Nimikkopuu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Nimikkopuu (joskus myös elämänpuu) on ihmistä varten istutettu puu. Puuntaimi istutetaan yleensä jo varhain, joskus jo pian syntymän jälkeen. Puu kuvaa ihmisen elämää ja kukoistusta.

Myös poliitikot tai suurmiehet istuttavat toisinaan nimikkopuun esimerkiksi ulkomaanmatkalla. Tällöin kyse on pelkästään vertauskuvallisesta teosta, johon yleensä ei liity mytologiaa. Puu saattaa kuvata rauhaa tai yhteistyötä.

Joissakin perinteissä uskotaan myös, että nimikkopuun ja ihmisen välillä vallitsee kohtalonyhteys. Nimikkopuun hyvinvointi parantaa myös ihmisen hyvinvointia, kun taas puun vahingoittuminen vahingoittaa myös ihmistä. Pitkäikäisen puun toivotaan pidentävän myös ihmisen elinikää. Joskus nimikkopuuhun on merkitty ihmisen kannalta tärkeitä tapahtumia. Jos ihminen kuolee ennen puutaan, voi puu säilyä ikään kuin muistomerkkinä ihmisestä.

Nimikkopuita tunnetaan monissa kulttuureissa, myös suomenkielisillä.