Napolin koulukunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Napolin koulukunta syntyi 1600-luvulla Napolin konservatoriossa opiskelevien säveltäjänalkujen johdosta. Napolin koulukunnan tärkeimmäksi vaikutusalueeksi muodostui ooppera, jossa se mursi oopperan vakavan perinteen, opera serian, luomalla koomisen oopperan, opera buffan.

Myös kirkkomusiikissa Napolin koulukunnan osuus oli merkittävä, sillä Napoli toimi keskiajalta lähtien kirkkomusiikin opetuksen keskuksena. Kaupunki mahdollisti hyvin musiikillisen kehityksen, sillä siellä toimi neljä konservatoriota, joissa oli monia erinomaisia musiikinopettajia. Koulut tuottivat lahjakkaita laulajia, jotka vastasivat kasvavaa oopperalaulajien kysyntää. Erityisesti nuoret kastraatit olivat arvostetuimpia. Myöhemmin koulukunnan säveltäjistä toimi joko Napolissa tai olivat sen musiikillisiin perinteisiin vahvasti sidoksissa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisiä napolilaisia säveltäjiä oli Francesco Provenzale (1626–1704), joka oli tärkeä myöhemmän sukupolven sävellyskouluttaja. Hänen tunnetuimpia oopperoita ovat l schiavo di sua moglie (”Vaimonsa orja”; 1671) sekä La Stellidaura vendicata (”Kostettu Stellidaura”; 1674), joista kuulee ensimmäiset vivahteet napolilaisen oopperan tyylistä.

Alesandro Scarlatti (1660–1725) oli Italian yksi tuotteliaimmista säveltäjistä, jota on pidetty yhtenä Napolin koulukunnan perustajajäsenenä. Hänellä oli myös osuus napolilaisen laulukoulutuksen perustamisessa, joka oli tärkeä mahdollistaja, sille että Napolista tuli myöhemmin oopperataiteen keskus. Tosin Scarlattin osuutta koulukunnan perustamisessa on alettu epäilemään erityisesti siksi, että napolilaisen oopperan muotoa jota hän käytti oli jo aiemmin käyttänyt.

Muita varhaisia koulukunnan edustajia olivat myös muun muassa Durante, Franceco Feo, Leonardo Vinci ja Giovanni Battista Pergolesi. Nuorempaan ryhmään kuuluivat Niccoló Propora, Jommelli, Traetta ja sakalsainen Hasse, Gluck. Myös Händel voidaan lukea osaksi Napolin koulukuntaa.

Merkittävää näiden säveltäjien työssä oli pyrkimys uudistaa ooppera musiikkidraamana. Pian Napoli ohitti nopeasti Euroopan keskuspaikkana oopperalle olleen Venetsian.

Myöhemmässä kehitysvaiheen librettorunoilija Pietro Metastasiolla oli ratkaiseva merkitys. Hän otti lähtökohdakseen Apostolo Zenon muodon ja vaati runoilijalle suvereenisuutta säveltäjän rinnalla. Hän väitti, että tekstit voisivat olla yhtä hyviä ilman musiikkia, itsenäisesti esitettäviä tragedioita.  Näin tullen oopperassa käytetty teksti alettiin kokemana yhtä merkitykselliseksi kuin musiikki.

Koomisen oopperan eroaminen vakavasta oopperasta oli varhaisen koulukunnan tärkeimpiä tapahtumia.

Uusnapolilainen koulukunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmas koulukunta (uusnapolilainen koulukunta) asetti puhtaasti musiikilliset ainekset tärkeämmälle sijalle. Siihen kuuluivat muun muassa Andossi, Piccinni, Sarti, Paisiellom Comarosa ja J. C. Bach. Näistä useammat tunnetaan buffaoopperoidein säveltäjinä.

Tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Napolilaisen koulukunnan piirissä  alkusoittotyypistä tuli tärkeä klassisen soitinmusiikin, erityisesti sinfonian kehittymisen kannalta. Yleensä aariat olivat da capo -muotoisia, eli jossa kerrattiin kappaleen alku aivan lopussa. Napolilaisen oopperan muoto perustuu orkesterin samaan tai lyhennettyyn toistuvan osuuden ja soolon vuoropuheluun.

Opera Buffa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opera buffa eli "koominen ooppera" sanotaan syntyneen kun konservatoriolaiset tekivät pilkkaa opettajiensa leipälajista opera seriasta.

Tyyliin kuuluu melodian yksinkertaisuus, joka noudattaa kansanlaulujen ja -tanssien periodista symmetriaa. Basso lähinnä tukee melodialinjaa. Säkeet muodostuivat säännönmukaisesti, jossa 2-, 4- ja 8-tahtiset säkeet normina.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]