Nefilim

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Nefilit (hepr. ‏נְפִילִים‎, nefilim, "langenneet" tai "pudonneet") ovat isokokoisia olentoja jotka esiintyvät Raamatun alkutekstissä, erityisesti Ensimmäisessä (Genesis) ja Neljännessä Mooseksen kirjassa (Numerot). Myös muista Raamatun teksteistä löytyy viitteitä nefileihin, esimerkiksi Hesekielin kirjassa on mahdollinen viittaus nefileihin.[1] Käännöksissä heitä kutsutaan usein jättiläisiksi. Joonatanin targumin (Tanakin arameannoksen) mukaan nefilit olivat grigoreitten sekä naispuolisten ihmisten risteytyksiä.

Raamatun lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen Mooseksen kirja 6:4: (KR 92)
"Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita."
Neljäs Mooseksen kirja 13:32-33: (KR 92)
"Kertomuksillaan he saivat israelilaiset tuntemaan pelkoa Kanaaninmaata kohtaan. He sanoivat: "Maa, jota kävimme tutkimassa, vie hengen niiltä, jotka sinne asettuvat. Kaikki ihmiset, jotka siellä näimme, olivat hyvin kookkaita."
"Näimme siellä myös jättiläisiä, jättikokoisia anakilaisia. Me tunsimme itsemme heidän edessään pieniksi kuin heinäsirkat, ja sellaisilta me varmaan näytimmekin heidän silmissään."

Eri tulkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa viitataan Jumalan poikiin, ja heidät on usein tulkittu langenneiksi enkeleiksi. Sillä perusteella on päätelty, että nefilit olisivat näiden enkelten ja ihmisnaisten lapsia. Apokryfisessä Henokin ensimmäisessä kirjassa esitetään tämä tulkinta. Tässä kirjassa myös todetaan, että nefilit olivat jättiläiskokoisia, kuten neljännessä Mooseksen kirjassa mainitaan. Nefilien poikkeuksellisen suuren koon on väitetty olevan todiste heidän yliluonnollisesta alkuperästään. Kuitenkin enkelien tai demonien uskotaan olevan luonteeltaan puhtaasti hengellisiä olentoja, jotka eivät voi fyysisesti lisääntyä ihmisten kanssa.[1]

Toisen näkemyksen mukaan nefilit olivat yksinkertaisesti oikealta tieltä harhautuneita ihmisiä. Jotkut teologit ovat esittäneet, että "Jumalan pojat" viittaa Aatamin vanhurskaan pojan Setin jälkeläisiin, siihen sukulinjaan, joka hylkäsi Jumalan. Esimerkiksi kirkkoisä Augustinus ja useat juutalaiset uskonoppineet edustavat tätä näkemystä. Ihmisten tytärten on vastaavasti katsottu olleen Kainin jälkeläisiä, ja nefilien suuruus viittaa kenties vain siihen, että he ovat olleet suuria sotureita.[1][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Petruzzello, Melissa: Nephilim Encyclopedia Britannica. Viitattu 8.8.2022. (englanniksi)
  2. Nephilim Encyclopedia Mythologica. Viitattu 6.1.2023. (englanniksi)