Natriumdietyyliditiokarbamaatti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Natriumdietyyliditiokarbamaatti
Sodium diethyldithiocarbamate 2.png
Tunnisteet
CAS-numero 148-18-5
Ominaisuudet
Molekyylikaava C5H10NS2Na
Moolimassa 171,27 g/mol
Ulkomuoto Valkoisia kiteitä[1]
Sulamispiste 95 °C
Tiheys 1,1 g/cm3
Liukoisuus veteen 364 g/l (25 °C)[2]

Natriumdietyyliditiokarbamaatti eli ditiokarbinatrium (C5H10NS2Na) on orgaaninen yhdiste. Sitä käytetään analyyttisenä reagenssina metallien tunnistamiseen ja eristämiseen ja kumiteollisuudessa.

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Natriumdietyyliditiokarbamaattia valmistetaan synteettisesti hiilidisulfidin, dietyyliamiinin ja natriumhydroksidin välisellä reaktiolla.[3]

CS2 + C4H11N + NaOH → C5H10NS2Na + H2O

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Natriumdietyyliditiokarbamaatti muodostaa kelaatteja useiden metallien, kuten kuparin, mangaanin, nikkelin, koboltin, raudan, lyijyn, vismutin, arseenin, seleenin ja telluurin kanssa. Muodostuvia komplekseja voidaan käyttää näiden metallien määrittämiseen spektrometrisesti ja eristämiseen seoksista. Kompleksit liukenevat huonosti veteen, mutta paremmin orgaanisiin liuottimiin ja tämän vuoksi yhdistettä voidaan käyttää raskasmetallien saostamiseen vedestä.[4][5][6]

Metallien kelaatiokykyyn perustuu myös natriumdietyyliditiokarbamaatin käyttö lääketieteessä. Erityisesti sitä käytetään hoidettaessa nikkelikarbonyylimyrkytystä. Yhdisteen sivuvaikutuksia ovat huonovointisuus ja oksentelu. Natriumdietyyliditiokarbamaatti on disulfiraamin päämetaboliitti ja sillä on samankaltainen antabusvaikutus.[7]

Natriumdietyyliditiokarbamaattia käytetään luonnon- ja nitriilikumeissa säilyvyyttä parantavana aineena ja valmistuksessa radikaalien poistamiseen sekä vulkanoinnin kiihdyttimenä.[6][8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Natriumdietyyliditiokarbamaatin kansainvälinen kemikaalikortti
  2. Physical properties: Ditiocarb sodium NLM Viitattu 26.2.2011
  3. Sodium Diethyldithiocarbamate ToxNet. NLM. Viitattu 26.2.2011. (englanniksi)
  4. Zygmunt Marczenko,María Balcerzak: Separation, preconcentration, and spectrophotometry in inorganic analysis, s. 67. Elsevier, 2000. ISBN 9780444505248. Teoksen verkkoversio (viitattu 26.2.2011). (englanniksi)
  5. Christopher G. Morris: Academic Press dictionary of science and technology, s. 2022. Academic Press, 1992. ISBN 978-0-12-200400-1. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 26.2.2011). (englanniksi)
  6. a b Michael Ash,Irene Ash: Handbook of preservatives, s. 530. Synapse Info Resources, 2004. ISBN 978-1-890595-66-1. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 26.2.2011). (englanniksi)
  7. Richard C. Dart: Medical toxicology, s. 192. Lippincott Williams & Wilkins, 2004. ISBN 978-0-7817-2845-4. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 26.2.2011). (englanniksi)
  8. Donald Mackey & August H. Jorgensen :Nitrile Rubber, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001 Teoksen verkkoversio Viitattu 26.2.2011
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.