Navajot
| Navajot | ||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Navajojen lippu |
||||||||||
 Navajoja eri aikakausilta |
||||||||||
| Väkiluku | 300 000[1] | |||||||||
|
Merkittävät asuinalueet
|
||||||||||
| Kielet | navajokielet | |||||||||
| Uskonnot | kristinusko, intiaanikirkko ja intiaaniuskonnot | |||||||||
| Sukulaiskansat | apassit | |||||||||
Navajot (myös navahot[2], navajo: diné) ovat Yhdysvaltain lounaisilla alueilla asuva intiaanikansa. He ovat eräs nykypäivän runsaslukuisimmista alkuperäiskansoista Pohjois-Amerikassa ja heitä lasketaan olevan lähes 300 000. Tähän lukuun sisältyvät kaikki, jotka ilmoittavat vähintään yhden isovanhemmistaan navajoksi. Suurin osa navajoista asuu navajoiden reservaatissa, joka sijaitsee osittain Arizonan, Utahin ja New Mexicon alueilla.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varhainen aikakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Navajot olivat lähtöisin Kanadasta, josta he aloittivat taivalluksensa kohti etelää 1000-luvun ensimmäisinä vuosisatoina. Heidän saapumisensa ajankohtaa nykyisten New Mexicon, Arizonan, Coloradon ja Utahin alueelle ei tiedetä, mutta arkeologisten tutkimusten mukaan tämä tapahtui viimeistään 1500-luvulla. Navajojen suhteet saman vuosisadan lopulla saapuneisiin espanjalaisiin olivat huonot. New Mexicon pueblo-intiaanien noustua kapinaan espanjalaisia vastaan navajot auttoivat heitä.[3]
1700-luvulla käydyissä intiaanien keskinäisissä sodissa navajot joutuivat vetäytymään Coloradosta lännemmäksi. Vuonna 1716 navajot solmivat rauhan espanjalaisten kanssa mutta riitaantuivat uudelleen vuosisadan jälkimmäisen puoliskon aikana. 1800-luvulla navajot sotivat Meksikoa vastaan. Yhdysvaltoihin navajoilla oli alun perin hyvät suhteet, mutta amerikkalaisten taitamattomuus pitää yllä ystävyyttä johti vakaviin erimielisyyksiin.[3]
Navajot joutuivat kosketuksiin Yhdysvaltain kanssa toden teolla vuonna 1846, jolloin kenraali Stephen W. Kearny sotilaineen valtasi Santa Fen kaupungin osana Yhdysvaltain ja Meksikon välistä sodankäyntiä. Kearny hyökkäsi myös navajoja vastaan tarkoituksenaan alistaa heidät Yhdysvaltain alaisuuteen. Sotaretken seurauksena navajot solmivat marraskuussa 1846 ensimmäisen sopimuksensa Yhdysvaltain kanssa Canyon de Chellyssä. Seuraavina vuosikymmeninä yhä uusia linnoituksia ja uudisasukkaiden tiloja syntyi navajojen maiden liepeille. Rauha säilyi kuitenkin pieniä kahnauksia lukuun ottamatta vuoteen 1858, jolloin Yhdysvallat teki sotaretken navajoja vastaan. Yhdessä zuni-intiaaneista koostuneiden oppaiden kanssa armeija tuhosi täysin navajojen tunnetuimman johtajan Manueliton kylän. Navajot tekivät vastaiskun yli tuhannen miehen voimin Manueliton ja Barbonciton johdolla piirittämällä Fort Defiancen linnoitusta, mutta eivät onnistuneet valtaamaan sitä. Rauha solmittiin lopulta vuonna 1861.[4]
Vuonna 1863 eversti Kit Carson teki tuhoisan sotaretken navajojen maahan ja hävitti näiden ruokavarastot, maissi- ja persikkapuuviljelmät, karjan sekä asumukset. Tuhansia navajoja kätkeytyi New Mexicon kanjoneihin, mutta keväällä 1864 he joutuivat antautumaan kylmän talven ja ruokatarvikkeiden loppumisen seurauksena. Nälän heikentämät navajot, kaikkiaan noin 8 000–9 000, lähetettiin yli 500 kilometriä pitkälle marssille (Long Walk) Bosque Redondoon, joka oli heille määrätty maa-alue New Mexicon itäosassa. Marssin aikana noin 200 navajoa menehtyi. Reservaattiin oli ahdettu myös 400 mescalero-apachea, joiden kanssa navajoilla oli tulehtuneet välit. Alue oli hyvin karu, vesi oli kitkerää, eikä vilja kasvanut, joten intiaanit eivät pystyneet elättämään itseään siellä. Bosque Redondossa navajojen menetykset moninkertaistuivat ja noin 2000 heistä kuoli erilaisiin tauteihin seuraavien vuosien aikana. Vuonna 1865 mescalerot pakenivat reservaatista. Vuonna 1868 navajojen neuvosto onnistui saamaan liittovaltion puolelleen ja heille suotiin mahdollisuus palata vanhoille asuinalueilleen rakentamaan uutta elämää.[5][6]
1900-luvulta nykypäivään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1900-luvun alussa karjalaumat ja niiden kiinteä hoito veivät suurimman osan navajojen ajasta. Paikalliset BIA:n (Bureau of Indian Affairs) asiamiehet katsoivat lammaslaumat liian suuriksi ja pyysivät navajoja vähentämään niitä. Vastineeksi intiaaniasiainvirasto lupasi uutta reservaattimaata. Navajot suostuivat pyyntöön, mutta BIA:n edustajat jättivät oman lupauksensa täyttämättä. Tämän toiminnan seurauksena navajot nousivat vastustamaan kaikkia BIA:n toimia ja kieltäytyivät muun muassa äänestämästä vuonna 1934 ehdotetun uuden intiaanilain puolesta, jonka perusideana oli intiaanien talouden parantaminen. Yli 50 muuta heimoa hyväksyi kuitenkin lakialoitteen, ja uusi intiaanilaki IRA (Indian Reorganisation) hyväksyttiin kesäkuussa 1934.[7]
1940-luvun lopulla liittovaltio avusti työtä etsiviä navajoja saamaan työpaikan Denveristä, Salt Lake Citystä tai Los Angelesista. Kun BIA avusti asunnon hankkimisessa, yhä useampi navajo-suku seurasi mukana kaupunkeihin. Tämä käytäntö helpotti kongressin pyrkimystä sulattaa navajot ja muut intiaanit kaupunkien valtaväestöön.[8]
1970-luvun aikana navajot onnistuivat luomaan kestävän taloudellisen pohjan taloudelleen. Kivihiili ja uraani tekivät navajoista varakkaita ja 1970-luvun lopulla heitä pidettiin Pohjois-Amerikan vauraimpana intiaanikansana. Samalla vuosikymmenellä navajojen päämies Peter McDonald (Hoshkaisist Begay) nousi paikalliseksi vaikuttajaksi lounaisalueiden politiikassa.[9]
Navajojen hiilikaivostoiminta sai osakseen kuitenkin myös kielteistä julkisuutta, sillä avolouhoksista kaivettu hiili saastutti ja tuhosi ympäristön. Lisäksi navajojen rahavarat jakautuivat epätasaisesti ja osa voitoista joutui vääriin käsiin. McDonald tuomittiin korruptiosta ja rahapetoksista 1990-luvulla. Samalla vuosikymmenellä navajot haastoivat Yhdysvaltain hallituksen oikeuteen, koska olivat joutuneet vuosien ajan myymään hiiltä alle käyvän hinnan. Korkein oikeus totesi BIA:n syyllistyneen tarkoituksenmukaiseen navajojen hyväksikäyttöön toimimalla energiayhtiöiden hyväksi. Presidentti George W. Bush kieltäytyi kuitenkin maksamasta navajoille kuuluvia korvauksia, koska varat tarvittiin hänen mukaansa terrorismin vastaiseen toimintaan.[10]
Vuonna 2010 navajojen reservaatissa, joka ulottuu New Mexicosta Arizonaan ja Utahiin, asuu noin 150 000 intiaania. Alue käsittää pinta-alaltaan 71 000 km² ja se on asukasmäärältään ja laajuudeltaan suurin Yhdysvaltain intiaanireservaateista. Lähes saman verran navajoja asuu tämän reservaatin ulkopuolella. Vuonna 2011 tehdyn väestönlaskennan mukaan navajojen kokonaismäärä on 300 048.[1]
Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kieli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Navajon kieli kuuluu athabasca-kielten eteläiseen haaraan ja se on Pohjois-Amerikan puhutuin intiaanikieli yli 170 000 puhujallaan.[11] Se on samalla maailman tutkituin intiaanikieli. Liittovaltio yritti vieroittaa navajot näiden "primitiivisen kielestä", mutta 1970-luvun aikana elvytetyt kansanperinteet saivat navajot innostumaan omasta kielestään uudelleen.[12]
Toisessa maailmansodassa navajot nousivat lähes legendaariseen maineeseen viestintätyöskentelyllään Yhdysvaltain merijalkaväessä. Navajojen omaan kieleen perustunut koodikieli osoittautui ylipääsemättömäksi ongelmaksi japanilaisille, jotka otaksuivat sen perustuvan englannin kielen pohjalta rakennettuun salakielijärjestelmään. Väittämän mukaan amerikkalaiset eivät olisi koskaan vallanneet Iwo Jimaa ilman navajo-"kooderien" (Code Talkers) lähettämiä ja vastaanottamia satoja viestejä, joita vihollinen ei pystynyt avaamaan.[5][13]
Ympäristö ja elinkeinot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kun navajot saapuivat etelään, heidän taloutensa karussa ja kuivassa ympäristössä perustui metsästykseen ja keräilyyn. 1600-luvulla navajot alkoivat mukautua espanjalaisten tuomien hevosten käyttöön perinteisten koiravaljakkojen sijaan. Kuten monilla muilla tasankojen heimoista, hevosesta kehittyi tärkeä osa navajojen yhteiskuntaa. Vaikka hevonen oli aluksi työjuhta, sitä alettiin käyttää myös ratsuna. Ensimmäinen historiaan kirjattu tapaus ratsastavista intiaaneista on vuoden 1659 navajo-hyökkäys espanjalaisten kimppuun New Mexicossa. Saman vuosisadan aikana navajot omaksuivat maissin ja puuvillan käytön puebloilta ja lampaiden sekä vuohien kasvatuksen espanjalaisilta. Myöhemmin suurista lammaslaumoista, joita navajot pitivät maidon, villan ja lihan takia, tuli koko heidän taloutensa perusta.[14]
Espanjalaisten kautta navajot tutustuivat myös vehnään, persikoihin, viiniköynnöksiin ja chilipippuriin. He istuttivat noin 5 000 persikkapuuta, jotka hävitettiin syksyllä 1863 Yhdysvaltain joukkoja komentaneen eversti Kit Carsonin määräyksestä. Navajot eivät antaneet anteeksi tätä tekoa milloinkaan.[15]
Saatuaan perinteiset maansa takaisin New Mexicosta ja Arizonasta 1868 navajot omaksuivat vanhan elämäntyylinsä karjanhoitajina ja maanviljelijöinä. Lisäksi he kehittivät monia uusia taloudellisia selviytymiskeinoja ja monet heistä ovat tulleet tunnetuksi etevinä hopeaseppinä sekä kutojina.[16]
Asuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Navajojen ensimmäiset asumukset olivat puolittain maanalaisia majoja. Niistä kehittyi myöhemmin perinteinen navajo-asumuksena tunnettu kaarnasta, mudasta ja hirsistä rakennettu hogan. Nämä majat olivat aluksi kartion muotoisia ja niiden oviaukko osoitti itään. Hoganeita tehtiin myös kivestä ja savitiilestä.[14]
Kiinteänä ja sosiaalisena yksikkönä navajoilla oli suurperhe. Jokainen siihen kuuluva ydinperhe omisti oman hoganin. Lähekkäin asuvat suurperheet muodostivat pienen heimon, joka päätti tärkeimmistä taloudellisista asioista. Heimoja johtavilla päämiehillä ei ollut todellista valtaa ja navajot olivat keskenään tasa-arvoisia.[17]
Uskonto ja taide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Navajojen muinaisessa heimouskonnossa hogan oli keskeisessä roolissa sekä maallisen että uskonnollisen toiminnan keskuksena. Uskonto ja taide liittyivät läheisesti toisiinsa ja kuvataidetta hyödynnettiin seremoniallisiin tarkoituksiin. Näillä piirroksilla muinaiset henkiolennot yhdistettiin osaksi normaalia ja yliluonnollista maailmaa.[18] Eräs navajojen taiteenaloista ovat hiekkamaalaukset, joissa muun muassa hiekasta, maissista ja kukkien murskatuista terälehdistä muodostetaan maahan tai lattialla erilaisia kuvioita. Kuvat tehdään rituaalien aikana ja pyyhitään pois juhlan päättyessä.[19]
Navajojen uskonnollisiin taiteenmuotoihin sisältyivät myös monotoniset laulut ja runot, jotka kertoivat kansan mytologiasta musiikin säestyksellä. Esitykset olivat monien päivien mittaisia ja eräs tällaisista oli Night Chant, joka sisälsi 24 erillistä episodia ja 324 laulua.[18]
Nykyään navajoreservaatin yleisin uskonto oli intiaanikirkko, jossa on mukana sekoituksia navajojen omista uskonnoista. Arvion mukaan noin 60 % navajoista ottaa osaa intiaanikirkon palveluihin.[20] Mormonismin kannatus on noin 20 %.lähde? Myös kristinuskon protestanttiset lahkot ovat käännyttäneet monia navajoja. Tämän lisäksi osa navajoista tunnustaa samanaikaisesti useita eri uskontoja, jotka perustuvat vanhoihin perinteisiin ja Peyotismiin.[20]
Mytologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Navajojen luomismyytti kertoo Ensimmäisten ihmisten matkasta pois Mustasta maailmasta, joka oli kahden muun maailman alapuolella. Nämä ihmiset, mies ja nainen, elivät kahden ja riitaantuivat keskenään. Lopulta he lähtivät kulkemaan muiden maailmojen läpi. Toinen ja kolmas maailma osoittautuivat syntien turmelemiksi. Monien yritysten jälkeen ensimmäiset ihmiset saavuttivat neljännen eli Kimaltelevan maailman, jossa ihmiset saattoivat vihdoin elää onnellisina ja menestyä. Mies asetti auringon taivaalle valaisemaan ympäristöä ja pyysi luomistyöhön avukseen kojootin ja mustan jumalan, jotka olivat ensimmäisen maailman jumalolentoja. Navajojen mytologiassa eräs tärkeä hahmo on maan jumalatar Estsanatlehi (Muuttuva nainen), joka esiintyy yhdessä Ensimmäisten ihmisten kanssa navajojen tärkeissä seremonioissa kuten häissä ja tyttöjen puberteettirituaaleissa käytettävissä kertomuksissa.
Navajojen reservaatista löytyy edelleen useita uskonnollisesti merkittäviä vuoria, joiden olemassaolon he liittävät luomiskertomukseensa. Navajojen uskomuksen mukaan vuoret jakaantuvat naaraisiin ja uroksiin ensimmäisten ihmisten mukaan.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Andersson, Rani-Henrik & Henriksson, Markku: Intiaanit: Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia. Helsinki: Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-162-3.
- Brown, Deet: Bury my Heart at Wounded Knee. Vintage, 1991. ISBN 978-0-099-52640-7. (englanniksi)
- Henriksson, Markku: Alkuperäiset amerikkalaiset: Yhdysvaltain alueen intiaanien, inuitien ja aleutien historia. Helsinki: Gaudeamus, 1986. ISBN 951-662-385-9.
- Virrankoski, Pentti: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit: Intiaanikansojen kulttuuri ja historia Rio Grandelta Yukonjoelle. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 605. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994. ISBN 951-662-536-3.
- Waldman, Carl.: Encyclopedia of Indian Tribes. Checkmark Book, 2006. ISBN 978-0816062744. (englanniksi)
- Wilkins, David E.: The Navajo Political Experience. Rowman & Littlefield Publishers, 2003. ISBN 978-0742523999. (englanniksi)
- Wilkinson, Philip.: Myytit ja legendat ensyklopedia. Readme.fi, 2010. ISBN 978-952-220-252-9.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Census: Navajo enrollment tops 300,000 navajotimes.com. Viitattu 10.12.2013. (englanniksi)
- ↑ navaho - Suomen etymologinen sanakirja navaho - Suomen etymologinen sanakirja. Viitattu 30.12.2023.
- ↑ a b Virrankoski 1994, s. 253.
- ↑ Andersson Rani-Henrik, Henriksson Markku. Intiaanit: Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia 2010, s. 272-273
- ↑ a b Waldman 2006, s. 190.
- ↑ Andersson Rani-Henrik, Henriksson Markku. Intiaanit: Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia 2010, s. 273
- ↑ Henriksson 1986, s. 182.
- ↑ Henriksson 1986, s. 191.
- ↑ Henriksson 1986, s. 242.
- ↑ Andersson 2010, s. 387.
- ↑ census.gov 2007 American Community Survey.
- ↑ Wilkins 2003, s. 49.
- ↑ Navajo Code Talkers navajocodetalkers.org. Viitattu 11.12.2013. (englanniksi)
- ↑ a b Waldman 2006, s. 187.
- ↑ Brown 1991s. 27.
- ↑ Denver Art Museum. "Blanket Statements", Navajoiden kutomia mattoja
- ↑ Virrankoski 1994, s. 252.
- ↑ a b Waldman 2006 s. 188.
- ↑ Wilkinson 2002, s. 2010.
- ↑ a b Wilkins 2003, s. 48.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
