Nimikirja
Nimikirja (ruots. matrikel) on rekisteri, jota jokainen valtion virasto tai laitos Suomessa on velvoitettu pitämään palveluksessaan olevista virkamiehistä ja työntekijöistä henkilöstön valintaa, palvelussuhteeseen perustuvien etuuksien ja velvollisuuksien määräämistä ja muiden henkilöstöasioiden hoitamista varten. Nimikirjasta säädetään nimikirjalaissa (1010/1989) ja -asetuksessa (1322/1989). [1]
Nimikirja sisältää varmistettua tietoa muun muassa virkamiehen koulutuksesta ja työhistoriasta. Nimikirja on julkinen, mutta siitä voidaan salata tietoja julkisuuslain perusteella.[2][3] Nimikirjaa on pidetty hyödyllisenä erityisesti virkamiesten rekrytointeihin liittyen. Sen avulla on pystytty helposti saamaan kokonaiskuva henkilön koulutuksesta ja kokemuksesta.[1][3]
Nimikirjan käytöstä Suomen valtionhallinnossa on tarkoitus luopua ja nimikirjalain kumoamista ehdottava lakiluonnos on lausuntokierroksella kesällä 2022. Henkilötietojen käsittely on edennyt merkittävästi lain säätämisen ajoista ja tavoitteena on yhdenmukaistaa julkisen sektorin henkilötietojen käsittelyä yksityisen sektorin kanssa.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Nimikirjalainsäädäntöä koskeva selvitys, s. 8. Valtiovarainministeriö, 2020. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Poliisi salasi julkiset perustiedot virkamiehistään ja kävi kaksi kierrosta turhaa oikeustaistelua Helsingin Sanomat. 6.4.2022. Viitattu 2.6.2022.
- ↑ a b c Valtion henkilöstön nimikirjanpidosta on tarkoitus luopua Valtiovarainministeriö. 2.6.2022. Viitattu 2.6.2022.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Nimikirja-asetus 1322/1989 Finlex.