Naksoslaisten kolossi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Naksoslaisten kolossi
Naksoslaisten kolossin käsi. Deloksen arkeologinen museo.
Naksoslaisten kolossin käsi. Deloksen arkeologinen museo.
Nimi Naksoslaisten kolossi
Valmistumisvuosi 500-luku eaa.
Taiteenlaji kuros-veistos
Korkeus 10 m
Sijainti Delos, Kykladit, Kreikka
(suureksi osaksi kadonnut)

Naksoslaisten kolossi (myös Naksoslaisten Apollon) oli suurikokoinen antiikin aikainen Apollon-jumalaa esittänyt kuros-veistos, joka sijaitsi Apollonin ja Artemiin pyhäkköalueella Deloksen saarella Kreikassa.[1][2]

Naksoslaisten kolossin jalustan itäsivu piirtokirjoituksineen.
Naksoslaisten kolossin torson osia.

Veistos oli tehty arkaaisella kaudella 500-luvulla eaa. Sen olivat lahjoittaneet pyhäkköalueelle naksoslaiset. Se oli veistetty Naksoksella ja kuljetettu Delokselle laivalla (tai useammalla yhteensidotulla aluksella). Deloksella se oli sijoitettu pyhäkköalueen länsilaidalle lähelle Apollonin temppeleitä. Kolossi on todennäköisesti sama suurikokoinen veistos, jonka Plutarkhos (n. 100 jaa.) kertoo kaatuneen sen lähellä sijainneen, Nikiaan vuonna 417 eaa. lahjoittaman pronssisen palmupuun kaaduttua. Kaatumisen ajankohtaa ei kuitenkaan tunneta.[3]

Veistos oli tehty naksoslaisesta marmorista. Sen korkeus oli noin kymmenen metriä ja se on painanut noin 30 tonnia. Apollon oli kuvattu alastomana, vasen jalka astuneena eteen ja kädet hieman kohotettuna. Pitkät hiukset laskeutuivat hartioille. Rinnan ympäri kulki metallinen vyö. Patsas oli asetettu katsomaan länteen merelle päin. Veistoksen jalustan koko oli noin 3,5 x 5,1 metriä. Sen länsisivulla on piirtokirjoitus ΝΑΞΙΟΙ ΑΠΟΛΛΩΝΙ (Naksioi Apollōni, ”Naksoslaiset Apollonille”) ja itäsivulla [Τ]Ο ΑϜΥΤΟ ΛΙΘΟ ΕΜΙ ΑΝΔΡΙΑΣ ΚΑΙ ΤΟ ΣΦΕΛΑΣ (to awuto litho emi andrias kai to sfelas, "Olen samaa kiveä sekä patsas että jalusta").[1][2][3]

Cyriacus Anconalainen (Ciriaco de' Pizzicolli) vieraili Deloksella vuonna 1445 ja teki huomioita kaatuneesta veistoksesta, joka oli vielä tuolloin paremmassa kunnossa. Kuroksen pään tiedetään olleen tallella vielä vuonna 1655. Tämän jälkeen veistoksen osia katoili eri puolille 1800-luvulle saakka.[3]

Nykyaikaan veistoksesta on säilynyt jalusta sekä erinäisiä muita osia. Jalusta on alkuperäisellä paikallaan. Sen lähellä on kaksi suurempaa torson osaa. Veistoksen käsi on Deloksen arkeologisessa museossa.[1][2] Vasen jalka on puolestaan British Museumissa vuodesta 1819.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Hermary, Antoine: Le colosse des Naxiens à Délos. Revue des Études Anciennes, 1993, 95. vsk, nro 1, s. 11–27. Artikkelin verkkoversio.
  2. a b c ”Delos”, Greek Island Hopping 2008, s. 216–225. Thomas Cook Publishing, 2008. ISBN 978-1-84157-839-2.
  3. a b c d Statue 1819,0213.3 Collection Online. The British Museum. Viitattu 24.10.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]