Nils-Eric Ringbom

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nils-Eric Ringbom työnsä ääressä.

Nils-Eric Ringbom (27. joulukuuta 1907 Turku13. helmikuuta 1988 Helsinki) oli suomalainen (suomenruotsalainen) säveltäjä, musiikkitieteilijä ja hallintomies.

Nils-Eric Ringbom opiskeli aluksi viulunsoittoa Leo Funtekin johdolla (1913–1926) ja sen jälkeen myös soitinnusta (1939–1944). Musiikkitieteen opintonsa hän suoritti Åbo Akademissa, jossa hän väitteli filosofian tohtoriksi tutkielmallaan Über die Deutbarkeit der Tonkunst vuonna 1955. Hänen väitöskirjansa oli ensimmäinen suomalainen musiikkiteoreettis-esteettinen tutkimus.

Ringbom työskenteli viulunsoittajana Turun kaupunginorkesterissa vuosina 1927–1928 mutta siirtyi sittemmin Helsingin kaupunginorkesterin palvelukseen – ensin kirjastonhoitajaksi vuonna 1938 ja Ernest Pingoud’n jälkeen intendentiksi (1943–1970). Lisäksi hän hoiti monia musiikkielämän luottamustehtäviä ja työskenteli musiikkiarvostelijana (Åbo Underrättelser, Svenska Pressen, Nya Pressen). Hänen kirjallinen tuotantonsa on laaja, ja hänen kirjojaan on käännetty ruotsista muille kielille.

Säveltäjänä Ringbom edustaa lähinnä uusklassismia: hän sai virikkeitä Tulenkantajilta ja Paul Hindemithiltä. Hän piti useita sävellyskonsertteja (Turussa 1933, Helsingissä 1934, 1945, 1949, 1962, 1970 ja 1984). Hänen sävellystuotantoonsa kuuluu muun muassa viisi sinfoniaa sekä laulusarjoja.

1960-luvun kokeelliseen musiikkiin Ringbom suhtautui torjuvasti. Niin kutsutut lastenkamarikonsertit saivat lisänimensä hänen kielteisestä arvostelustaan, jonka mukaan ensimmäisen konsertin lopputuloksena oli vain ”hillitöntä ja tarkoituksetonta lastenkamarimekkalaa”.[1]

Nis-Eric Ringbomin tyttäriä ovat näyttelijät Susanna Ringbom ja Johanna Ringbom; hänen veljiään olivat taidehistorian professori Lars-Ivar Ringbom (1901–1971) ja kemisti Anders Ringbom (1903–1972). Lena Ringbom Lindén oli hänen sisarensa. Nils Brandt oli Ringbomin vävy, Susannan aviomies.

Kirjoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Helsingfors Orkesterföretag 1882–1932: Helsingfors orkesterförening, Filharmoniska sällskapet, Helsingfors stadsorkester. 1932.
  • Helsingin orkesteri 1882–1932. Suomentanut Taneli Kuusisto. 1932.
  • Säveltaide. Suomentanut Tauno Pylkkänen. 1946.
  • Sibelius. 1948. (Käännetty usealle kielelle.)
  • Über die Deutbarkeit der Tonkunst. (Diss.) 1955.
  • De två versionerna av Sibelius' tondikt "En saga". 1956.
  • Musik utan normer: Essäer kring musik och konst i allmänhet. 1972.
  • Orkesterhövdingar: Dokument om dirigenter. 1981.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heiniö, Mikko ym. (toim.): Suomalaisia säveltäjiä, s. 425–426. Otava, Helsinki 1994. ISBN 951-1-12641-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nya Pressen 14.12.1962. (”– – helt otyglat och vitslöst barnkammaroväsen.”)