Nalle Virolainen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Keijo ”Nalle” Virolainen (s. 1958)[1] on helsinkiläinen itseoppinut kuvataiteilija, joka on tullut tutuksi myös sarjakuvan tekijänä, tatuointien puolestapuhujana ja sadomasokismi-henkisistä performansseistaan.

Kuvataiteilijana Virolainen on erikoistunut etenkin akryylimaalausten tekemiseen. Nalleilla on niissäkin merkittävä osansa niin kuin koko hänen taiteessaan. Hän on pitänyt koko joukon taidenäyttelyitä muun muassa galleria Bakeliittibambissa.

Sarjakuvia Virolainen on julkaissut erityisesti omissa ja muiden pienlehdissä, joista tunnetuimpia lienee Tampereen Sarjakuvaseuran julkaisema Sarjari, jossa hänen sarjakuviaan on nähty lähes koko lehden historian. Hänen tunnetuimpia omakustanteitaan ovat Nalleposti ja Nalleri. Sarjakuvat ovat usein olleet räikeän yliampuvaa splatter-henkistä ilotulista, sadomasokistisia perversioita tai hellyttäviä nalletarinoita, joissa usein punk-henkiset nallet filosoivat elämää. Hän on julkaissut toisen helsinkiläisen sarjakuvataiteilijan Petri Hiltusen kanssa yhteisen Goretta-nimisen sarjakuva-albumin.

Tatuointien puolestapuhujana Virolainen on esiintynyt omissa sekä muiden pienlehdissä kuten Tattoo Freak. Parhaiten hänet kuitenkin muistetaan elävänä esimerkkinä, sillä hän on kauttaaltaan kasvoja lukuun ottamatta tatuoitu henkilö. Lukuisat tatuointinsa hän on tehnyt itse käyttämättä sähköisiä tatuointikoneita. Hän perusteli tatuointejaan aikoinaan Ilta-Sanomissa näin: ”Valmistaudun kuolemaan tietynnäköisenä.”

Sadomaso-henkisiä performanssejaan Virolainen esitti pääosin 1990-luvulla tyttöystävänsä kanssa. Osana esityksiä kuultiin usein klassista musiikkia ja nähtiin myös lävistysriittejä. Nalle esiintyi myös sadomasokistisessa sivuroolissa Iiris Koistisen kanssa Christian Lindbladin ohjaamassa elokuvassa Ripa ruostuu. Nalle esiintyi myös Seinäjoen Provinssirockissa.

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Goretta. Käsikirjoitus Nalle Virolainen, kuvat Petri Hiltunen. Helsinki: Tammi, 1990. ISBN 951-30-9351-4.
  • Natsihuoran kosto. Kuvat: Nalle Virolainen, Anni Kuritus. Tampere: Hiljainen kulttuuriyhdistys, 1993. ISBN 951-96040-6-5.
  • Hokkanen, Jouni & Virolainen, Nalle: Roskaelokuvat. Tampere: Hiljainen kulttuuriyhdistys, 1990. ISBN 951-96040-0-6.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mikrofilmatut ammattitaiteilijat 1981–1999 (PDF) Valtion taidemuseon kirjasto. Viitattu 24.6.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]