkuuta 1983 (ikä 40)[1]
Kokkola
Tiedot
Puolue Vihreä liitto
Koulutus Fysioterapeutti (AMK) (2009)[1]
Valiokunnat

Sosiaali- ja terveysvaliokunta

Sivistysvaliokunta
Aiheesta muualla
Kotisivu

Noora Riikka Koponen (s. 12. heinäkuuta 1983 Kokkola) on suomalainen poliitikko, Vihreän liiton entinen kansanedustaja Uudenmaan vaalipiiristä ja kaupunginvaltuutettu Espoosta.

Koponen on koulutukseltaan fysioterapeutti sekä autismi- ja aspergerliiton kouluttama kokemusasiantuntija.[2][3][4]

Koposen perheeseen kuuluu kaksi lasta. Koposen esikoisella, Nuutilla, todettiin 2-vuotiaana lapsuusiän autismi. Nuutti oppi lukemaan ja kirjoittamaan jo 4-vuotiaana, ja hän kommunikoi erityisesti kirjoitusalustan avulla. [5]

Koponen on puolustanut julkisuudessa voimakkaasti erityislasten ja -nuorten asiaa ja ottanut voimakkaasti kantaa mm. erityislasten oppimisoikeuteen. Poliittisen vaikuttamistyönsä Koponen aloittikin vuonna 2014, jolloin Kataisen hallitus oli päättänyt kehysriihessä, että perusopetuksen koulunkäyntiavustajat luetaan osaksi opettaja-oppilassuhdetta.[6] Koponen perusti adressin “Erityistukea tarvitsevien lasten oikeus oppimiseen turvattava!”, joka keräsi 25 926 allekirjoitusta. Adressissa vaadittiin hallitusta perumaan kehysriihen päätöksen, joka olisi mahdollistanut erityistä tukea tarvitsevien lapsien ryhmäkokojen suurentamisen.[7]

Kirja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Koposen esikoiskirja Jos mä oon oikee – Nuutin tarina julkaistiin elokuussa 2020. Teos on tosikertomus Koposen autistisen pojan Nuutin elämästä ja äidin taistelusta lapsensa oikeuksien puolesta. Teoksessa annetaan Koposen mukaan ääni niille, jotka eivät ole neurologisesti tyypillisiä. Kirjassa on myös tieto-osuus autismikirjon luonteesta.[8]

Teos on Koposen mukaan tarkoitettu erityisesti niille, joiden elämään autismikirjo tai vammaisuus ei vaikuta. Teoksessa otetaan esiin autismikirjoon liittyvien ympäristön aiheuttamien haasteiden lisäksi ne vahvuudet ja unelmat, joita autismikirjon ihmisillä on.[9]

Kirja koostuu Nuutin sitaateista, joita Koponen on poiminut talteen päiväkodin reissuvihkosta sekä Nuutilta itseltään.[10]

Laulaja Sanni on Nuutin elämässä merkityksellinen henkilö. Sanni on tietämättään sanoittanut Nuutin näkemyksiä elämästä, ja osa Nuutin tarinan luvuista on saanut otsikkonsa Sannin Jos mä oon oikee -laulun sekä Happoradion Puhu äänellä jonka kuulen -kappaleiden pohjalta.[8] Noora ja Nuutti olivat mukana Ylen SuomiLOVE-ohjelmassa, jossa pop-muusikko Sanni piti heille yksityisesiintymisen Nuuksion kansallispuistossa.[11]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noora Koponen valittiin vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Vihreän liiton kansanedustajaksi Uudenmaan vaalipiiristä. Koponen on ajanut erityislasten asiaa ja puhunut ennaltaehkäisevästä kuntoutuksesta.[12]

Politiikkaan Koponen lähti erityislapsensa Nuutin kohtaamien haasteiden vuoksi, sillä hänen mukaansa vammaisten ihmisten oikeudet toteutuvat Suomessa heikosti. [13]

Koponen on ollut Espoon kaupunginvaltuuston jäsen sekä Hyvinvoiva Espoo kehitysohjelmatyöryhmän varapuheenjohtaja vuodesta 2017 lähtien[14]. Koponen on toiminut myös Tapiolan Vihreiden varapuheenjohtaja.[15] Vihreissä Koponen toimii vihreiden hyvinvointityöryhmän toisena tasa-arvoisena puheenjohtajana[16] kansanedustaja Sofia Virran kanssa.

Eduskunnassa Koponen toimii sosiaali- ja terveysvaliokunnan sekä sivistysvaliokunnan jäsenenä. Lisäksi Koponen on työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan sekä itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiön valtuuskunnan varajäsen. Koponen on myös toiminut valtiovarainvaliokunnan ja ympäristövaliokunnan varajäsenenä.[17] Koponen toimii myös eduskunnan kuntoutusverkoston puheenjohtajana ja vammaisasiaintyöryhmän varapuheenjohtajana sekä lukuisissa muissa eduskunnan työryhmissä, jotka edistävät ihmisten hyvinvointia ja terveyttä sekä vähemmistöjen tasa-arvoa. [18]

Koponen perusti Eduskuntaan Nepsy-verkoston huhtikuussa 2022, jonka puheenjohtajana hän toimii.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Noora Koponen Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 8.6.2019.
  2. https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/Sivut/1404.aspx
  3. Valtuutetut puolueittain | Espoon kaupunki www.espoo.fi. Viitattu 22.12.2021.
  4. Kokemusasiantuntijana eduskunnassa Autismiliitto. Arkistoitu 22.12.2021. Viitattu 22.12.2021.
  5. ”Nuutti opetti minut pysähtymään hetkeen”, sanoo autistisen lapsensa puolesta taistellut Noora Koponen Tehy-lehti. Viitattu 3.1.2022.
  6. OAJ: Hallituksen säästöt romuttavat erityisoppilaiden tuen Yle Uutiset. 4.4.2014. Viitattu 22.12.2021.
  7. Erityistukea tarvitsevien lasten oikeus oppimiseen turvattava! Adressit.com. Viitattu 22.12.2021.
  8. a b Anneli Tuominen-Halomo: Ääni Nuutille ja muille erityisille – espoolainen kansanedustaja Noora Koponen kirjoitti poikansa tarinan kirjaksi, jotta maailma ymmärtäisi erilaisuutta Länsiväylä. 3.11.2020. Viitattu 3.1.2022.
  9. Marko Suomi: Noora Koponen – Autismin kirjo, erilaisuuden hyväksyminen ja vanhemmuus Takakansi-podcast. 11.12.2020. Viitattu 3.1.2022.
  10. Nuutilla todettiin kaksivuotiaana lapsuusiän autismi Lapsen Maailma. Viitattu 3.1.2022.
  11. Autistinen Nuutti (11 v.) koki olevansa erilainen, kunnes Sannin musiikki toi helpotuksen yle.fi. Viitattu 22.12.2021.
  12. Palkittu dekkaristi, entinen maajoukkuekoripalloilija ja Brother Christmas – HS esittelee eduskunnan ensikertalaiset Helsingin Sanomat. Viitattu 18.4.2019.
  13. Kansanedustajan puhe vammaisesta Nuutti-pojastaan herkisti kollegoita yli puoluerajojen – pojan raastavat kokemukset saivat Noora Koposen politiikkaan: "Hän mietti itkuisena, miksei kelpaa" mtvuutiset.fi. 1.3.2020. Viitattu 3.1.2022.
  14. Hyvinvoiva Espoo -kehitysohjelma | Espoon kaupunki www.espoo.fi. Viitattu 22.12.2021.
  15. Vaalien ensikertalainen Noora Koponen nousemassa eduskuntaan lasten oikeuksia puolustamalla Länsiväylä. Viitattu 18.4.2019.
  16. Työryhmät Vihreät. Viitattu 22.12.2021.
  17. Noora Koponen www.eduskunta.fi. Viitattu 22.12.2021.
  18. Etusivu | Noora Koponen noorakoponen.fi. 4.6.2021. Viitattu 22.12.2021.