Neuvostoliiton talousjärjestelmä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Neuvostoliiton talousjärjestelmä käsittelee Neuvostoliitossa harjoitetun valtiojohtoisen suunnitelmatalouden hallinnollista järjestelmää. Byrokraatit kiinnittivät vähän huomiota kansantaloudessa tapahtuviin vaihteluihin, sillä väittämän mukaan talousjärjestelmän avulla kyettiin pääsemään eroon kansantaloudessa tapahtuvista vaihteluista. Talousjärjestelmään toivat kuitenkin vaihteluita Neuvostoliiton osallistuminen kansainväliseen kaupankäyntiin sekä luonnonvarojen epätasainen tuotantotahti, erityisesti maaöljyn ja maakaasun.[1]

Talousjärjestelmä oli yksinomaan tuotannontekijöiden rajoittama. Kaikki talousjärjestelmän parametrit olivat tarjontapuolella.[2] Talousjärjestelmässä jousto oli kuluttajien kulutuksessa. Mikäli tuotanto ei muodostanut riittävästi tarjontapuolta (aggregaattitarjonta), koitui siitä kysyntäpuolella (aggregaattikysyntä) rahan säästämispakkoa kuluttajille.[3][4] Tuotantopotentiaalia rajoitti kiinteä pääomakanta (stock of fixed capital), jonka käyttöasteen toteutumaa saattoivat pitää matalana kiertävät pääomapanokset (circulating capital inputs) tai työvoima.[5][3][6]

Valtionyhtiöiden välillä ei ollut lainkaan kilpailua. Yritysten luominen ja kasvu olivat poliittisia päätöksiä.[7]

Työvoima ja osallistumisaste[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton perustuslaissa luki että kansalaisella on oikeus ja velvollisuus tehdä työtä. Talousjärjestelmä pyrki työllistämään kaikki työikäiset kansalaiset, eikä yhteiskunnassa ollut lainkaan työttömyyskorvausta.[8][9] Työikäiseksi väestöksi oli määritelty 16-59 vuotta miehille ja 16-54 vuotta naisille.[10] Arvion mukaan Neuvostoliiton työvoima oli 152,3 miljoonaa työntekijää vuonna 1991.[11]

Vuonna 1970 20-59-vuotiaista miehistä 93 prosenttia ja 20-54-vuotiaista naisista 89 prosenttia olivat taloudellisesti aktiivisia.[10]

Kornain mukaan sosialistisissa maissa työvoimaan osallistumisaste oli selvästi korkeampi kuin kapitalistissa maissa, myös kun otetaan huomioon talouden kehitystaso (BKT per capita). Sosialistisissa maissa naisten osallistumisaste oli korkea.[8] Andersonin (1987) mukaan Neuvostoliitossa oli maailman korkein naisten osallistumisaste.[12]

Eläkeikä oli 60 vuotta miehille ja 55 vuotta naisille. Virallisen eläkeiän oli säätänyt Josif Stalin ja sitä ei muutettu.[13] Neuvostoliitossa kannustettiin myös eläkkeellä olevia tekemään työtä. Työskentelevät eläkeläiset olivat erityisesti sellaisia, joilla oli suhteellisen hyvät työt ja jotka pitivät työstään.[14]

Neuvostoliiton lopussa esiintyi työttömyyttä, jolle oli selvät syyt. Työttömyys johtui keskussuunnittelun purkamisesta, ydinvoiman vastaisesta liikkeestä ja asetehtaiden muuttamisesta siviilituotantoon.[15]

Ammatinvalinta, työpaikan valinta ja työn tuottavuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliitossa kansalainen sai valita ammattinsa ja kansalaisella oli paljon valinnanvaraa ammattinsa valitsemisessa. Kansalainen sai myös valita työpaikkansa. Työvoimassa toimi jossain määrin markkinatalouden periaate, ikään kuin kvasimarkkina.[7]

Työn tuottavuutta alensi se, että lukuisilla puolustus- ja siviiliteollisuuden yrityksillä oli erityistilanteita varten varatuotantokapasiteettia, joka voitiin mobilisoida tarvittaessa. Joissain tapauksissa oli varauduttu jopa 10-kertaiseen tuotannon kasvatukseen. Raaka-aineita, osia ja muita panoksia täytyi varastoida ja lisäksi työvoiman täytyi olla koulutettua sotilaalliseen tuotantoon siirtymiseksi. Tämä rakenteellinen militarisointi oli erittäin tuhlaavainen järjestelmä. Se koski metalliteollisuutta, siviilikäyttöön tarkoitettua koneenrakennusta ja energiasektoria.[7]

Yleinen finanssitase[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton pääasiallinen taloussuunnittelun väline oli valtion yleinen finanssitase, joka muodosti budjetointiprosessin pohjan. Keskussuunnitteluvirastolle eli Gosplanille kuului yleisen finanssitaseen muodostaminen ja toteutus osana koko suunnitelmaprosessia. Yleinen finanssitase perustui siihen, että valtio omisti kaiken omaisuuden, kaikki valtionyhtiöt ja myös kaikki valtionyhtiöiden taloudelliset resurssit. Yleinen finassitase oli käytössä vuoden 1990 loppuun asti. Vuoden 1991 alusta alkaen yleinen finanssitase oli enää vain makrotaloudellisen ennustamisen väline.[16]

Yleiseen finanssitaseeseen saapuivat tuloina: (1) valtionyhtiöiden voitot, (2) liikevaihtovero, (3) sosiaalivakuutus ja henkilökohtaiset verot, (4) poistot, (5) ulkomaan toiminta sekä (6) rahaemissiot ja lainaaminen Gosbankista.[16]

Yleisestä finanssitaseesta lähtivät menoina: (1) keskitetyt investoinnit, (2) omaisuuserien renovaatio, (3) erot hinnoissa, (4) valtionyhtiöiden varat, (5) sosiaaliset ja kulttuuriset aktiviteetit (ei sisällä investointeja) sekä (6) puolustus (ei sisällä eläkkeitä eikä investointeja).[16]

Valtionyhtiöiden vuosisuunnitelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokaisella valtionyhtiöllä oli oma vuosisuunnitelmansa, jonka ministeriö oli hyväksynyt. Valtionyhtiön vuosisuunnitelmassa oli määritelty fyysinen tuotanto ja finanssiresurssien käyttö.[16]

Tuotannon mittaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuotantoa mitattiin nettomateriaalituotteen käsitteellä. Se ei sisältänyt palveluita.[16]

Budjetti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton budjetti tai fiskaalinen järjestelmä suunniteltiin menojen mukaan ja tulot olivat sivuseikka. Valtio pystyi täydentämään budjetissa tarvittavat finanssiresurssit, joten se aloitettiin aina menoista. Budjetin suurin erä oli kansantalous. Vuoteen 1990 asti kansantalouden osuus budjetin menoista oli noin 40 prosenttia.[16]

Budjetista lähtivät menoina: (1) kansantalous, (2) hintatuet, (3) sosiaaliset ja kulttuuriset aktiviteetit, (4) puolustus ja (5) muut. Sosiaaliset ja kulttuuriset aktiviteetit jakaantui edelleen: (1) koulutus, (2) tiede, (3) terveydenhuolto ja (4) sosiaaliset turvaverkot.[16]

Budjettiin saapuivat tuloina: (1) liikevaihtovero, (2) kontribuutiot valtionyhtiöiden varoista, (3) sosiaalivakuutukset, (4) henkilökohtaiset verot, (5) ulkomaan toiminta, (6) muut tulot. Tulojen kaksi suurta kategoriaa olivat kontribuutiot valtionyhtiöiden varoista ja liikevaihtovero, jotka yhdessä ylittivät 60 prosenttia budjetin tuloista.[16]

Ennen vuotta 1991 Neuvostoliitossa ei ollut minkäänlaista yritysten verotusta. Valtiolla oli oikeus ottaa budjettiin valtionyhtiöiden finanssiresurssit.[16]

Liikevaihtovero[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikevaihtovero ei ollut todellisuudessa vero, vaan osa finanssiresurssien uudelleenallokaation yleismekanismia[16].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ https://carnegieendowment.org/2017/03/29/formation-and-evolution-of-soviet-union-s-oil-and-gas-dependence-pub-68443
  2. ↑ Kornai, J. (1979). Resource-Constrained versus Demand-Constrained Systems. Econometrica, Vol. 47, No. 4 (Jul., 1979), s. 801-819.
  3. ↑ a b Kalecki, M. (1966) [1993]. Introduction to the Theory of Growth in a Socialist Economy. Osana: Kalecki, M. Collected Works of Michal Kalecki. Vol. III Oxford: Clarendon Press
  4. ↑ Nell, E. J. (1997). Understanding Effective Demand: Capitalism versus Socialism. Osana: Essays in honour of Geoff Harcourt, Vol. 2. Markets, unemployment and economic policy. London and New York: Routledge, s. 94-178
  5. ↑ Feldman, G.A. (1928) [1964]. On the Theory of Growth Rates of National Income. Osana: Spulber, N. Foundations of Soviet Strategy for Economic Growth. Bloomington: Indiana University Press, s. 174-202 & s. 304-331.
  6. ↑ Kalecki, M. (1970) [1993]. Theories of Growth in Different Social Systems. Osana: Kalecki, M. Collected Works of Michal Kalecki. Vol. III Oxford: Clarendon Press.
  7. ↑ a b c https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1879366512000206
  8. ↑ a b Kornai, J. (1992). The socialist system: The political economy of communism. Oxford University Press.
  9. ↑ Porket, J. L. (1989). Work, employment and unemployment in the Soviet Union. Springer.
  10. ↑ a b https://link.springer.com/chapter/10.1007/978-1-349-08756-3_1
  11. ↑ Labor Force 1991. CIA Factbook. 1992 https://www.theodora.com/wfb/1991/rankings/labor_force_1.html
  12. ↑ Anderson, Barbara A., The Life Course of Soviet Women Born 1905-1960, osana: James R . Millar, Ed ., Politics, Work, and Daily Life in the USSR: A Survey of Former Soviet Citizens. Cambridge University Press, New York. 1987.
  13. ↑ https://www.economist.com/europe/2018/06/30/russia-will-raise-pension-ages-that-date-back-to-stalin
  14. ↑ Anderson, Barbara A., Work Among Soviets in Retirement Age. https://www.ucis.pitt.edu/nceeer/1987-701-00-Anderson.pdf
  15. ↑ https://www.ucis.pitt.edu/nceeer/pre1998/1992-806-36-2-Moskoff.pdf
  16. ↑ a b c d e f g h i j Bank of Finland. The Collapse of the Soviet Fiscal System: What Should Be Done? (PDF)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Neuvostoliiton_talousjärjestelmä&oldid=20217327”