Niliaitta

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Nili)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Niliaitta Saamelaismuseo Siidassa Inarissa.

Niliaitta, nili eli patsasaitta (pohjoissaameksi njalla, koltansaameksi njõll tai njõlläiʹtt ja inarinsaameksi njollâ) on korkean pylvään päähän rakennettu pienehkö varastorakennus. Niitä on käytetty ruuan ja varusteiden säilyttämiseen. Poikkeuksellinen rakenne ja toteutustapa ovat seurausta halusta estää eläimiä pääsemästä käsiksi varastoituun ruokaan. Myös paalu, jonka varaan niliaitta on rakennettu, on yleensä kuorittu ja höylätty sileäksi, jotta ruokaa vainuavat eläimet eivät pääsisi kiipeämään sitä myöten ylös[1]. Ihminen käytti tikkaita aitassa käydessään.[2][3]

Etymologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saamelaiskielten sanalle on esitetty vastineita etäisistä sukukielistä mansista sekä samojedikielistä nenetsistä ja selkupista. Merkitykseltään esitetyt vastineet ovat melko lähellä saamelaisia sanoja: mansin sana tarkoittaa (lihan)kuivaustelinettä, nenetsin sana varastona toimivaa suojakatosta ja selkupin sana tuohikoppaa, jossa lapset istuvat esimerkiksi matkoilla tulen ääressä. Obinugrilaisilla kansoilla onkin ollut vastaavanlaisia niliaittoja kuin saamelaisilla.[1]

Saamelaissana saattaa kuulua yhteen puun kuoren irrottamista, nilomista merkitsevän verbin kanssa, joka pohjoissaamessa on njallat. Verbi tunnetaan miltei kaikissa saamelaiskielissä. Verbi njallat kuuluu vanhaan suomalais-ugrilaista perua olevaan sanaperheeseen, jolla on jäseniä aina hantissa asti. Suomenkielisiä vastineita ovat esimerkiksi nila ja niloa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Aapala, Kirsti: Njalla (niliaitta) Saamelaiskulttuurin ensyklopedia. Viitattu 24.2.2024.
  2. Seurujärvi-Kari, Irja (projektin johtaja) et al.: Njalla (Julkaistu kirjana: The Saami: a cultural encyclopaedia; Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005, toim. Kulonen, Ulla-Maija & Seurujärvi-Kari, Irja & Pulkkinen, Risto; ISBN 978-951-746-506-9) Saamelaiskulttuurin ensyklopedia. julkaistu verkossa 2010-luvulla. Helsinki: Helsingin yliopisto. Viitattu 27.8.2018.
  3. Tirro Saamelaismuseo Siida. Viitattu 27.8.2018.
Tämä arkkitehtuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.