Laila Pullisen veistospuisto ja kotimuseo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Laila Pullisen veistospuisto ja kotimuseo
Laila Pullisen veistospuisto ja kotimuseo esittelee taiteilija Laila Pullisen tuotantoa 1950-luvulta 2010-luvulle saakka.
Laila Pullisen veistospuisto ja kotimuseo esittelee taiteilija Laila Pullisen tuotantoa 1950-luvulta 2010-luvulle saakka.
Tyyppi veistospuisto ja kotimuseo
Sijainti Sotungintie 4, 01200 Vantaa
Koordinaatit 60.28131°N, 25.12597°E
Kotisivut

Laila Pullisen veistospuisto ja kotimuseo (aiemmin: Nissbackan kartanon veistospuisto) on veistospuisto Vantaan Hakunilassa, noin 200 metriä Sotungin koululta koilliseen.[1][2][3][4] Se esittelee kuvanveistäjä Laila Pullisen (1933-2015) veistoksia ja ympäristötaideteoksia ja muuta tuotantoa Nissbackan kartanon piha-alueella, viljamakasiinissa sekä taiteilijan ateljeessa ja vuonna 2021 auenneessa kotimuseossa. Yksityiskäytössä olevalla alueella sijaitseva veistospuisto on avoinna yleisölle kesäkuukausina neljästiiviikossa ja ryhmille varauksesta.[2][5][6][7][8][9]

Pullinen perusti veistospuiston yhdessä miehensä, neurologi Carl-Magnus Ramsayn kanssa Ramsayn suvun omistaman Nissbackan kartanon pihapiiriin. Pakkolunastusuhan ja suunnitellun kerrostalorakentamisen alle joutunut tilan ydinosa pelastettiin paljolti kotiuttamalla kansainvälisesti tunnetuksi nousseen taiteilijan veistoskokoelma Euroopasta Vantaalle. Ajatuksena oli yhtäältä turvata tilan säilyminen uhkaavilta kaavoitushankkeilta ja toiseaalta tarjota vantaalaisille linkki paikallishistoriaan.[10][11][3][12][13][5] Muutto Pariisista Vantaalle vuonna 1983[3] antoi taiteilijalle tilaisuuden ympäristötaiteen alaan kuuluvan maareliefien toteuttamiseen jo kotimiljössään. Samalla luonnon valo, värit, äänet ja vaihtuvat olot toivat veistoksiin uusia ulottuvuuksia. Kartanon valoisa piha-alue mahdollisti Pulliselle kivimateriaalin lähes ympärivuotisen työstämisen; tämä edesauttoi kivisten teosten syntyä.[14]

Nissbackan kartanossa julkinen kesänäyttelytoiminta alkoi vuonna 1985 yhteistyössä Helsingin juhlaviikkojen kanssa, [15][3][16][10] erään lähteen mukaan jo 1984.[17] Nyttemmin vastuullisena on Laila Pullisen poika, veistospuiston toiminnanjohtaja Jean Ramsay yhdessä vaimonsa kanssa. Toiminta on organisoitu keväästä 2018 lähtien Laila Pullisen säätiön kautta.[18][2][5][3]

Esillä on taiteilijan tuotantoa vuosilta 1955–2013.[2]

Kuvia veistospuiston teoksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Joukko Laila Pullisen veistoksia Nissbackan kartanon veistospuistossa keskuussa 2016.
    Joukko Laila Pullisen veistoksia Nissbackan kartanon veistospuistossa keskuussa 2016.
  • Pullisen veistoksia Nissbackan kartanon veistospuistossa keskuussa 2016.
    Pullisen veistoksia Nissbackan kartanon veistospuistossa keskuussa 2016.
  • Veistokset Viimeinen Flora (1970), Viimeinen Apollo (1970) ja Ajuri (1987) Nissbackan veistospuistossa.
    Veistokset Viimeinen Flora (1970), Viimeinen Apollo (1970) ja Ajuri (1987) Nissbackan veistospuistossa.
  • Pronssiveistokset Viimeinen Flora (1970/1973) ja Viimeinen Apollo (1970/1973). Veistosten takana loivasti kohoava maapenger muodostaa osan maareliefiteosta Muinainen meri (1987).[19]
    Pronssiveistokset Viimeinen Flora (1970/1973) ja Viimeinen Apollo (1970/1973). Veistosten takana loivasti kohoava maapenger muodostaa osan maareliefiteosta Muinainen meri (1987).[19]
  • Ajuri-veistos (1987) Vantaan taidemuseo Artsin näyttelyssä, taustallaan rasvaliitupiirrokset Oikeuden kuva (allegorinen omakuva, 2003) ja Onnetar suosii tietämättömyyttä (2003).
    Ajuri-veistos (1987) Vantaan taidemuseo Artsin näyttelyssä, taustallaan rasvaliitupiirrokset Oikeuden kuva (allegorinen omakuva, 2003) ja Onnetar suosii tietämättömyyttä (2003).
  • Omaggio a Botticelli (1972) kesäkuussa 2016 Nissbackan veistospuistossa.
    Omaggio a Botticelli (1972) kesäkuussa 2016 Nissbackan veistospuistossa.
  • Omaggio a Botticelli (1972) Vantaan taidemuseo Artsin taidenäyttelyssä joulukuussa 2019.
    Omaggio a Botticelli (1972) Vantaan taidemuseo Artsin taidenäyttelyssä joulukuussa 2019.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Info ja yhteystiedot Laila Pullisen veistospuisto & kotimuseo, lailapullinen.fi. Viitattu 2.6.2023.
  2. ↑ a b c d Nissbackan kartanon veistospuisto – koe Laila Pullisen teokset vantaakanava.fi. 4.7.2018. Viitattu 14.12.2019.
  3. ↑ a b c d e Mikko Pesonen: "Nissbacka on kuolemantuomio, mutta rakastan sitä" – Laila Pullisen poika koettaa säilyttää äitinsä veistospuiston Yleisradio, yle.fi. 30.5.2017. Viitattu 15.12.2019.
  4. ↑ Vantaan karttapalvelu: Nissbackan kartano (Kartta-aineistoja voi vaihtaa vasemman ylänurkan valikoista) Vantaan kaupunki, vantaa.fi. Viitattu 15.12.2019.
  5. ↑ a b c Päivi Tuovinen: Kartanon perijä sai valtavan työmaan ja paiskii töitä hiki otsalla – "Usein tuntuu, että Laila istuu olkapäälläni mutisemassa" Vantaan Sanomat, vantaansanomat.fi. 16.6.2018. Viitattu 14.12.2019.
  6. ↑ Kaisa Halonen: ”Lailaa vaivasi se, että barokin taiteessa Jeesus esitetään ristillä usein pulleana ja vaaleanpunaisena” – kuvanveistäjä Laila Pullinen halusi tehdä krusifiksin, joka ei kaunistele Jeesuksen uhria Kirkko ja kaupunki, kirkkojakaupunki.fi. 22.11.2019. Viitattu 14.12.2019.
  7. ↑ Mia Gertsch: Kuvanveistäjä Laila Pullinen on kuollut 4.11.2015. yle.fi. Viitattu 19.12.2019.
  8. ↑ Jukka Hako (päätoim.): ”Jaana af Hällström: Nissbackassa taide on paljon vartijana”, Helsingin pitäjä. Helsinge 2014, s. 152–161. Porvoo: Bookwell Oy, 2013. ISBN 978-952-67848-1-6.
  9. ↑ Riitta Castrén: Arkistoitu kopioKuvanveistäjä Laila Pullinen (1933 – 2015): ”Tärkeintä on ikuistaa kauneus” 5.11.2015. eeva.fi. Arkistoitu 11.2.2016. Viitattu 19.12.2019.
  10. ↑ a b Viisauden kolminkertainen silmä – Nissbackan kartanon veistospuiston merkityksestä Nissbacka Manor Sculpture Park, nissbacka.com. 29.3.2017. Arkistoitu 4.10.2018. Viitattu 14.12.2019.
  11. ↑ Päivi Kiiski-Finel, Riitta Kormano, Satu Reinikka, Jean Ramsay ja Heli Harni, Atti d'amore, Turun kaupungin taidemuseo WAM, (ISBN 952-9565-50-X, viitattu 14 joulukuuta 2019), s. 81-84View and modify data on Wikidata
  12. ↑ Sini Mononen: Laila Pullinen kuuluu Suomen merkittävimpiin kuvanveistäjiin, ja hänellä oli erityinen rakkauden kohde: Vantaa Helsingin Sanomat, hs.fi. 13.12.2019. Viitattu 15.12.2019.
  13. ↑ Jean Ramsay, kuvat: Jussi Helttunen: Nissbacka – pilvilinna, joka ei suostu haihtumaan creat.fi. Viitattu 14.12.2019.
  14. ↑ Päivi Kiiski-Finel, Riitta Kormano, Satu Reinikka, Jean Ramsay ja Heli Harni, Atti d'amore, Turun kaupungin taidemuseo WAM, (ISBN 952-9565-50-X, viitattu 14 joulukuuta 2019), s. 72-91, Luku Nissbacka. View and modify data on Wikidata
  15. ↑ Rakel Liehu, Laila Pullinen ja Carla Enbom, Laila Pullinen, Otava ja Suomen Taideyhdistys, (ISBN 951-1-13206-7, viitattu 14 joulukuuta 2019), Luku Poimintoja työpäiväkirjasta, alaotsikko Ympäristöteokset. View and modify data on Wikidata
  16. ↑ Currucum Vitae: Laila Pullinen, kuvanveistäjä, professori hc, kuvataiteen tohtori hc (pdf) c0027077.cdn1.cloudfiles.rackspacecloud.com. 2010 (noin). Viitattu 15.12.2019.
  17. ↑ Päivi Kiiski-Finel, Riitta Kormano, Satu Reinikka, Jean Ramsay ja Heli Harni, Atti d'amore, Turun kaupungin taidemuseo WAM, (ISBN 952-9565-50-X, viitattu 14 joulukuuta 2019), s. 81View and modify data on Wikidata
  18. ↑ Jukka Petäjä: Kuvanveistäjä Laila Pullisen nimikkosäätiö ottaa veistospuiston haltuun – ”Äiti työskenteli loppuun asti” 8.11.2015. hs.fi. Viitattu 19.12.2019.
  19. ↑ Päivi Kiiski-Finel, Riitta Kormano, Satu Reinikka, Jean Ramsay ja Heli Harni, Atti d'amore, Turun kaupungin taidemuseo WAM, (ISBN 952-9565-50-X, viitattu 15 joulukuuta 2019), s. 81-87View and modify data on Wikidata

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Laila_Pullisen_veistospuisto_ja_kotimuseo&oldid=21869682”