Nicole Le Douarin
| Nicole Le Douarin | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 20. elokuuta 1930 Lorient, Ranska |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot | Pariisin yliopisto |
| Väitöstyön ohjaaja | Étienne Wolff |
| Instituutti |
Nantesin yliopisto Ranskan kansallisen tiedekeskuksen embryologian instituutti Collège de France |
| Tutkimusalue | kehitysbiologia |
| Tunnetut työt | kimeiratutkimus |
| Palkinnot |
Kioto-palkinto (1986) Lääketieteen Louis-Jeantet-palkinto (1990) Louisa Gross Horwitz -palkinto (1993) |
Nicole Marthe Le Douarin (s. 20. elokuuta 1930 Lorient, Ranska) on ranskalainen kehitysbiologi, joka on tutkinut urallansa viiriäisten ja kanojen kimeiroja ja kehittänyt alkioiden manipulaatiota. Hänen työnsä on kehittänyt tutkijoiden tietämystä hermosto- ja immuunijärjestelmien kehityksestä.
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perhe ja opiskelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nicole Le Douarin syntyi Ranskan Bretagnessa vuonna 1930. Hän oli perheen ainoa lapsi, ja hänen isänsä kasvatti häntä todennäköisesti tästä syystä varsin samaan tapaan kuin poikia yleensä kasvatetaan. Nicole inspiroitu jo pienenä oppimisesta opettajana toimineen äitinsä kautta.[1]
Toisen maailmansodan takia Le Douarin joutui vuonna 1944 muuttamaan pois Lorientista. Hän kävi sisäoppilaitosta Nantesissa mutta palasi sodan jälkeen Lorientiin, missä hän suoritti lukion loppuun. Le Douarin tapasi tulevan puolisonsa 17-vuotiaana Lorientissa. Vastoin äitinsä toiveita hän muutti sulhasensa kanssa Pariisiin, missä he opiskelivat yhdessä Pariisin yliopistossa. He menivät naimisiin vuonna 1951, ja Le Douarin valmistui vuonna 1954.[1]
Le Douarin päätti aluksi akateemisen uran sijaan keskittyä perheeseensä ja opetti samaan aikaan tieteitä paikallisessa lukiossa. Hän palasi jatko-opintoihin vuonna 1958 ja pääsi tunnetun embryologin Étienne Wolffin laboratorioon. Le Douarinista tuli vuonna 1960 päätoiminen tutkija, ja hän valmistui vuonna 1964 tohtoriksi. Hänen väitöskirjansa käsitteli lintujen alkioiden maksan ja ruoansulatuskanavan varhaisia yksilökehitykseen liittyviä tekijöitä.[1]
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Le Douarin aloitti vuonna 1965 opettajana Clermont-Ferrandin yliopistossa. Hän asui edelleen Pariisissa ja kävi kahtena päivänä viikossa Clermont-Ferrandissa opettamassa.[2] Le Douarin ja hänen miehensä saivat vuonna 1966 professuurin Nantesin yliopistosta. Yliopiston dekaani kuitenkin kieltäytyi hyväksymästä molempia laitoksen henkilökuntaan, sillä hän ei hyväksynyt avioparien työskentelevän yhdessä.[1] Professori Étienne Wolff puuttui asiaan ja sai omalla vaikutusvallallaan yliopiston valitsemaan myös Le Douarinin. Hänelle annettiin kuitenkin varsin paljon opetustöitä eikä hän saanut omaa laboratoriota. Le Douarin joutuikin käyttämään miehensä tilaa.[2]
Le Douarin keskittyi usean vuoden tutkimaan endodermin ja mesodermin vuorovaikutusta lintujen alkioissa. Hän huomasi yhdistettyään viiriäisen mesodermin kanan endodermiin, että viiriäisen mesenkymaalisten kantasolujen tumajyväset olivat epätavallisen suuria ja tiheitä verrattuna kanan vastaaviin. Hän havaitsi tarkemmin asiaa tutkittuaan, että viiriäisen soluissa on erityisen paljon heterokromatiiniä (eli tiukasti pakattua DNA:ta) solusyklin interfaasivaiheessa. Monien onnistuneiden kimerioiden jälkeen Le Douarin puhui asiasta laajalle yleisölle Kanadassa ja alkooi saada kansainvälistä huomiota.[1]
Étienne Wolff jäi eläkkeelle vuonna 1975 Ranskan kansallisen tiedekeskuksen embryologian instituutin johdosta. Carnegie Institution for Sciencen embryologi James Ebert suositteli Le Douarinia tehtävään, johon hänet valittiin. Instituutissa Le Douarinia kohtasi heti alkuun vastustusta monilta naistutkijoilta. Wolff oli johtajana edistänyt erityisesti miestutkijoiden uraa ja jättänyt monet naiset huomioimatta. Le Douarin kehitti laitoksen toimintaa ja antoi myös monille naistutkijoille omat tutkimustilat, budjetin ja apulaisia.[1]
Le Douarin siirtyi uusiin tutkimuskohteisiin instituutissa, mutta käytti niiden pohjana aikaisempia kimeriatutkimuksiansa. Hän alkoi selvittää muun muassa lintualkioiden hermostopienan kehitystä. Le Douarin julkaisi vuonna 1982 kirjan The Neural Crest, missä hän kertoi erikoistumattomien hermostopienasolujen monikykyisyydestä.[1]
Le Douarin valittiin vuonna 1989 Collège de Francen professoriksi.[3] Hän oli vasta kolmas naisprofessori Collège de Francen 500-vuotisen historian aikana.[1] Hän toimi professorina syyskuulle 2000 asti. Le Douarin on jatkanut sen jälkeen embryologian instituutin osa-aikaisena tutkijana.[3]
Tunnustukset ja merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Le Douarin on saanut useita tunnustuksia ja palkintoja uraltansa. Kioto-palkinnon hän sai tekniikasta, jonka avulla voi tehdä kanojen ja viiriäisten kimairoita. Palkintoperusteluiden mukaan tekniikka on mahdollistanut hermosto- ja immuunijärjestelmien kehityksen tutkimisen selkärankaisilla eläimillä. Ennen Le Douarinin saavutuksia niiden tutkiminen ei ollut mahdollista.[4] Le Douarin palkittiin vuonna 1990 lääketieteen Louis-Jeantet-palkinnolla ja vuonna 1993 Louisa Gross Horwitz -palkinnolla. Hänet valittiin vuonna 1989 Yhdysvaltain kansalliseen tiedeakatemiaan ja vuonna 1990 Royal Societyyn. Hänestä tuli vuonna 1991 Ranskan Kunnialegioonan jäsen.[1]
Le Douarin on kehittänyt embryologiaa merkittävästi eteenpäin. Hänen kimeiratutkimustensa ansiosta kehitysbiologian tietämys on kasvanut huomattavasti. Hänen tutkimustensa pohjalta tutkijat ovat oppineet paljon muun muassa valkosolujen alkuperästä, laululintujen käyttäytymisen genotyypityksestä ja keskushermoston kehittymisestä selkärankaisilla eläimillä.[1]
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Le Douarin on ollut kahdesti naimisissa. Ensimmäisen miehensä kanssa hänellä on kaksi tytärtä. Hänen toinen miehensä on populaatiogeneetikko.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j Jacobson, Brad: Nicole Marthe Le Douarin (1930–) Embryo Project Encyclopedia. 17.11.2010. Arizona State University. School of Life Sciences. Center for Biology and Society. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c Hargittai, Magdolna: ”Nicole M. Le Douarin”, Women Scientists: Reflections, Challenges, and Breaking Boundaries. Oxford University Press, 2015. ISBN 978-0-19-936000-0. Google-kirjat (viitattu 6.3.2020).
- ↑ a b Nicole Le Douarin (PDF) The Pontifical Academy of Sciences. Arkistoitu 17.11.2019. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
- ↑ Nicole Marthe Le Douarin Inamori Foundation. Viitattu 6.3.2020. (englanniksi)
| ||||||||||||||||||
