Noopolitik

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Postmoderni sodankäynti
Informaatiosodankäynti
verkkosodankäynti
johtamissodankäynti
*elektroninen sodankäynti
**elektroninen tiedustelu ja valvonta
***signaalitiedustelu (SIGINT)
****viesti- ja kuuntelutiedustelu (COMINT)
****dataverkkojen signaalitiedustelu (e-SIGINT)
****vieraiden instrumentointilaitteiden tiedustelu (FISINT)
****tutkatiedustelu (RADINT)
****lasertiedustelu (LASINT)
**radiohiljaisuus
*elektroninen suojautuminen
**elektroninen harhautus
*elektroninen vaikuttaminen
taloudellinen informaatiosodankäynti
psykologinen operaatio
*propaganda
**valkea propaganda
**harmaa propaganda
**musta propaganda
*voimannäyttö
Noopolitikt

Noopolitik on amerikkalaisten informaatiosodankäynnin tutkijoiden John Arquillan ja David Ronfeldtn esittämä voimaan perustuvan reaalipolitiikan rinnalle nouseva, pehmeään voimaan, tietoon ja verkkoihin perustuva mielen (kreik. noos) politiikan muoto.

Noopolitiikan ja reaalipoliitikan erot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vertailussa noopolitiikan ja reaalipolitiikan välille saadaan seuraavia tuloksia (Noopolitik: s. 47):

  1. Reaalipolitiikassa valtiot ovat analyysin yksikkö, noopolitiikassa solmut, ei-valtiolliset toimijat.
  2. Reaalipolitiikassa kova voima (resurssit, ym.) vallitsevat, noopolitiikassa pehmeä voima (tieto, arvot, ym)
  3. Reaalipolitiikka on nollasummapeliä, noopolitiikassa myös win-win ja lose-lose- tilanteet ovat mahdollisia.
  4. Reaalipolitiikassa järjestelmät ovat anarkkisia, hyvin konflikti-keskeisiä, noopolitiikassa järjestelmät ovat etujen harmonisoimia, yhteistyökeskeisiä.
  5. Reaalipolitiikassa liittoutuminen on ehdollista (uhkaorientoitunutta), noopolitiikassa liittolaisverkot ovat elintärkeitä turvallisuudelle.
  6. Reaalipolitiikassa vallitsee kansallinen itsekkyys, noopolitiikassa jaetut edut.
  7. Reaalipolitiikka on loppumatonta edun etsimistä, noopolitiikka yhteisen edun etsimistä (seeking of telos)
  8. Reaalipolitiikassa etiikka (ethos) on ei-moraalista, ellei peräti moraalitonta, noopolitiikassa etiikka on ratkaisevan tärkeää.
  9. Reaalipolitiikassa käyttäytymistä ohjaa uhka ja valta (power), noopolitiikassa yhteiset tavoitteet ohjaavat toimijoita.
  10. Reaalipolitiikassa suojataan hyvin voimakkaasti tietovirtoja, noopolitiikassa ollaan halukkaita tiedon jakamiseen.
  11. Reaalipolitiikassa on oleellista vallan tasapaino, noopolitiikassa vastuiden tasapaino.
  12. Reaalipolitiikassa valta liittyy kansakunta/valtioihin, noopolitiikassa valta on globaalissa verkossa.

Verkko, tieto, vaikuttaminen ja noopolitik[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verkko ja tieto liittyvät yhteen siten, että jakamalla olevaa tietoa verkkoon tarvitsijoille ja vain heille, tieto saadaan maksimaaliseen hyötykäyttöön. Toiseksi verkko mahdollistaa kaiken verkossa olevan tiedon, erilaisuuden hyödyntämisen. Näin muodostuu informaatioylivoimaa. Verkko ja tieto liittyvät mieleen sillä tavalla, että mieltä voidaan ohjata tai manipuloida toimittamalla sille verkon kautta "oikeaa" tietoa.

Lopulta kaiken vaikuttamisen tavoite on vaikuttaa päättäjän mieleen, saada hänet tekemään haluttu päätös. Kaikkia koskeva ja liiankin tuttu esimerkki on mainonta. Tärkeää on oivaltaa, että poliitikot ovat samanlaisen, joskin täsmällisemmän vaikuttamisprosessin kohteita, kotimaasta ja ulkomailta. Tämä on tärkeää ainakin poliitikoille, niille jotka haluavat vaikuttaa ja niille, jotka haluavat valvoa poliittista vaikuttamista.

Venäläisillä on oma terminsä tiedon avulla vaikuttamiseen. He puhuvat refleksiivisestä kontrollista. Kontrolloimalla ihmisen saamaa tietoa, kontrolloidaan hänen päätöksiä, saadaan ihminen tekemään haluttu päätös. Voidaan ajatella, että kaksoisagentit ovat yksi väline syöttää vastustajalle juuri edellä mainitussa merkityksessä haluttua tietoa.

Verkon nousun taustalla voidaan nähdä:

  1. avoimet, järjestelmät, globalisaatio
  2. monimutkaisuuden
  3. dynaamisuuden kasvu ja etenkin
  4. uusi globaalit verkot mahdollistava tietotekniikka

Noopolitik ja globaali verkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verkko on noussut yhä keskeisemmäksi välineeksi monenlaisessa toiminnassa. Yritykset verkottuvat. Verkottunut yritys on rakenteena joustava. Siihen on helppo lisätä ja siitä on helppo ottaa pois osia. Tämä on oleellinen organisaation ominaisuus dynaamisessa ympäristössä. Sama koskee yhä enemmän politiikkaa. Kun uhkia ei voida varmasta identifioida ja/tai ne muuttuvat nopeasti, on edullista, että on monenlaista osaamista, erilaisuutta. Valtion kannalta merkittäväksi tulee sen turvallisuusverkko ja valtion turvallisuusorganisaatioiden monipuolinen osaaminen.

Toiseksi verkko on yhä tärkeämpi kokonaisvaltaisen toiminnan lähteenä. Itsekäs, oman edun tavoittelu ihmisen ja organisaation toiminnan lähtökohtana kohtaa kasvavaa vastustusta. Esimerkiksi sopivat tästä optiot ja meneillään (2003 - 2004) oleva USA:n oman öljynhankintansa turvaaminen Irakissa.

Muutos on merkittävä, se kohdistuu toiminnan aivan pohjalla oleviin lähtökohtiin, arvoihin. Muutos ei tapahdu hetkessä, yleensä muutokseen tarvitaan aikaa, suurta määrää ja katastrofeja.

Avoimien, monimutkaisten ja dynaamisten järjestelmien ongelmat ovat tyypillisesti yhä enemmän "ilkeitä". Termi tulee professori Markku Sotaraudalta. Ilkeitä ongelmia ei voi ratkaista, koska ne muuttuvat ratkaisuyrityksen aikana. Ilkeitä ongelmia voidaan vain hallita tiedolla. Tarvitaan siis kasvava määrä tietotyöläisiä hallitsemaan ilkeitä ongelmia. Tässäkin tieto ohjaa toimintaa ja saatavasta tiedosta riippuu miten ja minne toiminta ohjautuu.

Lopulta dynaamisessa ympäristössä voi ennakoida vain rajallisesti. On luotava verkko, erilaista osaamista, joka on valmis vastaanottamaan yllätyksiä. Kun yllätyksetkin ovat arkipäivää on harjoiteltava niiden kanssa toimimista, harjoiteltava dynaamista, moniosaamista sisältävää verkottunutta johtamistoimintaa.

Myös Manuel Castells korostaa verkottuneen toiminnan, verkostoyhteiskunnan merkitystä. Valta ei katoa, mutta sen muoto muuttuu. Valta on yhä enemmän hajaantunut hyvinvoinnin, informaation ja mielikuvien verkkoihin, jotka kiertävät ja muuttuvat vaihtelevan geometrian ja uudelleen materialisoituneen maantieteen järjestelmissä. Castells kuvaa selvästi noopolitiikkaa.

Internet on aivan oleellinen osa uutta politiikkaa, se on uuden politiikan infrastruktuuri. Meksikon mitätön Zapatistas-sissiliike sai ajettua asiaansa merkittävästi 1990-luvun alussa kun se pääsi kansainväliseen globaaliin mediaan, Internetiin. Merkittävä osa nykyaikaisten terroristi- tai vapaustaistelijaliikkeiden toiminnasta muodostuu yleensäkin internetistä. Esimerkkeinä vaikka tšetšeenit, Hamas ja Islamilainen Jihad. Vastaavasti näiden Internet-toimintaa pyritään rajoittamaan, esimerkkinä Venäjän hyökkäykset tšetšeenien sivuja vastaan 1999.

Jo vuonna 1980 suomalainen aivotutkija Matti Bergström näki tämän kehityksen: "Hermoston vaikutus maapallon luontoon jäi suhteellisen vähäiseksi siihen asti, että yksilöiden välinen kommunikaatio pääsi kehittymän riittävän voimakkaaksi ja tehokkaaksi. Tämä vastikään tapahtunut kehitys onkin itse asiassa ollut se tekijä, joka on muodostunut nykyisten ongelmiemme laukaisijaksi. Ihmiskunnan koko kapasiteetti alkaa vaikuttaa yhtenäisenä tekijänä maapallolla".

Noopolitik ja joukkoviestintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Globaalin verkon mielen tiedossa internetin lisäksi merkittäviä ovat globaalit tiedotusvälineet, media, esimerkiksi BBC, CNN, Voice of America ja Al Jazeera. Merkittävä muutos on se, että median aiempi tietoa välittävä rooli on muuttunut kriisin osapuoleksi. Media vaikuttaa siihen mistä tulee kriisi ja miten se kehittyy. Tästä esimerkkinä on Somalia 1993: Yhdysvallat meni sinne median takia (nälkää näkevät somalilapset televisiossa) ja Yhdysvallat tuli sieltä pois median takia (Yhdysvaltain sotilaiden ruumiiden ja yhden vangin brutaali kohtelu, jälleen televisiossa). Mitätön taktinen tieto päässessään globaaliin mediaan saa parhaimmillaan (pahimmillaan) aikaan strategisen vaikutuksen, politiikan muutoksen. Tämä on noopolitiikkaa parhaimmillaan! Edellä mainitusta syystä Bushin neuvonantaja Condoleezza Rice pyysi mediaa olemaan välittämättä Osama bin Ladenin viestejä 11.9.2001 jälkeen.

Yleisesti sähköinen joukkotiedotus on niin tärkeä, että se on säännöllisesti tuhottu viimeaikaisissa sodissa mm. Persianlahdella 1991, Tšetšeniassa 1994–1997 ja 1999–2002, Bosniassa 1993–1996, Kosovossa 1999, Afganistanissa 2001–2002 ja Palestiinassa 2000–2002.

Tuhoamisen noopolitiikkaan liittyvä tavoite on eristää valtio muusta maailmasta, siis estää kohdevaltiota vaikuttamista globaaleissa verkoissa ja globaalilla tiedolla.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

John Arquilla & David Ronfeldt: The promise of noopolitik

Lähteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • John Arquilla & David Ronfeldt: "The Emergence of Noopolitik: Toward an American Information Strategy", Rand 1999
  • Markku Sotarauta: "Kohti epäselvyyksien hallintaa" Suomen Tulevaisuuden Tutkimuksen Seura, Finnpublisers Gummerus 1996
  • M Castells: "The Information Age: Economy, Society, And Culture" Volume I "The Rise of The Network Society" Blackwell Publishers Inc. USA 1999
  • MpKK:n Strategian Laitoksen tutkijan Tommi Koivulan väitöskirja "Sodan kaikuja - Norjan ja Suomen henkilömiinaretoriikka kansainvälisen mediaprosessien ilmentäjänä 1995 - 2002" (ISBN 951-44-5987-3) kuvaa myös hyvin "pehmopoliikan" uuden dynamiikan vaikutusta.