Neuropeptidi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Neuropeptidit ovat peptidirakenteisia hermokudoksissa esiintyviä neuroregulaattoreita eli hermoston toimintaan vaikuttavia viestimolekyylejä. Niiden vaikutukset neurotransmissioon ovat lähinnä moduloivia eli ne hienosäätävät muiden neurotransmittereiden eli hermoston välittäjäaineiden vaikutuksia. Ne voivat joko vahvistaa tai heikentää hermoimpulsseja. Neuropeptidejä tunnetaan nykyisin toistasataa erilaista.

Synteesi ja varastointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuropeptidejä valmistetaan neuronien soomaosien eli soluruumiiden ribosomeissa syntetisoituja proteiineja eli prepro- ja prohormoneita entsymaattisesti pilkkomalla. Pienemmät neurotransmitterit, kuten esimerkiksi γ-aminovoihappo, dopamiini ja serotoniini, puolestaan valmistetaan aminohappoja entsymaattisesti muokaten. Soomaosasta neurotransmitterit sitten kuljetetaan neuronin ulokkeisiin eli dendriitteihin ja aksoniin ja varastoidaan synapsi- eli varastorakkuloihin.

Kotransmissio ja toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuropeptidit esiintyvät usein samoissa neuroneissa pienempien välittäjäaineiden kanssa. Ne voivat vapautua synapsirakoon samasta varastorakkulasta. Esimerkki eksitoivasta pienimolekyylisen neurotransmitterin ja neuropeptidin yhteisvälityksestä eli kotransmissiosta ovat postganglionaaristen sympaattisten hermopäätteiden noradrenaliini ja neuropeptidi Y (NPY). Kun sympaattisen hermoston aktiivisuus on vähäinen, hermopäätteestä vapautuu vain noradrenaliinia. Kun aktiivisuus lisääntyy, NPY:tä vapautuu voimistamaan noradrenaliinin postsynaptisia vaikutuksia, esimerkiksi verisuonia supistavaa vaikutusta. Inhibitorisesta kotransmissiosta on esimerkkinä asetyylikoliinin ja galaniini nimisen neuropeptidin yhteistoiminta Meynertin tumakkeessa. Kyseisen tumakkeen ärsytyksessä vapautuu asetyylikoliinia. Kun ärsytys voimistuu, alkaa vapautua galaniinia, joka estää asetyylikoliinin vapautumista.

Neuropeptidit välittävät vaikutuksensa suurimmaksi osaksi G-proteiinikytkentäisten reseptorien kautta. Muille neurotransmittereille kuuluvat inaktivointikeinot ja takaisinotto soluun usein puuttuvat neuropeptideiltä.

Lääkekehityksen kohteena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka neuropeptidivälittäjäaineita on runsaasti ja ne ovat elimistön toiminnoille tärkeitä, niiden kaltaisia lääkkeitä on varsin vähän. Syynä ovat imeytymis- ja stabiilisuusongelmat sekä peptidirakenteiden syntetisoinnin kalleus. Peptidit hajoavat nopeasti niin suolessa kuin verenkierrossakin ja suurina molekyyleinä ne eivät imeydy helposti elimistön kalvojen saatikka veri-aivoesteen läpi. Kalleutta voisi helpottaa yhdistelmä-DNA-teknologia. Lääkekehityksessä onkin peptidirakenteiden sijasta ei-peptidirakenteisia neuropeptidien reseptorinsalpaajia. Esimerkki kehitetystä neuropeptidisalpaajasta on aprepitantti, joka salpaa substanssi P:n NK1-reseptoreita.

Neuropeptidejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dynorfiini on opioidineuropeptidi.
Glukagoni oon sekretiinin kaltainen peptidi.

Neuropeptidejä tunnetaan tällä hetkellä toista sataa erilaista. Ne muodostavat perheitä rakenteellisen samankaltaisuuden perusteella. Biologinen aktiivisuus voi poiketa perheenjäsenten välillä.

Opioidineuropeptidit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aivolisäkkeen peptidit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Takykiniinit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sekretiinin kaltaiset peptidit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Insuliinin kaltaiset peptidit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Somatostatiinin kaltaiset peptidit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gastriinin kaltaiset peptidit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]