Nina Suomalainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nina Suomalainen
Nina Suomalainen Hämeenlinna.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt 6. helmikuuta 1966 (ikä 53)
Suomi Valkeala
Poliitikko
Puolue Kansallinen kokoomus
Asema Helsingin kaupunginvaltuutettu (2008–2012)
Kotipaikka Helsinki
Aiheesta muualla
Virallinen sivu

Nina Suomalainen (s. 6. helmikuuta 1966 Valkeala) on suomalainen kokoomuslainen poliitikko, joka on työskennellyt monenlaisissa kansainvälisissä kehityspolitiikkaan ja ihmisoikeuksiin liittyvissä asiantuntijatehtävissä. Hän oli Helsingin kaupunginvaltuutettu vuodesta 2008 kevääseen 2012. Vuonna 2009 Suomalainen oli kokoomuksen europarlamenttiehdokkaana.[1]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalainen valmistui vuonna 1993 valtiotieteiden maisteriksi Åbo Akademista, minkä jälkeen hän toimi erilaissa tehtävissä Euroopan unionissa, YK:ssa ja Etyj:ssä vuoteen 2002 saakka.[2] Hän palasi Suomeen vuonna 2002 ja toimi vuosina 2003–2004 Elisabet Rehnin erityisavustajana Balkanin alueella ja Palestiinassa.[2] Vuonna 2005 Suomalainen työskenteli Afrikkaan liittyvien kysymysten parissa Ruandassa ja Burundissa ja aloitti työt Kirkon Ulkomaanavussa. Vuonna 2008 hän työskenteli Haagissa Etyjin vähemmistövaltuutetun neuvonantajana.[1] Vuodesta 2009 lähtien hän on työskennellyt Kirkon Ulkomaanavun vanhempana kehityspolitiikan asiantuntijana.[2] Vuosina 2007–2011 Suomalainen oli hallituksen Kehityspoliittisen toimikunnan puheenjohtaja ja vuosina 2011–2012 varapuheenjohtaja.[2][3] Hän on nähnyt kehityspolitiikassa merkittävinä osa-alueina naisten aseman vahvistamisen, koulutuksen tukemisen ja terveydenhuollon parantamisen.[4]

Suomalainen nimitettiin maaliskuussa 2012 ETYJin Bosnian ja Hertsegovinan kenttämission varapäälliköksi. Kenttämission päätehtävänä on avustaa maita Etyj-sitoumusten täytäntöönpanossa ja turvallisuuden ja vakauden edistämisessä Etyjin poliittis-sosiaalisella, talous-, ympäristö- ja inhimillisellä ulottuvuudella. Kenttämission palveluksessa on runsaat 500 henkilöä ja sen päällikkönä toimii amerikkalainen Fletcher M Burton.[5]

Politiikkaan Suomalainen lähti vuoden 2008 kunnallisvaaleissa, joissa hänet valittiin Helsingin kaupunginvaltuutetuksi.[6] Vuonna 2009 hänestä tuli Helsingin kaupunginhallituksen varajäsen ja kiinteistölautakunnan varapuheenjohtaja.[7] Hän oli kokoomuksen kansanedustajaehdokas Helsingissä vuonna 2007 ja pääsi toiselle varasijalle. Vuoden 2009 europarlamenttivaaleissa Suomalainen sai 7775 ääntä ja oli listansa 12., joten hän ei ollut kolmen valitun joukossa.[8]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomalainen, Nina & Karvinen, Jyrki (toim.): Suomalaisten kovat paikat – Länsi-Balkan 1992–2008. Helsinki: Tammi, 2008. ISBN 978-951-31-4395-4.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Hän on kokoomuksen uusin kiinnitys. Uusi Suomi. 16.1.2009
  2. a b c d Työtehtävät Nina Suomalainen. Viitattu 25.9.2013.
  3. Kehityspoliittinen toimikunta aloitti uuden kautensa 2.10.2007. kepa. Viitattu 25.9.2013.
  4. Sitaatit 19.10.2007. global.finland. Viitattu 25.9.2013.
  5. Lehdistötiedote, Suomen ETYJ -edustusto, 30.3.2012
  6. Kuntavaalit 2008 30.10.2008. Yle. Viitattu 25.9.2013.
  7. Henkilökuva Nina Suomalainen. Viitattu 25.9.2013.
  8. Oikeusministeriö: Ehdokaskohtaiset tulokset. Vaalitulospalvelu.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]