Nokia Ghosthunters

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nokia Ghosthunters
Seura
Perustettu 2006
Kotikenttä Menkalan kenttä
Kaupunki Nokia
Miesten sarjataso II-divisioona
Värit          
Puheenjohtaja Jyri Tuomaala
Mitalit

Nokia Ghosthunters on nokialainen amerikkalaisen jalkapallon erikoisseura, jonka edustusjoukkue osallistuu kaudella 2017 SAJL:n järjestämään II-divisioonaan.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ghosthunters on perustettu syksyllä 2006, ja kaudella 2007 seuran edustusjoukkue osallistui II-divisioonaan. Joukkue pääsi jo ensimmäisellä kaudellaan pudotuspeleihin mutta kärsi puolivälierissä tappion Sipoo Bulldogsille lukemin 13–2. Kaudella 2008 miesten joukkue selvitti tiensä jälleen II-divisioonan puolivälieriin, mutta tällä kertaa Vantaan TAFT oli vahvempi lukemin 20–7.

Kaudella 2009 Ghosthuntersin mainio vire jatkui, ja sijoituksena yhdeksän joukkueen II-divisioonan runkosarjassa oli kolmas. Jo kolmantena vuotena perättäin Ghosthunters esiintyi pudotuspeleissä raivaten tällä kertaa tiensä aina finaaliin saakka. Puolivälierissä Ghosthunters voitti Wolverinesin kakkosjoukkueen numeroin 29–8 ja välierissä puolestaan kaatui Rauman Sea City Storm lukemin 20–6. Finaalissa joukkue kuitenkin kohtasi voittajansa, kun TAFT otti II-divisioonan voiton tuloksella 30–7.

Kaudella 2010 Ghosthunters jatkoi edelleen mainioita esityksiään II-divisioonassa selviten jälleen pudotuspeleihin, tällä kertaa kahteen lohkoon jaetun sarjan 1. lohkon kakkosena. Noutaja tuli kuitenkin välierissä, kun Vaasa Vikings oli tiukan ottelun jälkeen parempi lukemin 28–20. Kauden jälkeen GH ilmoitti hakevansa paikkaa seuraavalta sarjatasolta, I-divisioonasta. Joukkueelle myönnettiin vuodenvaihteessa 10-11 divarilisenssi ja näin Nokialaiset nousivat ensimmäistä kertaa historiassaan I-divisioonaan.

Ensimmäisellä I-divisioonakaudellaan 2011 Ghosthunters jäi tylysti runkosarjan viimeiseksi otettuaan ainoan voittonsa toisella kierroksella Kuopion Steelersin vieraana.

Kaudella 2012 Nokialla palattiin pudotuspelikantaan kun se sijoittui I-divisioonan runkosarjassa kolmanneksi. Välierissä Ghosthunters taisteli tiukasti paikasta Spagettimaljassa, mutta Helsinki 69ers vei finaalipaikan lukemin 28–23.

Kaudella 2013 Ghosthunters osallistui jälleen I-divisioonaan. Joukkueen kausi alkoi ikävästi, kun SAJL langetti nokialaisille kahden miinuspisteen rangaistuksen kun seuran edustaja ei osallistunut pakolliseen sarjapalaveriin.[1] Kausi itsessään sujui hyvin ja runkosarjassa Ghosthunters sijoittui kolmanneksi kuuden voiton ja neljän tappion myötä. Pudotuspeleissä Ghosthunters jäi toisena vuotena perättäin muutaman pisteen päähän Spagettimaljasta kärsittyään tappion välierissä Oulu Northern Lightsille lukemin 38-34.

Ghosthuntersin edustusjoukkueen piti osallistua kaudella 2014 tuttuun tapaan I-divisioonaan, mutta helmikuussa 2014 joukkueen ilmoitettiin luopuvan sarjapaikastaan.[2] Edustusjoukkue haki luopumisensa jälkeen paikkaa III-divisioonasta, mutta SAJL päätti evätä hakemuksen kysyttyään muiden sarjaan osallistuvien joukkueiden ja sarjapäällikön mielipidettä.[3] Seuralla oli kuitenkin kaudelle 2014 alun perin kakkosjoukkueelle annettu sarjapaikka IV-divisioonassa. Niinpä kaudella 2014 kakkosjoukkueen toiminta lopetettiin ja edustusjoukkue osallistui IV-divisioonaan voittaen sen puhtaalla pelillä.

Kaudella 2015 Ghosthunters osallistui III-divisioonaan. Runkosarjassa joukkue sijoittui toiseksi voittaen kuusi ottelua ja häviten kaksi. Välierissä kaatui Kotka Eagles lukemin 32-6 mutta finaalissa Ghosthunters joutui taipumaan runkosarjan voittaneelle Pori Bearsille lukemin 26–12. III-divisioonan finaalipaikka mahdollisti kuitenkin nousun sarjaporrasta ylemmäksi II-divisioonaan kaudelle 2016.

Junioritoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen juniorijoukkue Ghothuntersissa aloitti kaudella 2008, kun E-junioreiden joukkue perustettiin. E-juniorit osallistuivat turnauksiin ensimmäistä kertaa kaudella 2009. Kaudella 2012 GH:lla oli junioritoimintaa kolmessa ikäluokassa, C-, D- ja E-junioreissa.

Ensimmäiset Ghosthunters-juniorit esiintyivät maajoukkueessa syksyn 2011 Alle 17-vuotiaiden PM-kisoissa Tanskassa. Kisoihin matkasivat Nokialta DB Mikko Kaapu, DB Jaakko Koivunen sekä DL Henri Toiminen.[4]

Ghosthunters Naiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ghosthuntersin naisten joukkue osallistui naisten SM-sarjaan kausilla 2010–2012. Kausilla 2011 ja 2012 joukkue onnistui etenemään aina välieriin saakka.

Keväällä 2013 Ghosthuntersin naiset siirtyivät naapurikaupungin Tampere Saintsin organisaation alaisuuteen [5]

Nokia Hunters[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nokia Hunters oli kesällä 2011 perustettu Ghosthuntersin kakkosjoukkue, jonka tarkoituksena oli toimia vasta aloittelevien pelaajien ensimmäisenä askeleena kohti GH:n edustusjoukkuetta. Lisäksi joukkueessa pelasi uraansa lopettelevia kokeneita pelaajia. Ensimmäinen kausi meni totutellessa ja toimintaa herätellessä, mutta jo toisella kaudellaan Hunters vei kolmen joukkueen voimin pelatun III-divisioonan voiton. Kaudella 2013 joukkue osallistui jälleen III-divisioonaan, jossa joukkue eteni jälleen finaaliin mutta kärsi siinä tappion. Edustusjoukkueen luovuttua sarjapaikasta I-divisioonassa kaudelle 2014 kakkosjoukkueen toiminta lopetettiin ja edustusjoukkue otti alun perin kakkosjoukkueelle annetun paikan IV-divisioonassa.

Vuosi vuodelta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Edustusjoukkue Naisten joukkue Kakkosjoukkue
2007 II-divisioona 8.
2008 II-divisioona 6.
2009 II-divisioona 2.
2010 II-divisioona 4. Naisten SM-sarja 5.
2011 I-divisioona 5. Naisten SM-sarja 4. III-divisioona 3.
2012 I-divisioona 3. Naisten SM-sarja 3. III-divisioona
2013 I-divisioona 3. III-divisioona 2.
2014 IV-divisioona 1.
2015 III-divisioona 2.
2016 II-divisioona 3.
2017 II-divisioona

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. SAJL hallituksen kokoustiedote 13.3.2013 sajl.fi. 14.3.2013. Viitattu 3.3.2014.
  2. Nokia Ghosthunters luopuu sarjapaikastaan Gridiron.fi. 15.2.2014. Arkistoitu 22.2.2014. Viitattu 3.3.2014.
  3. Liittohallituksen päätös Ghosthuntersin sarjasta luopumista sajl.fi. 26.2.2014. Viitattu 3.3.2014.
  4. Kolme junioria U17 Maajoukkueen mukana Tanskassa! Ghosthunters. Arkistoitu 11.7.2012. Viitattu 3.12.2012.
  5. Naisten otteluohjelmat julkaistu 25.2.2013. SAJL. Viitattu 1.4.2013.