Neiti Marple (vuoden 2004 televisiosarja)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Neiti Marple
Agatha Christie's Marple
Kestoaika 88–94 minuuttia
Pääosissa Geraldine McEwan (2004–09)
Julia McKenzie (2009–13)
Alkuperämaa Iso-Britannia
Alkuperäiskieli englanti
Verkko Iso-Britannia ITV
Suomi Yle TV1
Suomi MTV3
Suomi AVA
Esitetty 12.joulukuuta 2004 – 29.joulukuuta 2013
Tuotantokausia 6
Jaksoja 23
Aiheesta muualla
IMDb

Neiti Marple (Agatha Christie’s Marple) on brittiläinen Agatha Christien neiti Marple -salapoliisiromaaneihin perustuva televisiosarja. Neiti Marple alkoi ITV-kanavalla vuonna 2004.[1] BBC osti vuonna 2014 Christien teosten oikeudet, joten sarjaa ei luultavasti jatketa kuudennen kauden jälkeen.[2] Suomessa Yle TV1, MTV3 ja AVA ovat esittäneet sarjaa.

Sarjan viisi ensimmäistä kautta sisältää jokainen neljä televisioelokuvaa. Kuudennella kaudella jaksoja on kolme. Sarjan jaksot sisältävät kaikki kaksitoista romaania, joissa Neiti Marple esiintyy.

Sarjassa Neiti Marplen nuoruudesta kerrotaan enemmän kuin kirjoissa. Lisäksi sarjassa on tehty useita muutoksia kirjojen tarinoihin, esimerkiksi murhaajaa on vaihdettu Ruumis kirjastossa -teokseen perustuvassa jaksossa.[1]

Sarjaa on kuvattu muun muassa Dorchesterissa ja Fawley Courtin kartanossa Buckinghamshiressa.[3][4]

 Geraldine McEwan  Neiti Marple (kaudet 1-3)  
 Julia McKenzie  Neiti Marple (kaudet 4-6)  
 Stephen Churchett  Kuolinsyyntutkija  

Tuotantokaudet ja jaksot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi 1

  • Ruumis kirjastossa
  • Murha maalaiskylässä
  • Paddingtonista 16.50
  • Kuolema ilmoittaa lehdessä

Kausi 2

  • Viimeinen juttu
  • Syyttävä sormi
  • Eipä aikaakaan
  • Kuolema lähettää viestin

Kausi 3

  • Kohti nollapistettä
  • Koston jumalattarena
  • Bertramin hotellissa
  • Syyttömyyden taakka

Kausi 4

  • Salaperäiset rukiinjyvät
  • Neiti Pinkertonin salaisuus
  • Askel tyhjyyteen
  • Neiti Marplea ei petetä

Kausi 5

  • Hallavan hevosen majatalo
  • Rakkauskirjeiden salaisuus
  • Kuoleman sininen kukka
  • Tuijottava katse

Kausi 6

  1. a b Matt Wells: The case of Miss Marple's sepia-tinted photo The Guardian. 22.10.2004. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  2. Ben Dowell: David Walliams heralds new era for BBC as the new home of Agatha Christie adaptations Radio Times. 28.2.2014. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  3. Shooting starts in Dorchester for new Miss Marple Oxford Mail. 9.4.2013. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)
  4. Fawley Court, Buckinghamshire The DiCamillo Companion. Arkistoitu 22.2.2015. Viitattu 14.12.2015. (englanniksi)