Tämä on lupaava artikkeli.

New Yorkin historia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

New Yorkin kaupungin historia alkoi vuonna 1524, kun Giovanni da Verrazzano ankkuroi ranskalaisen laivansa Hudson-joen suulle lenape-intiaanien asuinalueelle, jonne New Yorkin kaupunki myöhemmin perustettaisiin. Vuonna 1609 meritietä Intiaan etsinyt englantilainen Henry Hudson tutki Hudson-jokea ja totesi sen suun erinomaiseksi satamapaikaksi. Alankomaalaiset perustivat Manhattanin saaren eteläkärkeen siirtokunnan, jonka nimeksi he antoivat Uusi Amsterdam. Britit ottivat kaupungin haltuunsa vuonna 1664 ja nimesivät sen New Yorkiksi. Vuonna 1783 britit vetäytyivät New Yorkista, ja kaupungista tuli itsenäisten Yhdysvaltojen pääkaupunki 1789–1790.

New York kasvoi 1800-luvulla voimakkaasti etenkin Euroopasta tulleiden siirtolaisten myötä. Vuoteen 1898 mennessä New Yorkiin olivat yhdistyneet kaupungin kaikki nykyiset hallintoalueet, ja kaupungista tuli 1900-luvulla yksi maailman suurimmista ja johtavista metropoleista. New York kärsi vakavista taloudellisista vaikeuksista 1970-luvulla, mutta koki uuden nousukauden 1990-luvulla.

Esihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henry Hudson kohtaa lenape-intiaanit vuonna 1609.

New Yorkin alueella asui useita intiaaniheimoja ennen eurooppalaisten tuloa. Hudsonin alajuoksua asuttivat delawareintiaanit, joiden omakielinen nimi oli lenape. He kuuluivat algonkin-kansoihin. Manhattania asuttivat manatet ja Brooklynia canarseet. Lenapet olivat metsästäjä-keräilijöitä ja viljelivät myös maissia. Heidän asutuksestaan muistuttaa nykypäivänä Etelä-Manhattanin katu Pearl Street ('Helmikatu'), jonka hollantilaiset nimesivät intiaanien jättämien suurten simpukankuorikasojen mukaan.[1] Eurooppalaisten saapuessa lenapeja arvioidaan asuneen nykyisen kaupungin alueella noin 5 000[2].

Eurooppalaisten saapuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen eurooppalainen New Yorkin seudulla oli Giovanni da Verrazzano, joka ankkuroi ranskalaisen laivansa Hudsonin suulle vuonna 1524[3]. Vuonna 1609 meritietä Intiaan etsinyt englantilainen Henry Hudson totesi Hudsonjoen suun erinomaiseksi satamapaikaksi ja havaitsi joen varrella runsaasti majavia, joiden turkiksille oli Euroopassa suuri kysyntä. Hudsonin löytö herättikin kiinnostusta eurooppalaisten turkismyyjien keskuudessa. Hän kohtasi myös lenape-intiaaneja, joiden hän kertoi olevan sotaisia joen alajuoksulla mutta ystävällisiä yläjuoksulla.[4]

Uusi Amsterdam, 1625–1664[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Uusi Amsterdam
Uusi Amsterdam vuonna 1664.

Vuonna 1623 alankomaalainen alus Nieuw Nederlandt toi 30 protestanttista perhettä, 110 henkeä, New Yorkin alueelle ja sisämaahan. Hollannin Länsi-Intian kauppakomppania perusti Uusiin-Alankomaihin siirtokunnan, jonka oli tarkoitus olla vain väliaikainen. Vuonna 1625 alueelle tuli lisää hollantilaissiirtolaisia, jotka asettuivat Manhattanin eteläkärkeen, jonka siirtokunnan johtaja Peter Minuit oli ostanut intiaaneilta. Kylä nimettiin Uudeksi Amsterdamiksi (holl. Nieuw Amsterdam) vuonna 1626[2]. Sinne pystytettiin orjatyövoimalla Fort Amsterdamin linnake, jonka muurien sisäpuolelle rakennettiin asuintaloja, kouluja, kirkko, sairaala ja tori. Alankomaalaiset kävivät rauhanomaista kauppaa intiaanien kanssa, mutta sekaantuivat ajoittain myös intiaaniheimojen keskinäisiin sotiin. Kun suhteet intiaaneihin huononivat, sisämaassa sijainnut Fort Oranje siirrettiin turvallisemmalle paikalle Manhattaniin. Vuonna 1635 saaren poikki rakennettiin puinen suojamuuri nykyisen Wall Streetin kohdalle. Vuosina 1642–1643 alankomaalaiset kävivät johtajansa Willem Kieftin aloitteesta uhkarohkean sodan algonkin-heimoja vastaan, minkä seurauksena siirtokunta melkein tuhoutui.[5]

Uuden Amsterdamin kartta.

Vuonna 1643 Manhattanin siirtokunnassa oli 400–500 asukasta ja siellä puhuttiin 18 kieltä[6]. Kolme Long Islandilla sijainnutta kylää yhdistyivät 1642 Breukelenin kaupungiksi, joka nimettiin myöhemmin Brooklyniksi. Alankomaalaiset ostivat intiaaneilta maata Queensista vuonna 1635 ja Bronxista 1639, ja myös Staten Island asutettiin. Harlemin asutuksesta tuli pysyvää vuonna 1658.[7]

Vuonna 1647 Uuden Amsterdamin johtajaksi tuli Peter Stuyvesant. Hänen ankaran hallintonsa aikana rappioituneeseen siirtokuntaan palautettiin järjestys, sen puolustusta vahvistettiin, ja kaupankäyntiä etenkin englantilaisten kanssa kehitettiin. Siirtokunta ei kuitenkaan menestynyt, mistä on syytetty muun muassa huonoa hallintoa, vähäistä väestönkasvua, jatkuvaa sodankäyntiä sekä korkeita tulleja ja veroja, jotka haittasivat kaupankäyntiä ja taloutta. Englantilaiset valtasivat 8. syyskuuta 1664 siirtokunnan rauhanomaisesti, ja sen nimeksi annettiin Yorkin herttuan mukaan New York City.[8] Siirtokunnan asukasluku oli tuolloin 1 500[9].

Brittiläinen New York, 1664–1783[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

New Yorkin ensimmäinen brittikuvernööri Richard Nicholls jatkoi aluksi alankomaalaisten hallintomallia kaupungissa, jonka varakkaimmat asukkaat olivat edelleen alankomaalaisia. Vuonna 1665 New Yorkin kauppayhteydet Amsterdamiin katkesivat Englannin ja Alankomaiden välisen sodan seurauksena, ja kaupungin englantilaistuminen voimistui. Vuonna 1673 Alankomaat valtasi kaupungin väliaikaisesti takaisin itselleen, mutta vaihtoi sen vuonna 1674 Etelä-Amerikan Surinameen.[10]

Vuonna 1682 New Yorkin provinssi jaettiin neljään piirikuntaan, New Yorkiin (Manhattan), Kingsiin (nimettiin kuningas Kaarle II:n mukaan, nykyisin Brooklyn), Richmondiin (Richmondin herttuan mukaan, nykyisin Staten Island) ja Queensiin (kuningatar Katariinan mukaan). Vuonna 1685 Yorkin herttuasta tuli Englannin kuningas Jaakko II, mikä teki New Yorkista kruunun omaisuutta ja vahvisti kuvernöörin valtaa.[11][2] Alankomaalaisia kaupungin asukkaista 1600-luvun lopulla oli yhä yhä 60 prosenttia, mutta englantilaisten ja ranskalaisten hugenottien osuus kasvoi etenkin kauppiaiden yhteiskuntaluokassa[12]. Myös juutalaisia oli muuttanut kaupunkiin Brasiliasta. Brittien vallan aikana New Yorkin juutalaisilla oli täydet kansalaisoikeudet, mikä oli harvinaista tuon ajan maailmassa.[13] Afrikkalaisia oli tuotu kaupunkiin orjiksi jo varhain, ja 1700-luvulla kaupungissa koettiin joitain väkivaltaisia orjakapinoita[14]. Lenape-intiaanien määrä alueella oli pudonnut 200:aan[2].

New Yorkin taloudelliseen kehitykseen vaikutti ennenkaikkea kauppa ja merenkulku ja se seikka, että Hudson-joen suu on yksi koko Amerikan parhaita luonnonsatamia. Uuden-Englannin hollantilaista ja englantilaista alkuperää olevien asukkaiden, jenkkien, joukossa oli erinomaisia merenkulkijoita. Tyypillisesti kauppaa käytiin kolmionmuotoisilla reiteillä, joiden yhdessä kärjessä oli Englanti. Mistään muusta ostajamaasta ei nimittäin ollut saatavilla ylellisiä teollisuustavaroita, joita amerikkalainen yläluokka halusi. Legitiimin kaupankäynnin lisäksi jenkkipurjehtijat eivät kaihtaneet ryhtyä moraalisesti arveluttavampiinkin hankkeisiin. Tuottoisin ja vähiten kunniallinen kolmioreiteistä oli ”orjakolmio”, jonka liikenteelle Amerikan eteläisten siirtokuntien maataloustuotteiden massatuotanto merkitsi paljon. Lisäksi jenkit olivat valmiita suoranaiseen merirosvoukseenkin. Utrechtin rauha 1713 vei kapteeneilta laillisen oikeuden ryöstää Englannin vihollisia, mutta käytännössä se merkitsi vain kaikkien maiden kauppalaivojen joutumista saaliiksi. New York oli itse asiassa johtavien merirosvopäälliköiden avoin turvapaikka ja heidän miehistöjensä eniten suosima satama.[15]

New Yorkin taloudellisesta kasvusta 1600-luvun lopulla ja 1700-luvulla todisti myös se, että entisestä pikkukadusta Wall Streetistä kehittyi merkittävä talouselämän keskus. Kaupunkiin rakennettiin myös uusia kirkkoja ja kaupungintalo. Vuonna 1764 britit yrittivät kiristää siirtokunnan verotusta, mutta protestien seurauksena yrityksestä luovuttiin. Bostonin teekutsujen tapainen protesti järjestettiin vuonna 1774, ja vuonna 1776 kaupunki perusti tasavaltalaisen hallinnon.[16]

Yhdysvaltain vapaussota ja brittimiehitys, 1776–1783[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

George Washington marssi New Yorkiin 25. marraskuuta 1783. Aikaisemmin samana päivänä britit olivat evakuoineet kaupungin.

Useita Yhdysvaltain vapaussotaan liittyviä taisteluja käytiin New Yorkissa vuonna 1776, ja Britannia piti New Yorkia hallinnassaan vuosina 1776–1783. Kaupunki kärsi miehityksen aikana taisteluista ja tulipaloista, joista pahin, vuoden 1776 tulipalo tuhosi neljänneksen kaupungista. Miehitys päättyi 25. marraskuuta 1783, kun viimeiset britit lähtivät Yhdysvalloista. Samana päivänä George Washington palasi voitokkaana kaupunkiin. Miehityksen jälkeen noin 10 000 lojalistia ja brittiä, kolmasosa asukkaista, muutti pois kaupungista.[17] Kaupunkiin jääneet lojalistit menettivät äänioikeutensa kahdeksi vuodeksi, ja osa heistä menetti omaisuutensa[18].

Yhdysvaltalainen kaupunki, 1783–[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Manhattanin katunäkymä vuodelta 1797. Oikealla Wall Street East Riverille päin. Vasemmalla pörssi Tontine Coffee House[19]. Öljymaalaus, Francis Guy 1797.

Kaupunki oli brittimiehityksen jäljiltä huonossa kunnossa, ja osa väestöstä asui telttakylissä. Tulvivat kadut ja viemärien puute aiheuttivat keltakuume-epidemioita. Jälleenrakennus ja katujen päällystäminen aloitettiin ja kaupunki laajeni nopeasti. Etenkin pohjois–eteläsuuntainen kauppakatu Broadway ja talouden keskuskatu Wall Street kunnostettiin. Uusi kaupungintalo rakennettiin vuosien 1803–1812 välillä.[20]

New York Citystä tuli uuden New Yorkin osavaltion pääkaupunki vuonna 1788, ja se toimi Yhdysvaltain pääkaupunkina vuosina 1789–1790[21]. New Yorkissa oli brittien vetäytymisen jälkeen 12 000 asukasta. Alankomaalaisten määrä kaupungissa väheni jatkuvasti, ja Uudesta-Englannista muutti paljon väkeä tilalle. Vuonna 1790 kaupungin asukasluku oli jo 33 131: heistä 5 000 oli taustaltaan irlantilaisia, 2 000–2 500 saksalaisia ja 3 470 afroamerikkalaisia, joista 2/3 oli orjia. New Yorkissa luovuttiin orjuudesta vaiheittain 1800-luvun alkuvuosikymmeninä.[22]

Kaupunki kasvaa ja uudistuu 1800-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Manhattanin ruutuasemakaavan suunnitelma vuodelta 1807.

New Yorkin vienti oli vuonna 1803 arvoltaan 3,1 miljoonaa dollaria, ja vuonna 1807 jo 16,4 miljoonaa dollaria. Kaupan kasvu oli suureksi osaksi saksalaissyntyisen John Jacob Astorin harjoittaman turkiskaupan ansiota. Astor oli myös kaupungin merkittävin kiinteistösijoittaja 1800-luvun kolmella ensimmäisellä vuosikymmenellä ja rakensi kaupunkiin muun muassa kuuluisan Astor House -hotellin.[23]

Vuonna 1811 julkaistiin suunnitelma kasvavan kaupungin sekavan asemakaavan muuttamisesta ruutuasemakaavaksi, sillä sen uskottiin hyödyttävän kaupungin taloutta. Broadwayn reitti jätettiin kuitenkin epäsäännölliseksi.[24] Vuonna 1828 Broadway ulottui 10th Streetille, ja vuonna 1860 katuja rakennettiin jo 155th Streetin pohjoispuolelle. Kaupungin asukasluku nousi vuosien 1820 ja 1860 välillä 124 tuhannesta 814 tuhanteen, joista neljäsosa oli irlantilaisia.[25] Kaupunkiin oli 1830-lukuun mennessä muodostunut valtava kontrasti loistokkaiden palatsien ja köyhien siirtolaiskorttelien välillä. Broadway oli päivisin hienostunut ostoskeskus, mutta öisin rikollisten ja prostituoitujen aluetta.[26] New Yorkin kulttuurielämä oli 1800-luvulla jakautunut yhteiskuntaluokkien mukaan. Yläluokka nautti oopperasta, ja tavallinen kansa kävi Broadwayn teattereissa.[27] Manhattanin keskuspuisto Central Park rakennettiin vuosina 1857–1860 kaikkien yhteiskuntaluokkien rauhanomaiseksi yhteentuojaksi[28].

Vuonna 1825 avattiin Eriejärvelle vievä Erien kanava, joka yhdisti New Yorkin Isoihinjärviin. Rautateiden rakentamisen myötä Pennsylvanian hiiltä pystyttiin tuomaan New Yorkiin, ja New York alkoi käyttää hiiltä lämmitykseen 1840-luvulla. Manhattanin korotetut rautatielinjat, jotka rakennettiin vuosien 1831–1858 välillä, yhdistivät kaupungin etelä- ja pohjoisosan.[29]

Vuoden 1835 suuren tulipalon jälkeen osa kaupungista rakennettiin uudelleen, ja kaupungin laajeneminen pohjoiseen kiihtyi. Eteläisen kaupungin asuinalueita muutettiin kaupoiksi, toimistoiksi ja varastoiksi, ja vuokra-asuminen yleistyi nopeasti. Arkkitehtuurissa oli suosiossa etenkin kreikkalainen tyyli.[30]

1830-luvulla New Yorkin eteläisen keskiosan Five Pointsin kaupunginosasta oli tullut pahamaineinen ja likainen slummi. Vuonna 1836 sen viereen rakennettiin kaupunginvankila The Tombs.[31] 1830-luvulla kaupunki koki terveyskriisin, kun ylikansoituksesta, saastuneesta vedestä ja viemäriverkoston puutteesta johtuvat tautiepidemiat levisivät. Vuonna 1837 kaupunkiin alettiin rakentaa toimivaa vesijärjestelmää, ja vuoteen 1871 mennessä padotulta Crotonjoelta oli vedetty 500 kilometrin edestä putkia kaupunkiin. Myös viemäreitä rakennettiin.[32]

Vuonna 1863 Yhdysvaltain sisällissotaan liittymistä ja kutsuntoja vastustavassa kaupungissa koettiin New Yorkin kutsuntamellakka. Mellakoitsijat vandalisoivat myös kaupungin rakennuksia ja kävivät mustan väestonosan kimppuun.[33] New Yorkiin syntyi lukuisia paikallisia rikollisjengejä 1800-luvulla, ja järjestäytynyt rikollisuus ulotti lonkeronsa syvälle kaupungin liike-elämään, teollisuuteen ja politiikkaan.[34]

Manhattanin ja Brooklynin yhdistävä Brooklyn Bridge avattiin 1883, ja se oli maailman pisin riippusilta vuoteen 1903 saakka. 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä avattiin useita uusia siltoja Manhattanin itäpuolelle East Riverin yli.[35] Vuonna 1886 New Yorkin edustan Bedloe’s Island -saarelle (nykyisin Liberty Island) pystytettiin Vapaudenpatsas.[2]

East Riverin itärannalla sijainneessa Brooklynin kaupungissa oli vielä vuonna 1783 vain 1 500 asukasta. 1800-luvulla kaupungin asukasluku alkoi kasvaa nopeasti, ja se oli vuonna 1880 jo Yhdysvaltain kolmanneksi suurin kaupunki 600 tuhannella asukkaallaan. Brooklyn liittyi New Yorkiin vuonna 1894, ja Queens, Bronx ja Staten Island vuonna 1898.[36]

Siirtolaisuuden aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mulberry Streetin italialaiskortteleiden katunäkymää noin vuodelta 1900.

1880-luvulla New Yorkin italialais- ja juutalaisyhteisöt kasvoivat voimakkaasti siirtolaisuuden myötä, ja suuri osa kaupungin väestöstä oli tuoreita siirtolaisia, joilla ei ollut juuria kaupungissa. Vuonna 1892 Lower East Siden siirtolaiskaupunginosassa oli rekisteröity 136 eri uskonnollista yhteisöä.[37] Saksalaiset siirtolaiset asettuivat 1840-luvulta alkaen omaan kaupunginosaansa, jota he kutsuivat Pikku-Saksaksi, ja harjoittivat erityisesti käsityöläisammatteja. Irlantilaiset olivat sekatyö- ja palvelusväestöä ja asuivat hajallaan ympäri kaupunkia.[38]

Vuoden 1900 väestönlaskennassa New Yorkissa oli lähes 3,5 miljoonaa asukasta. Siirtolaisuutta pyrittiin jo hillitsemään, ja 1920-luvulla etenkin Itä-Euroopasta tulevien siirtolaisten määrää vähennettiin Johnson-Reed Actin myötä. Siirtolaisuuden tyrehtymisen jälkeen kaupungin etninen eriytyminen väheni ja siirtolaisryhmät alkoivat sulautua toisiinsa.[39]

Vuodesta 1892 alkaen siirtolaisten vastaanottokeskuksena toimi Ellis Islandin saari, joka oli vuoteen 1924 saakka Yhdysvaltain suurin vastaanottokeskus.[40]

1900-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

New Yorkin rakennukset 1800-luvulla olivat etupäässä viisikerroksisia, ja jotkin liikerakennukset kahdeksankerroksisia. Rakennusten korkeus kasvoi vähitellen, ja vuonna 1902 New Yorkin liikekortteleihin rakennettiin huomiota herättävä 20-kerroksinen pilvenpiirtäjä Flatiron Building, josta tuli yksi kaupungin maamerkeistä.[41] New Yorkiin rakennettiin 1900-luvulla maailman korkeimmat pilvenpiirtäjät: Chrysler Building (1930), Empire State Building (1931) ja myöhemmin World Trade Center (1975).[42] Liikemies John D. Rockefeller, Jr. rakennutti New Yorkiin 1930-luvulla Rockefeller Center -rakennuskokonaisuuden.[43] Yhdistyneiden kansakuntien päärakennus valmistui New Yorkiin vuonna 1952[44]. 1970-luvun alussa New Yorkiin rakennettiin World Trade Centerin lisäksi hyvin paljon muitakin toimistotiloja, pankkeja ja pörssirakennuksia.[45] World Trade Centerin tornit tuhoutuivat terroristihyökkäyksessä 2001.[46]

New Yorkin muuttuminen teollisuuskaupungista palveluelinkeinovetoiseksi sekä uusien teiden rakentaminen johtivat sen esikaupunkien nopeaan kasvuun 1950-luvulta alkaen. Kaupunki levittäytyi etenkin Long Islandin suuntaan, missä väkiluku kasvoi miljoonalla vain 12 vuoden aikana.[47]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1904 avattiin New Yorkin metron ensimmäinen varsinainen linja, ja uusi kulkuväylä vaikutti pian etenkin Bronxin kaupungistumiseen. Vuonna 1923 New Yorkiin syntyi kunnallinen liikenneyhtiö BMT.[48] Kaupungin suurista silloista viimeinen, Long Islandin ja Staten Islandin yhdistävä Verrazano–Narrows, avattiin vuonna 1964. Lisääntyneen autoliikenteen vuoksi 1., 2. ja 6. avenue muutettiin yksisuuntaisiksi, mutta liikenneruuhkat olivat siitä huolimatta vaikea ongelma.[49]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1929 New Yorkin pörssi romahti, mistä alkoi maailmanlaajuinen lama[50]. Toisen maailmansodan päättymisen myötä sodasta ehjänä selvinnyt New York syrjäytti Berliinin, Lontoon ja Pariisin maailman johtavana metropolina. Kaupungin tärkein teollisuudenala sodan jälkeen oli vaate- ja painoteollisuus, mutta sota toi kasvua myös raskaaseen teollisuuteen. Vuosina 1964–1965 kaupungissa järjestettiin New Yorkin maailmannäyttely.[51]

New Yorkin taloustilanne heikkeni 1960-luvulta alkaen. Vuosien 1968–1977 välillä kaupunki menetti 600 000 teollisuustyöpaikkaa ja sen sataman merkitys väheni. Myös osa Yhdysvaltain suurimpien yhtiöiden pääkonttoreista siirtyi muihin kaupunkeihin. New York velkaantui rankasti 1970-luvulla. Vuonna 1975 kaupunki oli konkurssin partaalla ja joutui pyytämään liittovaltiolta taloudellista apua. Kaupunki onnistui niukasti välttämään konkurssin ja sai tasapainotettua taloutensa vuoteen 1981 mennessä. 1990-luvulla New York koki informaatioteknologian aikakauden myötä uuden taloudellisen nousukauden.[52]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

New Yorkin pitkäaikaisimpia ja suosituimpia pormestareita toisen maailmansodan jälkeen oli demokraatti Ed Koch (1978–1989). Kaupungilla on ollut myös republikaanipormestareita, kuten Rudolph Giuliani (1994–2001). [53]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brooklynin etelärannikolla sijaitsevasta Coney Islandista tuli newyorkilaisten suosima huvittelupaikka 1920-luvulla, mutta sen suosio on sittemmin vähentynyt.[54] Vuonna 1916 Greenwich Villagen kaupunginosasta tuli Manhattanin boheemi taiteilijakeskus, kun pikkukaupat muuttivat uusien liikennejärjestelyjen vaikutuksesta pois alueelta.[55] Harlemista kehittyi merkittävä mustan musiikin keskus.[56]

New Yorkista tuli 1900-luvulla merkittävä kulttuurin ja taiteen keskus. Etenkin abstrakti ekspressionismi ja muu nykytaide on kukoistanut siellä; yksi maailman tunnetuimmista taidemuseoista on vuonna 1959 New Yorkissa avattu Solomon R. Guggenheim -museo. 1960-luvun tunnetuimpiin newyorkilaisiin taiteilijoihin lukeutuu muun muassa Andy Warhol.[57]

New Yorkista tuli 1940-luvun lopulta alkaen Yhdysvaltain televisiotoiminnan keskus, ja kaikki suurimmat televisioyhtiöt perustivat sinne pääkonttorinsa ja studionsa.[58]

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

New Yorkin urheilun kultakausi alkoi 1920-luvulla, jolloin New York Yankees ja Babe Ruth hallitsivat maan baseball-sarjaa, ja muutkin kaupungin ammattilaisjoukkueet alkoivat osallistua maan mestaruussarjoihin. Vuonna 1957 New Yorkin kaksi muuta suurta baseball-joukkuetta, Giants ja Dodgers, myytiin pois, mikä päätti New Yorkin baseball-hegemonian.[59]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harlemin kaupunginosaan alkoi muuttaa afroamerikkalaisia vuoden 1863 rotumellakoiden jälkeen. Sinne muutti väkeä myös Etelävaltioista, missä mustien yhteiskunnallinen asema oli heikko. Muuttoaalto voimistui 1910-luvulla, ja sitä voimisti valkoisen väestön poismuutto alueelta. Vuoteen 1930 mennessä koko Harlem oli pääasiallisesti mustien asuttamaa aluetta.[56]

Vuonna 1964 New Yorkissa koettiin ensimmäinen rotumellakka, ja sen jälkeen samanlaisia koettiin satunnaisesti 1990-luvulle asti.[60]

1900-luvun lopulla New Yorkiin on muuttanut paljon etenkin espanjankielisiä ja aasialaisia siirtolaisia.[61] Vuoden 1965 jälkeen New Yorkiin on muuttanut yli miljoona siirtolaista, joiden tulo on tasapainottanut kaupungista poismuuttaneiden valkoisten amerikkalaisten määrää.[62]

New York oli pitkään tunnettu epäsiisteydestään ja rikollisuudestaan, kunnes 1990-luvulta alkaen sen kadut siistittiin rikollisista, alkoholisteista ja pornografiasta.[63]

Asukasmäärän kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

New Yorkin väestönkehitys (miljoonaa asukasta) 1790–2000.
  Yhteensä
  Brooklyn
  Queens
  Manhattan
  Bronx
  Staten Island
Vuosi Asukkaita
1750 22 000
1790 49 400
1800 79 200
1810 119 700
1820 152 100
1830 242 300
1840 391 100
1850 696 100
1860 1 174 800
1870 1 478 100
1880 1 911 700
1890 2 507 400
Vuosi Asukkaita
1900 3 437 200
1910 4 766 900
1920 5 620 000
1930 6 930 400
1940 7 455 000
1950 7 892 000
1960 7 782 000
1970 7 894 900
1980 7 071 600
1990 7 322 600
2000[64] 8 008 000
2010[64] 8 175 133


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Homberger, Eric: The Historical Atlas of New York City. Iso-Britannia: First Owl Books, 1998 (1. painos 1994). ISBN 0-8050-6004-9.
  • Weil, Francois: A History of New York. Columbia University Press, 2004 (alkuteos 2000). ISBN 0-231-12934-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Homberger 1998, s. 16–17
  2. ↑ a b c d e New York City Timeline Gothamcenter.org. Arkistoitu 29.12.2008. Viitattu 24.3.2013.
  3. ↑ Homberger 1998, s. 12
  4. ↑ Homberger 1998, s. 12–13
  5. ↑ Homberger 1998, s. 20–23, 26–27
  6. ↑ Homberger 1998, s. 28
  7. ↑ Homberger 1998, s. 30
  8. ↑ Homberger 1998, s. 23–25
  9. ↑ Homberger 1998, s. 32
  10. ↑ Homberger 1998, s. 34–35
  11. ↑ Homberger 1998, s. 36–37
  12. ↑ Homberger 1998, s. 40
  13. ↑ Homberger 1998, s. 42–43
  14. ↑ Homberger 1998, s. 44–45
  15. ↑ Miller, W.: Yhdysvaltain historia, WSOY, 1969.
  16. ↑ Homberger 1998, s. 38–39
  17. ↑ Homberger 1998, s. 48–51
  18. ↑ Homberger 1998, s. 60
  19. ↑ Tontine Coffeehouse MAAP. Viitattu 25.3.2013.
  20. ↑ Homberger 1998, s. 56–59
  21. ↑ Homberger 1998, s. 59
  22. ↑ Homberger 1998, s. 54–55
  23. ↑ Homberger 1998, s. 66–67
  24. ↑ Homberger 1998, s. 68–69
  25. ↑ Homberger 1998, s. 70
  26. ↑ Homberger 1998, s. 74–75, 80–81
  27. ↑ Homberger 1998, s. 86
  28. ↑ Homberger 1998, s. 88
  29. ↑ Homberger 1998, s. 76–77
  30. ↑ Homberger 1998, s. 78–79
  31. ↑ Homberger 1998, s. 84–85
  32. ↑ Homberger 1998, s. 82
  33. ↑ Homberger 1998, s. 96–97
  34. ↑ Homberger 1998, s. 130–131
  35. ↑ Homberger 1998, s. 108–109
  36. ↑ Homberger 1998, s. 122–123
  37. ↑ Homberger 1998, s. 94
  38. ↑ Homberger 1998, s. 98
  39. ↑ Homberger 1998, s. 114–117
  40. ↑ Welcome to Ellis Island! National Park Service. Viitattu 22.12.2013.
  41. ↑ Homberger 1998, s. 104–105
  42. ↑ Homberger 1998, s. 176–177
  43. ↑ Homberger 1998, s. 142
  44. ↑ Homberger 1998, s. 158
  45. ↑ Weil 2004, s. 267
  46. ↑ Terroristit iskivät Yhdysvaltoihin (2001) Yle.fi. 25.8.2009. Viitattu 6.8.2010.
  47. ↑ Weil 2004, s. 270–271
  48. ↑ Homberger 1998, s. 126
  49. ↑ Weil 2004, s. 271
  50. ↑ Homberger 1998, s. 175
  51. ↑ Weil 2004, s. 259–262
  52. ↑ Weil 2004, s. 262–268
  53. ↑ Weil 2004, s. 284–285
  54. ↑ Homberger 1998, s. 128
  55. ↑ Homberger 1998, s. 134–135
  56. ↑ a b Homberger 1998, s. 138–139
  57. ↑ Homberger 1998, s. 152–153
  58. ↑ Weil 2004, s. 309–310
  59. ↑ Homberger 1998, s. 154–155
  60. ↑ Weil 2004, s. 280
  61. ↑ Homberger 1998, s. 160–161
  62. ↑ Weil 2004, s. 278
  63. ↑ Homberger 1998, s. 149–150
  64. ↑ a b American FactFinder (Community facts -haulla kaupungin nimi, piirikunta) US Census Bureau. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta New Yorkin historia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=New_Yorkin_historia&oldid=22197703”