Nikolai Romanov (urheilujohtaja)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Nikolai Nikolajevitš Romanov (ven. Николай Николаевич Романов), (9. elokuuta 191327. syyskuuta 1993 Moskova, Venäjä) oli neuvostoliittolainen urheilujohtaja.

Nikolai Romanov nousi urheilujohdon tehtäviin Nuorisoliiton johtotehtävistä, jossa hän oli sotavuodet eli 1938–1945. Sen jälkeen hänestä tuli Yleisliittolaisen Liikuntakulttuurin- ja urheilukomitean puheenjohtaja ensin vuodesta 1945 toukokuuhun 1948, sen jälkeen varapuheenjohtaja 1948–1953 ja uudelleen puheenjohtaja 1953–1962.

Toisen maailmansodan jälkeen Romanov tuli suomalaisille tutuksi. TUL:n silloinen varapuheenjohtaja Yrjö Enne tapasi hänet muutaman kerran. M.m. toukokuussa 1946 Enne toimitti Romanoville Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n puheenjohtajan Sigfrid Edströmin kirjeen, joka mahdollisti Neuvostoliiton osallistumisen Oslossa kesällä 1946 järjestettyihin yleisurheilun EM-kisoihin. Jatkotapaamisissa neuvoteltiin m.m. TUL:n ja Neuvostoliiton välisten urheilusuhteiden järjestämisestä.[1]

Nikolai Romanovin tahtotila oli viedä Neuvostoliitto mukaan kansainväliseen urheilutoimintaan. Siinä hän oli mukana Neuvostoliiton liittyessä lajiliittokohtaisesti kansainvälisiin lajiliittoihin. Vuoden 1948 Lontoon kesäolympialaiset olivat myös Romanovin urheilujohtajatoiminnan tähtäimessä. Neuvostoliiton johtajan Stalinin mielipide siitä, että Neuvostoliiton pitää olla kisoissa ykkösmaa, johti siihen, että Neuvostoliitto ei osallistunut vielä vuoden 1948 olympialaisiin.

Vuoden 1948 alussa Stalinin lähimpiin kuuluva politbyroon jäsen Andrei Ždanov aloitti ždanovilaisuutena kutsutun kampanjan "läntistä nöyristelyä ja rappiota" vastaan. Romanov oli raportoinut vuoden 1947 lopulla positiivisessa sävyssä urheiluyhteistyötä läntisten porvarillisten maiden kanssa. Tämä johti siihen, että Romanov korvattiin tiukemman linjan ja samalla vähäisempää kansainvälistä yhteistyötä kannattavalla Arkadi Appolonovilla. Romanov sai kuitenkin Yleisliittolaisen Liikuntakulttuurin- ja urheilukomitean varapuheenjohtajan aseman. Vaikka Zdanov kuoli varsin pian Romanovin syrjäyttämisen jälkeen elokuussa 1948, Neuvostoliiton eristäytymistä leimannut urheilupolitiikka ei muuttunut aivan heti.

Tultaessa olympiavuoteen 1952 Neuvostoliiton osallistumiskysymys olympialaisiin nousi jälleen pinnalle. Romanov oli näissä keskusteluissa keskeisesti mukana. Poliittisella puolella politbyroota edustivat Mihail Suslov ja Georgi Malenkov. Romanovkin oli tässä vaiheessa vielä vastaan, koska poliittiset perusteet osallistumattomuudelle olivat edelleen voimassa. Neuvostoliitto oli tosin syksyllä 1951 perustanut oman olympiakomitean, mutta osallistuminen olympialaisiin säilyi pitkään avoimena. Oslon talviolympialaisiin helmikuussa 1952 Neuvostoliitto osallistui vain lähettämällä tarkkailijavaltuuskunnan. Helsingin kesäolympialaisiin sitä vastoin Neuvostoliitto tuli ensimmäisen kerran mukaan. Nikolai Romanov oli keskeinen henkilö, joka Suslovin ja Malenkovin tukemana sai olympialaisiin valmistautuville urheilijoille erityisoikeuksia olympialaisiin valmentatumista varten.

Neuvostoliiton urheilutoiminnan avautuminen johti siihen, että Romanov sai takaisin asemansa Neuvostoliiton urheilujohdon ykkösmiehenä eli Yleisliittolaisen Liikuntakulttuurin- ja urheilukomitean puheenjohtajana, jossa tehtävässä hän olikin aina vuoteen 1962. Neuvostoliiton liityttyä olympialiikkeeseen Nikolai Romanov toimi maansa olympiajoukkueen johtajana vuosien 1952 ja 1956 kesä- ja talvikisoissa.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Seppo Hentilä: Suomen Työläisurheilun Historia II, s. 90. TUL:n ja Neuvostoliiton urheilusuhteiden avautuminen. Hämeenlinna: Karisto, 1984. ISBN 951-23-2160-2.