Naomi Wolf

Naomi Wolf (s. 1962) on yhdysvaltalainen kirjailija.
Wolf nousi kuuluisuuteen 27-vuotiaana julkaisemallaan kirjalla Kauneuden myytti. Se kertoi kuinka kauneusstandardit sortavat naisia. Myös hänen kolme seuraavaa teostaan käsittelivät naisen asemaa länsimaisessa yhteiskunnassa. Ne menestyivät hyvin, ja Wolfista tuli suosittu poliittinen ja feministinen kommentoija, jota kuvattiin kolmannen aallon feministiksi. Hän tuki Al Goren vuoden 2000 presidentinvaalikampanjaa.[1][2]
Vuonna 2015 Wolf teki väitöskirjan Oxfordin yliopistossa, ja sen pohjalta teoksen Outrages, joka käsittelee homoseksuaalien kokemia vainoja 1800-luvulla. Kirjassa esiintyneet asiavirheet johtivat oikaisuvaatimuksiin, ja sen ensimmäinen painos tuhottiin Yhdysvalloissa.[3] Tulossa olevan kirjan takia väitöskirjan julkistamista viivästytettiin vuosia, ja sen tultua julki yliopistoa syytettiin lepsuilusta väitöskirjan arviointiprosessissa.[4]
Harvinaisen etunimen vuoksi Wolf sekoitetaan joskus Naomi Kleiniin. Vuonna 2024 Klein käsitteli yhteyksiä ja eroja teoksessaan Kaksoisolento.[1]
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- The Beauty Myth: How Images of Beauty Are Used against Women, 1991. Suom. Bützow, Helene Kauneuden myytti : kuinka mielikuvilla hallitaan naista . Kirjayhtymä, 1996
- Fire with Fire: The New Female Power and How It Will Change the Twenty-first Century, 1993
- Promiscuities: The Secret Struggle for Womanhood, 1997
- Misconceptions: Truth, Lies, and the Unexpected on the Journey to Motherhood, 2001
- The Treehouse: Eccentric Wisdom from My Father on How to Live, Love, and See, 2005
- The End of America: Letter of Warning to a Young Patriot, 2007
- Vagina : a cultural history : a new biography, 2012
- Outrages : sex, censorship and the criminalisation of love, 2019
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 Kyösti Niemelä: Paha kaksonen Suomen Kuvalehti. 2024. Viitattu 27.4.2025.
- ↑ Wolf, Naomi 1962 - Concise Major 21st Century Writers. Encyclopedia.com. Viitattu 27.4.2025.
- ↑ Naomi Wolf accused of confusing child abuse with gay persecution in Outrages The Guardian. 2021. Viitattu 27.4.2025.
- ↑ Naomi Wolf's Dissertation -- Public at Last Times Higher Education. 2021. Viitattu 27.4.2025.