Tämä on lupaava artikkeli.

News of the World (albumi)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

News of the World
Queen
Studioalbumin News of the World kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  heinä–syyskuu 1977; Wessex ja Basing Street, Englanti
 Julkaistu Yhdistynyt kuningaskunta 28. lokakuuta 1977
Yhdysvallat 1. marraskuuta 1977
 Formaatti LP, MC, CD
 Tuottaja(t) Queen ja Mike Stone
 Tyylilaji hard rock, glam rock, poprock[1]
 Kesto 39.30
 Levy-yhtiö EMI, Elektra
Muut kannet

Albumin takakansi. Etu- ja takakansi muodostavat yhdessä kokonaisuuden.
Listasijoitukset

 Yhdysvallat – 3.
 Yhdistynyt kuningaskunta – 4.

Kts. lisää sijoituksia

Queenin muut julkaisut
A Day at the Races
1976
News of the World
1977
Jazz
1978

News of the World on syksyllä 1977 julkaistu Queen-yhtyeen kuudes albumi. Se äänitettiin Lontoossa heinä- ja syyskuun aikana vuonna 1977, ja julkaistiin 28. lokakuuta samana vuonna. Albumi oli äänimaailmaltaan ja tuotannoltaan huomattavasti pelkistetympi kuin yhtyeen edelliset levyt, esimerkiksi sen äänittämiseen käytettiin puolet vähemmän aikaa kuin aikaisempien julkaisujen kohdalla.[2] Kuten News of the Worldin edeltäjä, A Day at the Races, albumi oli Queenin jäsenten itsensä tuottama.[3] Tuottamisessa tosin avusti äänittäjä Mike Stone.[2]

News of the World nousi Yhdysvalloissa listasijalle 3 ollen samalla ensimmäinen Queen-albumi, joka menestyi Atlantin takana paremmin kuin yhtyeen kotimaassa, jossa levy ylsi neljänneksi, ja myi kultalevyyn oikeuttavan määrän. Yhdysvalloissa News of the World on myynyt nelinkertaista platinaa.[4][5] Albumi saavutti suosiota myös muualla hittisinglejen ”We Are the Champions” ja ”Spread Your Wings” avittamana.[2] Kriitikoilta levy ei kuitenkaan saanut ilmestyessään juurikaan kiitosta.[6]

Albumin kansikuva on tieteistarinoiden kuvittajana tunnetun Frank Kelly Freasin maalaama. Idea kanteen tuli rumpali Roger Taylorilta, joka oli nähnyt vastaavanlaisen kuvan Astounding Science Fiction -lehdessä.[2]

Albumin tyyli ja työstö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

News of the World oli merkittävä muutos kahden edellisen albumin, A Night at the Operan ja A Day at the Racesin jälkeen niin musiikillisesti kuin tuotannollisestikin. Yhtye käytti albumin työstöön puolet vähemmän aikaa kuin edellisalbumeihin, kymmenen viikkoa. Esimerkiksi ”Sleeping on the Sidewalk” nauhoitettiin yhdellä otolla, eikä kyseinen kappale sisällä lainkaan yhtyeelle ennestään ominaisia päällekkäisäänityksiä.[2] Yksinkertaisempi ilmaisu oli pitkälti seurausta musiikillisen ilmapiirin muuttumisesta; 1977 oli vuosi, jolloin punk rock löi Britanniassa läpi.[7] Allmusic-sivuston kriitikko Stephen Thomas Erlewine onkin kuvannut News of the Worldia albumiksi, joka on purkaus erilaisia tyylejä ilman selkeää ydintä.[8] Vaikutteita on niin jazz- blues- kuin punkmusiikistakin.[9]

»Se on spontaani albumi. [...] Luulen, että osa edellisistä albumeistamme on saattanut olla ylituotettuja, joten halusimme spontaanimman, rock and roll -vaikutteisen albumin. Oli mukava tehdä jotain sellaista, mikä ei vaatinut juurikaan intensiteettiä.»
(Queenin kitaristi Brian May albumin julkaisun aikoihin.[4])

Basisti John Deacon ja rumpali Roger Taylor kirjoittivat ensimmäistä kertaa Queenin albumille kaksi kappaletta.[2] Kappaleiden tyylilaji vaihtelee vahvasti säveltäjän mukaan. Kitaristi Brian Mayn kirjoittamat neljä kappaletta ovat kaikki tyylillisesti hyvin erilaisia, kun taas basisti John Deaconin kaksi kappaletta, ”Spread Your Wings” ja ”Who Needs You”, ovat latinovivahteisia. Solisti Freddie Mercuryn työstämät kappaleet sisältävät puolestaan vaikutteita progressiivisesta rockista (”Get Down, Make Love”) ja jazzista (”My Melancholy Blues”) siinä missä rumpali Roger Taylorin kappaleet ”Sheer Heart Attack” ja ”Fight from the Inside” edustavat aikansa valtavirtamusiikkia.[9]

Albumi äänitettiin vuoden 1977 heinäkuun ja syyskuun välillä kahdessa studiossa Englannissa; Basing Streetissä ja Wessexissä.[3] Levy oli toinen peräkkäin, jonka tuottamiseen ei osallistunut Queenin neljä ensimmäistä albumia tuottanut Roy Thomas Baker, vaan yhtye tuotti News of the Worldin itse apunaan äänittäjä Mike Stone.[2]

Yleistä kappaleista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

News of the Worldin avauskappale ”We Will Rock You” kirjoitettiin konserttien yleisöä varten. Yhtyeen fanit olivat konserteissa hyvin kovaäänisiä ja kitaristi Brian Mayn mukaan yhtye olisi voinut lopettaa soittamisen, ja antaa fanien laulaa. ”We Will Rock You” oli tarkoitettu yleisön ”soolonumeroksi”. May oli myös hyvin otettu, kun kappaleen alun rytmi tarttui jalkapallokatsomoihin. Solisti Freddie Mercury kirjoitti ”We Are the Championsin” jalkapallofanien yhteislauluksi ja eräänlaiseksi omaksi versioksi Frank Sinatran esittämästä kappaleesta ”My Way”. Mercury on kertonut, että kappale voisi kertoa myös parisuhteesta, vaikkakin oli kirjoitettu ensisijaisesti jalkapalloa ajatellen.[4] Albumin kaksi ensimmäistä kappaletta muodostuivatkin pian suosituiksi erilaisten urheilutapahtumien keskuudessa, erityisesti jalkapallossa ja amerikkalaisessa jalkapallossa. Molemmat kappaleet kuuluvat Queenin tunnetuimpiin, ja ovat paljon coveroituja, sämplättyjä ja käytettyjä erilaisissa tilanteissa aina elokuvista ja televisio-ohjelmista t-paitoihin ja leluihin.[2]

Rumpali Roger Taylorin käsialaa oleva raaka, punk-vaikutteinen kappale ”Sheer Heart Attack” piti julkaista jo vuoden 1974 Sheer Heart Attack -albumilla. Se ei kuitenkaan tuolloin valmistunut ajoissa. Kappale tuo suuren kontrastin levyn kahteen edelliseen raitaan verrattuna[2] ja Taylor soittaa siinä rumpujen lisäksi bassoa ja kitaraa.[9] John Deaconin ”Spread Your Wingsiä” on pidetty albumin suurimmista kohokohdista, ja kappaleen kerrotaan saaneen aina hysteerisen vastaanoton Queenin konserteissa. Brian Mayn kirjoittama ”All Dead, All Dead” kertoo Mayn kuolleesta kissasta. May soittaa kappaleessa pianoa jakaen lauluosuudet Freddie Mercuryn kanssa. Roger Taylorin toisen kappaleen, ”Fight from the Insiden”, on sanottu osoittaneen kirjoittajansa kyvyt laulajana. Taylor myös soittaa ”Sheer Heart Attackin” tavoin rytmikitara- ja bassoraidat itse. Kappale on News of the Worldin vähiten tunnetuimpia[2] ja Allmusicin Stephen Thomas Erlewine on kuvaillut sitä ”uusdiskoksi”.[8]

Freddie Mercuryn kirjoittama funkmainen[8] ”Get Down, Make Love” aloittaa News of the Worldin B-puolen. Kyseinen raita on albumin vähiten tunnetuimpia, ja sen keskiosan aavemaiset kitaraefektit olivat ainoastaan Brian Mayn yritys luoda harmonioita Mercuryn laulun kanssa. Eroottislatautunut väliosa tuli puolestaan herättämään huomiota tulevissa live-esiintymisissä. ”Sleeping on the Sidewalk” on Brian Mayn kirjoittama bluesmainen kappale, joka käy esimerkkinä albumin verrattain niukasta tuottamisesta. Kappale äänitettiin spontaanisti yhdellä otolla, ilman Queenin tavaramerkiksi muodostuneita päällekkäisäänityksiä,[2] ja May onkin todennut, että kyseessä on hänen nopeiten työstetty kappaleensa koskaan.[4] Yhtye tosin äänitti kappaleesta lukuisia pidemmälle tuotettuja ottoja, mutta yhtyeen jäsenten mielestä tulokset eivät olleet alkuperäisäänitystä parempia.[2]

John Deaconin toinen levylle kirjoittama tuotos ”Who Needs You” on akustinen flamenco, joka ei koskaan kuulunut yhtyeen settilistaan konserteissa.[2] Deacon soittaa siinä espanjalaista kitaraa bassokitaran sijaan.[9] Brian Mayn kitaravetoista ”It’s Latea” on pidetty albumin raskaimpana kappaleena,[2] ja säveltäjänsä mukaan se on levyn materiaalista lähimpänä perinteistä Queenia.[4] Vakavaa, jazzvaikutteista päätöskappaletta ”My Melancholy Bluesia” on kutsuttu yhdeksi levyn helmistä. Kappale on Freddie Mercuryn kirjoittama pianoballadi, jota säestävät hienovaraisesti basisti John Deacon ja rumpali Roger Taylor. Nimestään huolimatta blues-musiikkiin ei viittaa muu kuin sen nimi. Kappaletta käytettiin yli kymmenen vuotta myöhemmin ”The Miracle” -singlen B-puolena.[2][9]

Jotkut albumin kappaleista äänitettiin uudestaan BBC:n radiota varten. Kyseiset kappaleet olivat ”We Will Rock You”, ”Spread Your Wings”, ”It's Late” ja ”My Melancholy Blues”.[4]

Kansitaide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frank Kelly Freasin työstämässä kansikuvassa jättiläismäinen robotti nyppii yhtyeen jäsenet käsiinsä pirstaleisessa auditoriossa. Kantta on pidetty yhtenä Queenin tunteitaherättävimmistä sekä yleisestikin historian iskevimmistä ja ikimuistoisimmista kansikuvista. Kuva oli rumpali Roger Taylorin idea, joka oli nähnyt amerikkalaisessa Astounding Science Fiction -lehdessä samantyyppisen Freasin luoman kuvan, ja todennut, että pienellä hienosäädöllä kuva olisi täydellinen Queenin uuden albumin kanteen. Myös Freas rakasti ideaa, ja suostui muuttamaan alkuperäisen kuvan robotin pitämään yhtyeen jäseniä verentahrimissa käsissään.[2]

News of the World -albumilta julkaistujen singlejen kansina käytettiin itse albumin kannen erilaisia variaatioita.[2]

Julkaisu ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

News of the World julkaistiin Britanniassa 28. lokakuuta 1978 ja Yhdysvalloissa saman vuoden marraskuun 1. päivänä.[2] Albumi nousi Britanniassa sijalle neljä, saavuttaen kultalevyn muutamaa päivää julkaisun jälkeen.[4][10] Yhdysvalloissa albumi oli parhaimmillaan sijalla kolme. Kultalevy siitä myönnettiin 14. marraskuuta ja platinalevy 28. joulukuuta.[11] Näin ollen News of the Worldista muodostui ensimmäinen Queen-albumi, joka menestyi Yhdysvalloissa paremmin kuin yhtyeen kotimaassa.[2] Albumi on ylittänyt Yhdysvalloissa nelinkertaiseen platinalevyyn oikeuttavan myyntimäärän.[4][5] Myös muualla maailmassa levy oli menestys, mihin vaikuttivat singlet ”We Are the Champions” ja ”Spread Your Wings”.[2] Esimerkiksi Alankomaissa ja Ranskassa albumi nousi listaykköseksi kolmen viikon ajaksi.[12][13] Vuonna 2004 News of the Worldia myytiin 1970-luvun levyistä 52:nneksi eniten.[7]

Suurimmassa osassa maailmaa albumin julkaisi EMI, mutta Yhdysvalloissa, Kanadassa, Japanissa ja Uudessa-Seelannissa levyn julkaisi Elektra Records. Lisäksi Venezuelassa julkaisija oli Harvest Records.[14] Albumi julkaistiin avattavakantisena, ja mukana tulivat myös laulujen sanat. Ranskan-painoksessa vinyyli oli värillinen. Etelä-Korean-painoksen kansikuva erosi muiden painosten kansikuvista, ja yksi kappale oli jätetty pois. Muitakin pieniä valtiokohtaisia eroja oli; Argentiinassa ja Uruguayssa levyn nimi oli käännetty espanjaksi muotoon Noticias Del Mundo, kun taas Turkin-painos erosi muista takakanneltaan, ja lisäksi kansi oli laminoitu. Britanniassa ja Yhdysvalloissa julkaistiin myös hieman toisistaan eriävät promootioboksit. Yhdysvaltain-versioon kuului itse LP:n lisäksi muun muassa seitsemän valokuvaa ja kaksi tarraa.[15]

News of the Worldin mainostamiseksi julkaistiin myös erilaisia oheistuotteita. Britanniassa julkaistiin 50 kappaletta News of the World -kelloja, Yhdysvalloissa taas muun muassa kaksi erikokoista peiliä ja palapeli.[15]

Kaikkiaan kolmesta albumin kappaleesta kuvattiin promovideo. ”We Are the Championsin” livetunnelmainen video kuvattiin 6. lokakuuta 1977 New London Theatressa yhtyeen fanclubin jäsenten toimiessa yleisönä. Videota esitettiin ympäri maailmaa, ja lisäksi sen vaihtoehtoinen versio näytettiin Top of the Pops -listaohjelmassa. ”Spread Your Wings”- ja ”We Will Rock You” -kappaleiden videot kuvattiin puolestaan samana päivänä tammikuussa 1978. ”We Will Rock You” -video kuvattiin Roger Taylorin maaseudulla sijaitsevan talon puutarhassa. Siihen käytettiin viisi minuuttia ajasta, joka jäi yli ”Spread Your Wingsin” videon kuvauksista. Lisäksi päivänvaloa ei kylmänä talvipäivänä riittänyt pidemmäksi aikaa.[2]

Listasijoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtio Korkein sijoitus Listaviikot Nousu listalle Lähde
 Ranska 1. 54 6.1.1978 [12]
 Alankomaat 1. 24 12.11.1977 [13]
 Japani 3. 20 [16]
 Yhdysvallat 3. 37 1978 [7][17]
 Iso-Britannia 4. 20 12.11.1977 [18]
 Norja 4. 21 viikko 47/1977 [19]
 Länsi-Saksa 7. 1977 [20]
 Ruotsi 9. 8 18.11.1977 [21]
 Itävalta 9. 28 15.12.1977 [22]
 Suomi 9. 15 marraskuu 1977 [23]
 Uusi-Seelanti 15. 13 11.12.1977 [24]
 Italia 16. 7 [16]

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtio Sertifikaatti Myönnetty Lähde
 Yhdysvallat 4x platinalevy [5]
 Yhdysvallat platinalevy 28.12.1977 [11]
 Yhdysvallat kultalevy 14.11.1977 [11]
Valtio Sertifikaatti Myönnetty Lähde
 Iso-Britannia kultalevy 1.11.1977 [10]

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumi sai lehdistössä laimean vastaanoton, mutta kuitenkin paremman kuin siltä julkaistut singlet.[6] Record Mirror -lehti totesi Queen-yhtyeen esiintyvän albumilla hyvin pelkistetyn kuuloisena, ja samalla palanneen juurilleen. Arvostelija kehui ”Sheer Heart Attack” -kappaletta hienoksi yritykseksi soittaa uuden aallon musiikkia Sex Pistolsin tyylillä. Hänen mielestään albumi ei ole huono, mutta voisi olla parempikin. Sounds-lehden kritiikki oli jakautuvaa. Lehden kriitikko piti levyn A-puolta pettymyksenä, mutta B-puolta parempana erityisesti päätöskappaleen ”My Melancholy Blues” myötä. Hänen mukaansa kappale ”We Are the Champions” osoitti, että Queenin soitosta oli lopullisesti kadonnut viimeinen särmä. Myös Disc arvosteli kyseistä kappaletta ja totesi sen olevan ”hirveä osoitus Mercuryn remmin kapea-alaisuudesta”.[25] Daily Mirrorin kriitikko puolestaan piti News of the Worldia Queenin mielenkiintoisimpana albumina heti henkilökohtaisen suosikkinsa, Sheer Heart Attackin, jälkeen.[4] Lehdistöstä Daily Mirror suhtautuikin albumiin todennäköisesti kaikkein positiivisimmin.[6]

Rolling Stone -lehden kriitikko Bart Testa arvosteli News of the Worldia helmikuussa 1978 hyvin kriittiseen sävyyn ja totesi esimerkiksi uusi aalto -vaikutteisen ”Sheer Heart Attack” -kappaleen toimivan vain siksi, että soitto kuulostaa siinä punkmaisen alkeelliselta. Testa totesikin Queenin olevan ensimmäinen suuri yhtye, joka yrittää ottaa musiikkiinsa vaikutteita punkista. Testa myös viittasi kappaleeseen ”We Are the Champions”, ja totesi yhtyeen kieltämättä olevan mestari omassa rahallisessa ylemmyydessään. Hänen mukaansa albumin A-puoli kuulosti Led Zeppelinin yksinkertaisemmalta versiolta, vaikkakin hänen mielestään etenkin ”Fight from the Insiden” sanoitukset olivat punk-henkisiä. Billboard oli omassa vuoden 1977 arvostelussaan maltillisempi nostaen esiin raidat ”We Are the Champions”, ”Sheer Heart Attack” ja ”It’s Late”.[7] Myös Sunday Independentin R.E. Purvis oli tyytyväinen ja iloitsi sitä, että edellislevyjen barokkimainen glamour oli vähentynyt. ”Sheer Heart Attack” -kappaletta hän vertasi The Damned -punkyhtyeen tuotantoon.[25]

Tuoreemmissa arvosteluissa News of the World on pärjännyt paremmin kuin ilmestyessään. Julkaisussa Zagat Survey Music Guide - 1,000 Top Albums of All Time vuonna 1995 albumia kehuttiin loistavaksi, ja samalla todettiin, että jokaisen 1970-luvun rock and rollin ystävän on hankittava se kokoelmiinsa. Mike Joiner kirjoitti vuoden 1996 julkaisussaan Musichound Rock: The Essential Album Guide, että News of the World on yhtä mielenkiintoinen albumi kuin sen edeltäjät A Night at the Opera ja A Day at tha Races, vaikka merkitsikin yhtyeen siirtymistä yksinkertaisempaan rockmusiikkiin, ja siten Queenin erään aikakauden loppua. Joiner antoi albumille 4.5 arvostelutähteä viidestä mahdollisesta.[7] Myös Allmusicin Stephen Thomas Erlewinen arvostelu oli yleisesti kehuva. Erlewine arvosti erityisesti Brian Mayn osuutta säveltäjänä, ja antoi levylle 3.5 tähteä viidestä mahdollisesta.[8]

Valikoituja arvosteluja

  • Musichound Rock: The Essential Album Guide (1996): 4.5/5 tähteä[7]
  • Zagat Survey Music Guide – 1,000 Top Albums of All Time (2003): 4/5 tähteä[7]
  • Billboard (1978): sävyltään positiivinen[7]
  • Daily Mirror: sävyltään positiivinen[6]
  • Allmusic: 3.5/5 tähteä[8]
  • The All-Music Guide to Rock (1995): 3/5 tähteä[7]
  • Record Mirror: sävyltään varovan positiivinen[4]
  • Christgau’s Record Guide (1981): C [7]
  • Rolling Stone (1978): sävyltään negatiivinen[7]

Myöhempiä tapahtumia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pian albumin ilmestymisen jälkeen, 11. marraskuuta 1977, alkoi Queenin 26 konserttia käsittänyt Yhdysvaltain-kiertue. Uudelta albumilta esitettiin toistuvasti kappaleet ”Get Down, Make Love”, ”Spread Your Wings”, ”My Melancholy Blues”, ”We Will Rock You”, ”We Are the Champions” ja ”Sheer Heart Attack”. Toisinaan esitettiin myös ”It’s Late” sekä kiertueen ensimmäisessä konsertissa Portlandissa ”Sleeping on the Sidewalk”. Kiertue päättyi 22. joulukuuta Inglewoodiin, missä esitettiin ajankohtaan sopivasti akustinen versio joululaulusta ”White Christmas”.[26]

Queenin esiintymiset jatkuivat 12. huhtikuuta 1978 käynnistyneen Euroopan-kiertueen muodossa. Tämä kiertue sisälsi kaikkiaan 20 esiintymistä ja se päättyi kolmeen Lontoon konserttiin toukokuun 11.–13. päivinä. Euroopan-kiertueen esiintymiset venyivät yhtyeeltä toisinaan yli kaksituntisiksi, mikä oli selvästi keskimääräistä Queen-konserttia pidempi aika. ”It’s Late” oli nyt vakiinnuttanut paikkansa esityslistassa.[27] Sekä Yhdysvaltain- että Euroopan-kiertueen settilistassa oli erikoisuutena cover ”Jailhouse Rock”.[26][27]

Vuonna 1986 News of the World julkaistiin ensimmäisen kerran CD-formaatissa. Vuonna 1991 julkaistiin uusi CD-painos Yhdysvalloissa, mikä sisälsi yhden bonuskappaleen. CD-painoksia levystä on sittemmin otettu lukuisia. Esimerkiksi Japanissa julkaistiin vuonna 2004 painos, joka oli pakattu vinyylimäiseen kansikoteloon. Lisäksi vuonna 2001 oli julkaistu 500 kappaleen numeroitu erä värillisiä piraattivinyylejä.[15]

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-puoli

  1. We Will Rock You – 2.01 (säv. Brian May)
  2. We Are the Champions – 2.59 (säv. Freddie Mercury)
  3. Sheer Heart Attack – 3.24 (säv. Roger Taylor)
  4. All Dead, All Dead – 3.09 (säv. May)
  5. Spread Your Wings – 4.32 (säv. John Deacon)
  6. Fight from the Inside – 3.03 (säv. Taylor)

B-puoli

  1. Get Down, Make Love – 3.51 (säv. Mercury)
  2. Sleeping on the Sidewalk – 3.07 (säv. May)
  3. Who Needs You – 3.07 (säv. Deacon)
  4. It’s Late – 6.27 (säv. May)
  5. My Melancholy Blues – 3.29 (säv. Mercury)

Vuoden 1991 CD-version bonuskappale[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. We Will Rock You – 5.00 (1991 Remix, säv. May, sov. Rick Rubin)

[28]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

We Are the Champions / We Will Rock You” (7. lokakuuta 1977[29], EMI, Elektra[30])
  1. We Are the Champions
  2. We Will Rock You

Albumin ensimmäinen singlejulkaisu oli kahden A-puolen single, joka sisälsi kappaleet ”We Are the Champions” ja ”We Will Rock You”. Single osoittautui menestyksekkääksi, sillä sitä myytiin yksin Yhdysvalloissa yli kaksi miljoonaa kappaletta.[31] Molemmat kappaleet kuuluvat Queenin tunnetuimpiin.[2]

Spread Your Wings” (10. helmikuuta 1978[29], EMI[30])
  1. Spread Your Wings
  2. Sheer Heart Attack

John Deaconin säveltämä ”Spread Your Wings” ilmestyi singlenä 10. helmikuuta 1978. Se ylsi Britanniassa sijalle 34, mikä oli pettymys. Yhdysvalloissa ja Japanissa single jätettiin julkaisematta.[2]

It’s Late” (25. huhtikuuta 1978[29], Elektra[30])
  1. It’s Late
  2. Sheer Heart Attack

”It’s Late” ilmestyi ainoastaan Yhdysvalloissa ja Japanissa, missä edellissingle ”Spread Your Wings” oli jätetty julkaisematta. Pitkän, yli kuusiminuuttisen, kestonsa vuoksi kappale ei saanut Yhdysvalloissa kunnolla radiosoittoa ja jäi sijalle 74. Japanissa julkaistiin lyhennetty versio, mutta se ei saavuttanut sijoitusta. Myöskään promovideota ei kuvattu.[2][29]

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Freddie Mercury – laulu, taustalaulu, piano, lehmänkello (kappaleessa "Who Needs You")
  • Brian May – kitara, taustalaulu, laulu (kappaleissa "All Dead, All Dead" ja "Sleeping on the Sidewalk"), marakassi (kappaleessa "Who Needs You")
  • John Deacon – bassokitara, espanjalainen kitara (kappaleessa "Who Needs You")
  • Roger Taylor – rummut, taustalaulu, laulu (kappaleissa "Sheer Heart Attack" ja "Fight from the Inside"), rytmi -ja bassokitara (kappaleissa "Sheer Heart Attack" ja "Fight from the Inside")[32][33]

Painoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Formaatti Valtio Levy-yhtiö ja tunnus
LP Yhdistynyt kuningaskunta EMI EMA 784
Boksi Yhdistynyt kuningaskunta
LP Alankomaat EMI 1A 062 60033
LP Saksa EMI 1C 064 60033
LP Ranska EMI 2C 068 60033
LP Italia EMI 3C 064 60033
LP Italia EMI 64 1600331
LP Ruotsi EMI 7C 064 60063
LP Portugali EMI 8E 072 60033
LP Espanja EMI 10C 066 060.033
LP Brasilia EMI 31C 064 60033D
LP Meksiko EMI SLEM-746
LP Venezuela Harvest SHLP-9532
LP Etelä-Korea EMI EKPL-0259
LP Chile EMI 5173
LP Argentiina EMI 8457
LP Venäjä RAT N94 30756
LP Yhdysvallat Elektra 6E-112
LP Kanada Elektra 6E-112
LP Japani Elektra P-10430-E
LP Uusi-Seelanti Elektra 6E-112
Kuva-LP (piraatti) Yhdistynyt kuningaskunta
CD Yhdistynyt kuningaskunta Alankomaat EMI CDP 7 46209 2
CD Yhdistynyt kuningaskunta Parlophone CDPCSD 132
CD Alankomaat Italia Parlophone 0777 7 89494 2 8
CD Brasilia EMI 368 7462092
CD Yhdysvallat Elektra 112-2
CD Yhdysvallat Elektra 60518-2
CD Japani Toshiba-EMI CP32-5314
CD Japani Toshiba-EMI TOCP-8276
CD Japani Toshiba-EMI TOCP-65106

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Akkanen, Riku-Matti: Queen: Yhtyeen julkisuuskuvan muodostuminen angloamerikkalaisessa rocklehdistössä 1973-1992. Tampere: Juvenes Print, 2005. ISBN 952-5546-10-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. News of the World by Queen rateyourmusic.com. Viitattu 18.8.2012. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x Brooks, Greg & Taylor, Gary: Album Details - News of the World queenonline.com. Viitattu 9.3.2011. (englanniksi)
  3. a b News of the World Queen – Royal Legend. Viitattu 19.2.2007. [vanhentunut linkki] (englanniksi)
  4. a b c d e f g h i j Queen - Royal Legend: Detailed informatou about albums: News Of The World queen.musichall.cz. Arkistoitu 18.7.2011. Viitattu 10.3.2011. (englanniksi)
  5. a b c Discography - Studio albums aussiequeens.com. Arkistoitu 4.4.2012. Viitattu 4.12.2011. (englanniksi)
  6. a b c d Akkanen, s.63.
  7. a b c d e f g h i j k Queen - News of the World superseventies.com. Viitattu 3.12.2011. (englanniksi)
  8. a b c d e Erlewine, Stephen Thomas: News of the World - Queen - Review Allmusic. Viitattu 10.3.2011. (englanniksi)
  9. a b c d e Queen Songs - Album Analysis: News of the World queensongs.com. Viitattu 2.12.2011. (englanniksi)
  10. a b Certified Awards Search (Hakusanalla Queen) bpi.co.uk. Arkistoitu 15.1.2013. Viitattu 4.12.2011. (englanniksi)
  11. a b c RIAA - Recording Industry of America (Hakusanalla Queen) riaa.com. Viitattu 4.12.2011. (englanniksi)
  12. a b InfoDisc: Tous les Albums classés par Artiste (Valitse listasta Queen) infodisc.fr. Viitattu 4.12.2011. | (ranskaksi)
  13. a b dutchcharts.nl - Queen - News Of The World dutchcharts.nl. Viitattu 4.12.2011. | (hollanniksi)
  14. News of the World Andy's Queen Page. Viitattu 4.12.2011. (englanniksi)
  15. a b c Queen Picture Hall - News of the World queensongs.info. Viitattu 11.3.2011. (englanniksi)
  16. a b Queen International Album Chart Positions pcpki.com/queen. Viitattu 4.12.2011. | (englanniksi)
  17. News of the World - Queen - Charts & Awards Allmusic. Viitattu 4.12.2011. | (englanniksi)
  18. Chart Stats - Queen - News Of The World chartstats.com. Viitattu 4.12.2011. | (englanniksi)
  19. norwegiancharts.com - Queen - News Of The World norwegiancharts.com. Viitattu 4.12.2011. (englanniksi)
  20. Album - Queen, News Of The World charts.de. Arkistoitu 8.10.2012. Viitattu 4.12.2011. (saksaksi)
  21. swedishcharts.com - Queen - News Of The World swedishcharts.com. Viitattu 4.12.2011. (englanniksi)
  22. Queen - News Of The World - austriancharts.at austriancharts.at. Viitattu 4.12.2011. (saksaksi)
  23. Pennanen, Timo: Sisältää hitin, levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1972, s. 241. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 978-951-1-21053-5.
  24. charts.org - Queen – News of the World charts.org.nz. Arkistoitu 27.8.2015. Viitattu 4.12.2011. (englanniksi)
  25. a b Akkanen, s.62.
  26. a b Queen concerts - Queen live concertography: News Of The World '77 queenconcerts.com. Viitattu 5.12.2011. (englanniksi)
  27. a b Queen concerts - Queen live concertography: News Of The World '78 queenconcerts.com. Viitattu 5.12.2011. (englanniksi)
  28. News of the World Queen Picture Hall. Viitattu 19.2.2007. (englanniksi)
  29. a b c d Queen International Singles Chart Positions pcpki.com/queen. Viitattu 4.12.2011. (englanniksi)
  30. a b c Queen Singles Discography queencollector.com. Arkistoitu 18.10.2011. Viitattu 4.12.2011. (englanniksi)
  31. News of the World - Did You Know? queenonline.com. Viitattu 4.12.2011. (englanniksi)
  32. Who Needs You :: Queen Songs www.queensongs.info. Viitattu 4.9.2015.
  33. News Of The World :: Queen Songs www.queensongs.info. Viitattu 4.9.2015.
  34. News of the World pcpki.com. Viitattu 10.12.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumin arvosteluja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]