Nelikamarinen säätyeduskunta pohjoismaissa
 | Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Artikkelin aiheena on pohjoismainen säätyedustus, mutta mukana on asiaa siihen täysin liittymättömistä monikamarisista parlamentista, kuten kommunistisesta Jugoslaviasta. Artikkeli on muutenkin sekavanpuoleinen ja pääosin lähteetön. |
 | |
| Suomen vaakuna | |
| Suomen säädyt | |
|---|---|
←  1808 Ruotsin kuningaskunta — →  1809 Suomen suuriruhtinaskunta | |
| Valtionsäädyt | |
| Nelikamarinen hallinto | |
| Edustajat Kokoontuminen |
valtiopäivämiehet valtiopäivillä |
| Suomen keskushallinto | |
| Suomen senaatti | |
Nelikamarinen säätyeduskunta on pohjoismaissa lakeja säätänyt parlamentaarinen elin, joka muodostui neljästä parlamentaarisesta kamarikunnasta Ruotsissa ja Suomessa, jonka järjestelmä perustuu perustuslailliseen monarkiaan. Sen vastakohtana voidaan pitää yksi- tai kaksikamarista parlamenttia.
Valtiosääty on aiemmin käytössä ollut nimitys, joka tarkoitti sellaista ihmisryhmää, jolla oli oikeus lähettää edustajiaan valtiopäiville. Nimitystä käytettiin myös tällaisen ryhmän edustajista valtiopäivillä.[1] Valtiosääty koostui valtiopäivämiesten valitsijoista, joita yhdisti ammatti tai yhteiskunnallinen asema. Valtiosäädyt saivat kukin erikseen valita edustajansa kansanedustuslaitokseen.[2]
Pohjoismainen nelikamarinen säätyjeneduskunta on ollut käytössä lähinnä historiallisen yhteiskuntaluokkajaon aikana, kamarikunnat Suomessa ja Ruotsissa kokoustivat jokainen valtionsääty omissa neuvottelusaleissa. Suomessa nelikamarinen säätyeduskunta kokoontui Suomen suuriruhtinaskunnan perustamisesta 1809, hyvin epäsäännöllisin väliajoin, aina vuoteen 1863 asti, jonka jälkeen valtiopäivät säännön mukaistettiin Aleksanteri II vahvistamalla manifestilla.
Nelikamarinen säätyeduskuntalaitos järjesti kokouksia vuokratiloissa, kunnes aatelissäädylle rakennettiin Helsinkiin vuonna 1862 ritarihuone kokoustamista varten, kokouksia ritarihuoneessa pitivät myös muut valtisäädyt, ritarihuone kävi kuitenkin ahtaaksi, jolloin päätettiin rakentaa aatelittomille säädyille kokouspaikaksi säätytalo, joka valmistui vuonna 1890.
Säätyeduskunnan kamarihuoneet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ritarihuone
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Aatelishuoneen kamarihuone[3]
Säätytalo
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pappissäädyn kamarihuone[4]
- Porvariston kamarihuone[5]
- Talonpoikaiston kamarihuone[6]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toisin kuin yksi- ja kaksikamarisuus on tila, jossa lainsäätäjä on jaettu useampaan kuin yhteen tai kahteen neuvottelukuntaan, joita kutsutaan yleisesti kamariksi. Tämä sisältää vähintään kolmen tai useamman neuvottelevan parlamentaarisen ryhmäkokonaisuuden.
Noin puolet maailman suvereeneista valtioista on yksikamarisia ja uudemmat demokratiat, sekä uudemmat perustuslait ovat useammin yksikamarisia. Monet maat ovat siirtyneet yksikamarisuuteen, kun päinvastoin on harvinaista, tästä huolimatta monilla nykyisillä parlamenteilla ja kongressilla on edelleen monikamarinen (yleensä kaksikamarinen) rakenne, mikä joidenkin väitteiden mukaan tarjoaa useita näkökulmia ja muodon vallanjakoa lainsäädäntöelimessä.
Pohjoismainen sääty-yhteisluokkajako
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pohjoismaiden keskiaikaisilla skandinaavisilla neuvottelukokouksilla oli perinteisesti neljä parlamentaarista ryhmää, jotka koostuivat aateliston, papiston, porvariston sekä talonpoikaiston säädyistä vaaleissa valituksi tulleista valtiopäivämiehistä.
Ruotsin ja Suomen säätyvaltiopäivät ylläpiti perinnettä hyvin pitkään, jossa toimi neljä erillistä lainsäädäntöelintä. Suomi osana keisarillista Venäjää noudatti Suomen nelikamarista muodostuneita valtiopäiviä aina vuoteen 1906 asti, jolloin järjestelmä korvattiin yksikamarisella parlamenttaarisella eduskunnalla.
Esimerkkejä kamarikunnista
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viiskamari järjestelmä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jugoslavian parlamentissa on toiminut liittokokouksessa alkujaan viisi jaostoa, sen jälkeen kun Jugoslavia hyväksyi uuden perustuslain vuonna 1963, sen lainsäädäntöelin rakennettiin uudelleen neljäksi kamariksi, joista kukin edusti Jugoslavian yhteiskunnan eri sektoreita, sekä ylimääräinen jaosto joka edustaa väestöä. Liittovaltion edustajakokous oli ainoa lainsäätäjä, jolla oli viisi jaostoa, ja perustuslakimuutoksella lisättiin kuudes osa, joka kuvattiin joko jaostoksi tai alakamariksi. Jugoslavia hyväksyi vielä toisen perustuslain vuonna 1974, lakkauttamalla liittokokouksen ja korvaten sen kaksikamarisella järjestelmällä.
Yksikamarijärjestelmän demokratia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yksikamarisen järjestelmän pääasiallinen etu on demokraattisempi ja tehokkaampi lainsäädäntö, koska lainsäädäntöprosessi on yksinkertaisempi eikä kahden kamarin välillä ole mahdollisuutta umpikujaan. Yksikamarisuuden kannattajat ovat myös väittäneet, että se alentaa kustannuksia, vaikka lainsäätäjien määrä pysyisi ennallaan, koska sitä ylläpitäviä ja taloudellisesti tukevia instituutioita on vähemmän. Kaksikamarisen lainsäätäjän kannattajat väittävät, että tämä tarjoaa mahdollisuuden keskustella uudelleen ja korjata virheitä kummassakin jaostossa rinnakkain ja joissakin tapauksissa ottaa käyttöön lainsäädäntöä jommassakummassa kamarissa.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965, hakusana valtiosäädyt.
- ↑ Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966, hakusana valtiosäädyt.
- ↑ Ritarihuoneen sali finna.fi.
- ↑ Säätytalo, Pappissäädyn salit finna.fi.
- ↑ Säätytalo, Porvarissäädyn salit finna.fi.
- ↑ Säätytalo, Talopoikaiston salit finna.fi.
