Nallilukko

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nallilukko

Nallilukko on ampuma-aseissa käytettävä laukaisumekanismi, joka korvasi piilukon 1800-luvun alkukymmenillä. Nallilukon etuja piilukkoon verrattuna on, että se toimii huonommallakin säällä ja on huomattavasti toimintavarmempi. Myös lukkoaika eli viive aseen laukeamisessa on lyhyempi, mikä parantaa osaltaan tarkkuutta.

Nallilukon kehitti metsästystä harrastanut skotlantilainen pastori Alexander Forsyth. Hän huomasi, että liipasimen vedon ja aseen laukeamisen välinen viive (lukkoaika) antoi riistalle aikaa paeta, etenkin, kun ruuti piilukon sankkipannussa syttyy välähtäen ja pölläyttäen sankan savun hetkeä ennen panoksen syttymistä. Forsyth kehitti noin vuonna 1805 uudenlaisen lukon, jossa iskuvasara iski pieneen räjähdyselohopeaa sisältävään säiliöön.

Koska irtonaisen räjähdyselohopean annostelu pullosta oli metsällä asetta ladattaessa hankalaa alettiin perusratkaisun löydyttyä kehittää erilaisia helpommin käsiteltäviä pillereitä, nauhoja (samantapaisia kuin joissakin lasten nallipyssyissä edelleen), putkia ja kapseleita, mutta lopulta eri vaihtoehdoista suosituimmaksi tuli ensin teräksestä, myöhemmin kuparista valmistettu nalli. Tämä räjähdyselohopeaa sisältänyt nalli asetettiin lukkoon kuuluvaan metallitappiin, nallipiikkiin, johon iskuvasara eli hana sitten liipasinta vedettäessä iski.

Metallisen iskunallin kehittäjästä ja kehittämisajasta kiistellään, mutta yleisimmin sen kehittäjänä pidetään brittisyntyistä taidemaalari-keksijää Joshua Shawta (1776–1860).

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]