Natriumjodidi
| Natriumjodidi | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | NaI |
| Moolimassa | 149,89 g/mol |
| Ulkomuoto | värittömiä kiteitä[1] |
| Sulamispiste | 651 °C[1] |
| Kiehumispiste | 1 304 °C[1] |
| Tiheys | 3,667 g/cm3[1] |
| Liukoisuus veteen | veteen 184 g / 100 ml (25 °C)[1] |
|
|
|
Natriumjodidi (NaI) on natrium- ja jodidi-ioneista muodostunut epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä käytetään lääketieteessä, säteilyilmaisimissa ja orgaanisessa synteesissä.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Natriumjodidi on huoneenlämpötilassa värittömiä kuutiollisia kiteitä. Kiteet muuttuvat ilman vaikutuksesta kellertäviksi, koska jodidi-ioni hapettuu jodiksi. Yhdiste on hyvin hygroskooppinen ja liukenee runsaasti veteen. Liukenemistapahtuma on eksoterminen. Veden lisäksi myös monet orgaaniset yhdisteet, kuten metanoli, etanoli ja asetoni, liuottavat natriumjodidia. Natriumjodidista tunnetaan useita kidevedellisiä muotoja, kuten dihydraatti NaI·2H2O.[1][2]
Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Natriumjodidia valmistetaan pääasiassa neutraloimalla vetyjodidiliuoksia natriumhydroksidin tai natriumkarbonaatin avulla. Sitä voidaan valmistaa myös rautajodidien ja natriumkarbonaatin välisellä reaktiolla. Natriumjodidi erotetaan haihduttamalla liuoksesta ja tuote on tyypillisimmin dihydraattina tai pentahydraattina.[1][2]
- HI + NaOH → NaI + H2O
Natriumjodidia käytetään jodin puutostilan hoidossa ja sitä voidaan lisätä myös ruokasuolaan. Sitä käytetään myös eläinlääketieteessä. Muita käyttökohteita ovat tuikeilmaisimet, valokuvaus, orgaanisten yhdisteiden valmistus ja pilvien kylväminen. Lääketieteessä natriumjodidia, joka sisältää jodin isotooppia 131I käytetään kilpirauhastutkimuksissa.[1][2][3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 257. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
- ↑ a b c Philip H. Merrell & Elizabeth M. Peters: Sodium Iodide, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001 Teoksen verkkoversio viitattu 11.02.2012
- ↑ Helinä Kilpelä: Radioaktiivisten lääkeaineiden käyttö Suomessa vuonna 2000 2002. STUK. Arkistoitu 19.2.2005. Viitattu 11.2.2012.