Niko Kari

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Niko Kari
Niko Kari vuonna 2018.
Niko Kari vuonna 2018.
Henkilötiedot
Syntynyt 6. lokakuuta 1999 (ikä 20)
Hyvinkää
Kansalaisuus Suomen lippu Suomi
Moottoriurheilija
Formula 3
Esikoiskausi 2019
Nykyinen talli Trident
Kilpailuja 16
Voittoja 0
Paalupaikkoja 0
Nopeimpia kierroksia 0
Aikaisemmat sarjat
2015
2016
20162018
2018
SMP Formula 4
Euroopan F3
GP3
Formula 2
Mestaruudet
2015 SMP Formula 4
Palkinnot
2013, 2014 AKK-Motorsportin vuoden karting-kuljettaja
Aiheesta muualla
nikokari.fi

Niko Kari (s. 6. lokakuuta 1999 Hyvinkää[1]) on suomalainen autourheilija. Häntä pidetään yhtenä Suomen lahjakkaimmista nuorista kuljettajista. Kari asuu Tuusulassa.[2] Kaudella 2015 Kari kilpaili uudessa Pohjois-Euroopan SMP Formula 4 -sarjassa[3] voittaen mestaruuden.[4]. Kaudeksi 2016 Kari siirtyi ajamaan Euroopan Formula 3 -sarjaan Motopark-tallin väreissä. Kaksijakoisesti sujunut kausi päättyi sarjan 10. sijaan. Kari pääsi myös ajamaan Koiranen GP:n GP3-autolla kaksi osakilpailua ja siirtyi vakituisesti GP3-luokkaan kaudeksi 2017 Arden International -talliin.[5] Kaudella 2019 Kari ajaa FIA F3-sarjassa Trident Racing-tallissa.[6]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kari aloitti kartingin vuonna 2009 ja ajoi ensimmäisen kilpailunsa seuraavana vuonna.[7] Vuodet 2010–2013 hän kilpaili eri Suomen karting-luokissa ja vuonna 2014 ensimmäistä kertaa ulkomaisessa sarjassa, KF European -sarjassa.[3] Suomen autourheiluliitto AKK-Motorsport valitsi Karin vuoden parhaaksi karting-kuljettajaksi vuosina 2013 ja 2014.[2]

Kaudeksi 2015 Kari siirtyi ensimmäiseen formulaluokkaansa, Koiranen Motorsportin järjestämään uuteen SMP Formula 4 -sarjaan.[3] Syyskuussa 2015 Kari varmisti sarjan mestaruuden.[4] Hän voitti kauden aikana seitsemän kilpailua ja sijoittui palkintokorokkeella 19 kilpailussa 21:stä.[8]

Joulukuussa 2015 Kari liittyi maineikkaaseen Red Bullin nuorten kuljettajien ohjelmaan[8], mutta sai sieltä potkut syksyllä 2017.[9]

Euroopan Formula 3 (2016)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudella 2016 Kari ajoi Euroopan Formula 3 -sarjassa Motopark-tallissa[8] kauden tulokkaana. Kari oli huhtikuussa Ranskassa ajetussa debyyttikilpailussaan kahdeksas.[10] Toisessa lähdössä hän sijoittui 16:ksi oltuaan mukana pienessä kolarissa.[11] Sateen liukastamassa Hungaroringillä ajetussa kolmannessa lähdössä Kari sijoittui Volkswagenillaan kahdeksannelle sijalle. Imolan ensimmäisessä lähdössä Kari lähti toisesta ruudusta kilpailuun, mutta onnistui ohittamaan uusintalähdössä kilpailua johtaneen Lance Strollin ja ajoi kilpailun voittoon ollen muilla palkintosijoilla neljästi.[12] Loppupisteissä Kari oli kymmenes.

GP3 (2016–2018)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuussa 2016 Kari osallistui GP3-sarjaan Belgian osakilpailun ajaksi. Hän ajoi Koiranen GP -tallissa. Ensimmäisessä lähdössä Kari joutui keskeyttämään rengasrikkoon ja toisessa lähdössä hän sijoittui 14:ksi.

Kaudeksi 2017 Kari sai vakituisen paikan GP3-sarjaan.[5] Hän ajoi Arden International -tallissa.[13] Kari ajoi ensimmäisen voittonsa Abu Dhabin kilpailussa. Kauden jälkeen Arden ilmoitti ettei Kari jatka tallissa seuraavana vuonna.

Tammikuussa 2018 Kari sai paikan GP3-talli MP Motorsportista.[14]

F2 (2018)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kari pääsi 2018 syyskuussa ajamaan loppukaudeksi F2-luokan MP Motorsport -talliin.[15] Tammikuussa 2019 tiedotettiin Karin saaneen uuden päätukijan, Head Invest Oy:n, joka sopimus takaa hänen uransa jatkumisen, kun Karin edellinen päätukija Wihuri Oy sanoi pääsponsorisopimuksen irti.[16]

FIA F3 (2019–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudelle 2019 Kari siirtyy GP3-sarjan korvaneeseen uuteen FIA F3-sarjaan Trident-tallissa.[6]

GP3-tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.

Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 Pisteet Sijoitus
2016 Koiranen GP ESP
FEA

 
ESP
SPR

 
AUT
FEA

 
AUT
SPR

 
GBR
FEA

 
GBR
SPR

 
HUN
FEA

 
HUN
SPR

 
GER
FEA

 
GER
SPR

 
BEL
FEA

Kesk.
BEL
SPR

14
ITA
FEA

 
ITA
SPR

 
MAL
FEA

 
MAL
SPR

 
ABU
FEA

 
ABU
SPR

 
0 26.
2017 Arden International ESP
FEA

15
ESP
SPR

14
AUT
FEA

Kesk.
AUT
SPR

18
GBR
FEA

5
GBR
SPR

3
HUN
FEA

9
HUN
SPR

6
BEL
FEA

9
BEL
SPR

9
ITA
FEA

15
ITA
SPR

C
JER
FEA

6
JER
SPR

19
ABU
FEA

1
ABU
SPR

13
63 10.
2018 MP Motorsport ESP
FEA

Kesk.
ESP
SPR

6
FRA
FEA

DSQ
FRA
SPR

Kesk.
AUT
FEA

11
AUT
SPR

8
GBR
FEA

11
GBR
SPR

Kesk.
HUN
FEA

Kesk.
HUN
SPR

Kesk.
BEL
FEA

14
BEL
SPR

12
ITA
FEA

10
ITA
SPR

10
RUS
FEA

 
RUS
SPR

 
ABU
FEA

 
ABU
SPR

 
6 17.

Formula 3 -tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.

Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 Pisteet Sijoitus
2019 Trident ESP
FEA

8
ESP
SPR

3
FRA
FEA

18
FRA
SPR

24
AUT
FEA

11
AUT
SPR

8
GBR
FEA

18
GBR
SPR

19
HUN
FEA

14
HUN
SPR

12
BEL
FEA

19
BEL
SPR

Kesk.
ITA
FEA

Kesk.
ITA
SPR

15
RUS
FEA

3
RUS
SPR

5
36 12.

Formula 2 -tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.

Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 Pisteet Sijoitus
2018 MP Motorsport BHR
FEA

 
BHR
SPR

 
AZE
FEA

 
AZE
SPR

 
ESP
FEA

 
ESP
SPR

 
MON
FEA

 
MON
SPR

 
FRA
FEA

 
FRA
SPR

 
AUT
FEA

 
AUT
SPR

 
GBR
FEA

 
GBR
SPR

 
HUN
FEA

 
HUN
SPR

 
BEL
FEA

 
BEL
SPR

 
ITA
FEA

 
ITA
SPR

 
RUS
FEA

Kesk.
RUS
SPR

Kesk.
ABU
FEA

15
ABU
SPR

Kesk.
0 24.

Tilastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi Sarja Talli Sijoitus Osakilpailut Pisteet Voitot Palkinto-
sijat
Paalu-
paikat
Nopeimmat
kierrokset
2015 SMP Formula 4 Koiranen GP 1. 21 449 7 19 4 9
2016 Euroopan Formula 3 Motopark 10. 30 129 1 4 0 0
Formula 3 Masters Motopark 2. 1 N/A 0 1 0 0
GP3 Koiranen GP 25. 2 0 0 0 0 0
2017 GP3 Arden International 10. 15 63 1 2 0 1
2018 GP3 MP Motorsport 17. 14 6 0 0 0 0
Formula 2 MP Motorsport 24. 4 0 0 0 0 0
2019 Formula 3 Trident 12. 16 36 0 2 0 0

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Niko Kari SMP Formula 4. Viitattu 20.8.2015. (englanniksi)
  2. a b http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/260437-suomen-lahjakkain-karting-kuljettaja-siirtyy-formuloihin
  3. a b c http://smpf4championship.com/driver/niko-kari/
  4. a b Kari sinetöi Formula 4 -tittelinsä Moskovassa Turun Sanomat (ts.fi). 6.9.2015. Turun Sanomat Oy. Viitattu 9.9.2015.
  5. a b Niko Karin F1-unelma askeleen lähempänä – Red Bull -pomo vahvistaa ylennyksen MTV.fi. 25.11.2016. Viitattu 25.11.2016.
  6. a b Trident names Kari as first F3 signing for 2019 www.motorsport.com. Viitattu 21.2.2019. (englanniksi)
  7. http://www.nikokari.eu/index.php?page=2&lang=fi
  8. a b c New names injected into the Red Bull Junior Team Red Bull. 11.12.2015. Viitattu 12.1.2016.
  9. Red Bull kertoi todella kylmästi suomalaisen formulalupauksen potkuista - ”Suurin painolasti katosi siinä samalla” iltalehti.fi. Viitattu 8.2.2018.
  10. Suomen formulalupauksella värikäs F3-debyytti: "Tuli vähän ahdasta" Iltalehti. Viitattu 3.4.2016.
  11. Suomen formulalupauksen kisa pilalle: "Kaveri käänsi etusiipeen" www.iltalehti.fi. Viitattu 3.4.2016.
  12. Niko Karin F1-unelma askeleen lähempänä – Red Bull -pomo vahvistaa ylennyksen mtv.fi. Viitattu 25.11.2016.
  13. Red Bull Junior Team: Red Bull Junior Team announcement 2017 | Red Bull Junior Team Red Bull Junior Team. Viitattu 22.1.2017. (englanniksi)
  14. Niko Karin virallinen nettisivu: SOPIMUS JULKI: NIKO KARI JATKAA GP3-SARJASSA 2018 MP MOTORSPORTIN RIVEISSÄ! Niko Karin virallinen nettisivu. Viitattu 15.1.2018.
  15. Yllätyspesti! Formulalupaus Niko Kari loikkaa jo nyt F2-sarjaan yle.fi. Viitattu 25.9.2018.
  16. F1-unelma pelastettu? 19-vuotiaan Niko Karin ura jatkuu - suomalainen miljonääri ryhtyi yllättäen tukijaksi www.iltalehti.fi. Viitattu 17.1.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]