Neulegraffiti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Neulegraffiti New Yorkin kadulla.

Neulegraffiti on julkiselle paikalle kiinnitetty neule. Paitsi teos, neulegraffiti voi olla myös toisen löydettäväksi tarkoitettu hyötyesine, kuten lapaset tai villasukat. Neulegraffiteja voidaan tehdä neulomisen lisäksi virkkaamalla sekä myös ompelemalla, kirjomalla tai huovuttamalla.[1] Harrastuksesta puhutaan sanalla neulegraffaus.[2]

Neulegraffitit ovat lähtöisin Yhdysvalloista ja yleistyivät Suomessa vuonna 2008, minkä jälkeen ne ovat levinneet koko maahan. Neulegraffiteja on tehty myös osana koulun käsityöopetusta.[3] [4] Harrastukseen kuuluu myös katukuvaan jätettyjen neulegraffitien kuvaaminen ja esittely internetissä, yleensä neuleblogeissa[5]. Poliisi ei pidä neulegraffiteja ilkivaltana, koska ne ovat helposti poistettavissa aiheuttamatta vahinkoa.[6] Neulegraffitit ovatkin tekstiilitaiteen ja katutaiteen välimuoto, jonka on tarkoitus tuottaa hyvää mieltä.[7]

Knit 'n' Tag on ympäristötaidetapahtuma, jossa yhdistyksiä, järjestöjä, yrityksiä, kouluja ja yksityishenkilöitä kutsutaan osallistumaan kaupunkitilan elävöittämiseen neulegraffittien avulla. Tapahtuma on järjestetty vuonna 2012 Vanhassa kirkkopuistossa Helsingissä ja vuosina 2013 ja 2015 Aurajoen rannalla Turussa.[8] [9]

Vuonna 2011 Turussa Vartiovuoren kaiteessa oli heinäkuusta vuoden loppuun 65 metriä pitkä neulegraffiti, Neulottu näköala, jonka värit oli valittu edessä aukeavan näkymän mukaan. [10]

Neulegraffiteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Neulegraffaaja tarjoaa pieniä iloisia yllätyksiä Viitattu 2015-07-11.
  2. Summeri | Kovimmmista kovin neulegraffa-kilpailu | yle.fi | Arkistoitu yle.fi. Viitattu 2015-07-11.
  3. Yhteisöllistä ja poikkitaiteellista käsityötä - Tekstiiliopettajaliitto TOL ry www.tekstiiliopettajaliitto.fi. Viitattu 2015-07-11.
  4. Pääkirjoitus - Tekstiiliopettajaliitto TOL ry www.tekstiiliopettajaliitto.fi. Viitattu 2015-07-11.
  5. Finnish Knit Blogs: Neuleblogeja neuleblogit.blogspot.fi. Viitattu 2015-07-11.
  6. Hirvonen, Heinimaija: Elinan neulegraffiti lämmittää pylvästä. Savon Sanomat, 27.1.2009. Artikkelin verkkoversio Viitattu 8.5.2014.
  7. Prain, Leanne & Moore, Mandy: Yarn Bombing: The Art of Crochet and Knit Graffiti. Arsenal Pulp Press., 2009.
  8. Knit 'n' Tag Turku 2013 - Taito Åboland taitoaboland.fi. Viitattu 2015-07-11.
  9. Knit 'n' Tag Turku 2015 - Taito Åboland taitoaboland.fi. Viitattu 2015-07-11.
  10. Neulottu näköala Arjen löytöretkeilijät. Viitattu 2015-07-11.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]