Nehalennia

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nehalennialle pyhitetty alttari.

Nehalennia on kelttiläinen ja germaaninen merenkävijöiden ja hedelmällisyyden jumalatar, jota on palvottu nykyisten Alankomaiden ja Belgian alueella.[1][2] Jumalattarelle omistetut pyhäköt olivat vauraita, ja niistä on säilynyt useita alttareita. Useimmat hänen palvojistaan olivat merenkulkijoita ja kauppiaita, jotka rukoilivat turvallista merimatkaa. Nehalennialle jätettyjen rukousten ja omistuskirjoitusten mukaan rukoilijoissa oli niin kelttejä, germaaneja kuin rooman kansalaisiakin. Nehalennian nimen merkitys on epäselvä, mutta se saattaa tarkoittaa "Johtaja" tai "Ruorinainen". Jumalattareen on liitetty merellistä symboliikkaa: hän voi esimerkiksi seisoa laivan keulassa, airo tai köysi kädessä. Nehalennia yhdistetään joskus myös delfiineihin ja roomalaiseen Neptunus-jumalaan.[1]

Nehalennia oli myös hedelmällisyyden ja kuolleiden jumalatar. Nehalennialle omistetuissa alttareissa hänet kuvataan hedelmäkorin ja koiran kanssa, joskus mukana on myös laivan keula.[1][2] Jumalatar itse kuvataan nuorena naisena, usein istumassa. Hänen sylissään on hedelmäkori ja vierellään toinen hedelmäkori sekä suurikokoinen hyväntahtoisen näköinen koira. Alttareiden sivustoja koristavat usein runsaudensarvet sekä puut, ja alttarien yläosaan on usein veistetty hedelmien kuvia. Koiran esiintyminen alttareissa on poikkeuksellista. Se saattaa viitata alamaailmaan, mutta sen läheisyys ja selvä hyväntahtoisuus viittaavat pikemminkin suojelijan rooliin.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Green, Miranda J. : Dictionary of Celtic Myth and Legend. Thames & Hudson 1997. ISBN 0-500-27975-6
  • Lurker, Manfred: A Dictionary of Gods and Goddesses, Devils and Demons. Routledge & Kegan Paul, 1987. ISBN 0-203-67189-9

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Green 1997, s. 159-160
  2. a b Lurker 1987, s. 134