Naiset ja tiede

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yhdysvaltalainen kasvitieteilijä Barbara McClintock oli sytogenetiikan uranuurtaja ja hänelle myönnettiin lääketieteen ja fysiologian Nobelin palkinto vuonna 1983.

Naiset ja tiede käsittelee naisten osallistumista tieteelliseen toimintaan. Vuosina 1901–2018 Nobel-palkinto on annettu 20 kertaa naiselle fysiikassa, kemiassa tai lääketieteessä ja fysiologiassa sekä Ruotsin keskuspankin taloustieteen palkinto Alfred Nobelin muistoksi vuosina 1969–2018 kerran naiselle.[1] 11. helmikuuta on Yhdistyneiden kansakuntien kansainvälinen päivä naisten ja tyttöjen tieteelle.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italialaista lääkäriä Dorotea Buccaa pidetään ensimmäisenä yliopiston oppituolin haltijana vuodesta 1390 alkaen. Saman lääketieteen ja filosofian oppituolin haltija oli ollut hänen isänsä. 1600-luvulla Italialainen filosofi ja teologi Elena Cornaro Piscopia oli yksi ensimmäisistä akateemisen tutkinnon[3] ja ensimmäinen tohtorintutkinnon[4] saanut nainen. 1700-luvulla italialaista fyysikkoa Laura Bassia pidetään uuden ajan ensimmäisenä naispuolisena yliopiston professorina.[5]

Brittiläinen matemaatikko Ada Lovelace kirjoitti kuvauksen Charles Babbagen varhaisesta mekaanisesta yleistietokoneesta eli analyyttisestä koneesta. Lovelace kirjoitti koneelle ohjelman ja häntä kutsutaan joskus ensimmäiseksi tietokoneohjelmoijaksi. Lovelacen äiti oli koulutettu Cambridgen yliopistossa ja äiti päätti että tyttärelle opetetaan matematiikkaa ja tiedettä. Fyysikko ja kemisti Marie Curie sai Nobelin palkinnon ensimmäisenä naisena vuonna 1903. Fysiikan palkintoa ei myönnetty yksin Marielle, vaan yhdessä miehensä, fyysikko Pierre Curien, kanssa. Vuonna 1911 Marie sai kemian Nobelin palkinnon radioaktiivisten poloniumin ja radiumin löytämisestä ja tutkimuksesta[6].

Lise Meitner oli fyysikko, joka tutki radioaktiivisuutta ja ydinfysiikkaa. Hän löysi ydinfission yhdessä Otto Hahnin kanssa. Maria Goeppert-Mayer oli fyysikko. Goeppert-Mayer ja Marie Curien olivat vuoteen 2018 asti ainoat naiset jotka ovat saaneet Nobelin fysiikanpalkinnon. Goeppert-Mayer sai palkintonsa vuonna 1963 atomin kuorirakenteen tutkimisesta. Rosalind Franklin oli kemisti, joka teki merkittävää uraauurtavaa tutkimusta (DNA, virukset ja hiili). Hänet tunnetaan erityisesti osuudestaan DNA:n rakenteen selvittämiseen vuonna 1953. Barbara McClintock sai Nobelin fysiologian palkinnon 1983 tutkimuksistaan maissin genomin liikkuvien DNA-elementtien eli transposonien parissa. McClintock oli ensimmäinen nainen, joka sai Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnon jakamattomana.[7]

Nobel-palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nobelin palkinnoista naisille vuosina 1901-2015 on myönnetty fysiikassa 1,00 prosenttia, kemiassa 2,33 prosenttia ja lääketieteessä 5,71 prosenttia. Lisäksi keskuspankin jakamista taloustieteen palkinnoista on jaettu naisille 1,32 prosenttia.[8]

[1]

Yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstö sekä osuus tutkimuksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa vuonna 2015 yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstöstä hieman yli puolet on miehiä. Teknillisissä yliopistoissa naisten osuus opetus- ja tutkimushenkilöstöstä on kuitenkin 30 prosentin tasolla.[9] Maailmassa 30 prosenttia tutkijoista on naisia[10]. Lääketieteen alan julkaisuista tehdyn tutkimuksen mukaan vuonna 1994 27 prosenttia tieteellisistä julkaisuista oli naisten tekemiä ja vuonna 2014 se oli kasvanut 37 prosenttiin, mutta osuuden kasvu on lakannut ja kääntynyt laskuun joissakin julkaisuissa.[11]

Suomen Akatemian tieteen akateemikot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Akatemian tieteen akateemikon arvonimen sai naisena ensimmäisenä Pirjo Mäkelä (bakteriologia, Kansanterveyslaitos, Stanfordin yliopisto) vuonna 2003. Vuonna 2009 Anna-Leena Siikala (Helsingin yliopiston folkloristiikan emeritaprofessori). Vuonna 2010 Riitta Hari (neurofysiologia, Teknillisen korkeakoulun kylmälaboratorion aivotutkimusyksikön johtaja). Vuonna 2014 Irma Thesleff (kehitysbiologia, Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutti). Vuonna 2015 Sirpa Jalkanen (immunologia, Turun yliopiston immunologian professori). Vuonna 2017 Eva-Mari Aro (Turun yliopiston molekulaarisen kasvibiologian professori).[12]

Suomen Tiedeseura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Tiedeseuran yhdeksästä kunniajäsenestä yksikään ei ole nainen.[13] Tiedeseuran naispuolisia jäseniä ovat: Lilli Alanen (Uppsalan yliopiston filosofian historian emeritusprofessori), Malin Brännback (Åbo Akademin Kauppakorkeakoulun kansainvälisen liiketoiminnan professori), Paula Eerola (Helsingin yliopiston kokeellisen hiukkasfysiikan professori), Susanne Fellman (Göteborgin yliopiston taloushistorian professori), Auli Hakulinen (Helsingin yliopiston suomen kielen emeritaprofessori), Sara Heinämaa (Jyväskylän yliopiston filosofian professori), Eila Helander (Helsingin yliopiston kirkkososiologian emeritaprofessori), Gunilla Holm (Helsingin yliopiston kasvatustieteen professori), Anni Huhtala (Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen yliohtaja), Helena Isoniemi (HYKS:n vatsakeskuksen linjajohtaja), Eija Kalso (Helsingin yliopiston kipulääketieteen professori), Arja Karivieri (Tukholman yliopiston antiikin kulttuurin ja yhteiskuntaelämän professori), Anja Kervanto-Nevanlinna (Helsingin yliopiston kaupunkihistorian ja -arkkitehtuurin dosentti), Sari Kivistö (Tampereen yliopiston yleisen kirjallisuustieteen professori), Laura Kolbe (Helsingin yliopiston Euroopan historian professori), Anna-Elina Lehesjoki (Helsingin yliopiston lääketieteellisen genetiikan professori), Karmela Liebkind (Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian emeritaprofessori), Kristina Lindström (Helsingin yliopiston kestävän kehityksen professori), Johanna Mappes (Jyväskylän yliopiston evoluutioekologian professori), Pia Olsson (Helsingin yliopiston kansatieteen yliopistonlehtori), Tuija Pulkkinen (professori, Department of climate and space sciences and engineering, University of Michigan), Maijaliisa Rauste-von Wright (Helsingin yliopiston kasvatuspsykologian emeritaprofessori), Pauliina Remes (Uppsalan yliopiston filosofian professori), Marja-Liisa Riekkola (Helsingin yliopiston analyyttisen kemian professori), Åsa Ringbom (Åbo Akademin taidehistorian emeritaprofessori), Elianne Riska (Helsingin yliopiston sosiologian emeritaprofessori), Mirja Saari (Helsingin yliopiston pohjoismaisten kielten emeritaprofessori), Cecilia Sahlgren (Åbo Akademin solubiologian professori), Guje Sevón (Tukholman kauppakorkeakoulun talouselämän psykologian emeritaprofessori), Pirjo Sewón (Turun yliopiston kasvitieteen emeritusprofessori), Marja Simonsuuri-Oksa (Suomen akatemian entinen tutkimusprofessori), Lea Sistonen (Åbo Akademin solu- ja molekyylibiologian professori), Lena Sisula-Tulokas (Helsingin yliopiston siviilioikeuden emeritusprofessori), Hanna Snellman (Helsingin yliopiston kansatieteen professori), Karen Spens (Svenska handelshögskolanin logistiikan ja yritysmaantieteen professori), Eva Margareta Steinby (Oxfordin yliopiston roomalaisen arkeologian emeritusprofessori), Liisa Steinby (Turun yliopiston kirjallisuustieteen professori), Pauline Stenberg (Helsingin yliopiston metsävarojen inventoinnin emeritusprofessori), Marianne Stenius (Svenska handelshögskolanin rahoituksen ja investoinnin emeritaprofessori, Tiedeseuran entinen puheenjohtaja), Franciska Sundholm (Helsingin yliopiston polymeerikemian emeritaprofessori), Marketta Sundman (Turun yliopiston pohjoismaisen filologian emeritaprofessori), Liselotte Sundström (Helsingin yliopiston eläintieteen professori), Irma Thesleff (hammaslääket. toht., akateemikko, entinen Suomen akatemian akatemiaprofessori), Päivi Törmä (Aalto-yliopiston fysiikan professori), Outi Vaarala (Helsingin yliopiston lastenimmunologian professor), Tuija Virtanen-Ulfhielm (Åbo Akademin englannin kielen professori), Pauline von Bonsdorff (Jyväskylän yliopiston taidekasvatuksen professori), Åsa von Schoultz (Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin professori), Pirkko Walden (Åbo Akademin informaatiojärjestelmien ja markkinoinnin emeritaprofessori), Gunilla Widén (Åbo Akademin tietojenkäsittelytieteen professori), Susanne Wiedmer (Helsingin yliopiston analyyttisen kemian dosentti), Ulrika Wolf-Knuts (Åbo Akademin folkloristiikan emeritaprofessori), Anna-Maria Åström (Åbo Akademin pohjoismaisen kansatieteen professori), Eva Österbacka (Åbo Akademin taloustieteen professori), Cecilia Sahlgren (Åbo Akademin solubiologian professori).[14]

Tiedeura ja perheen perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naistieteilijälle voi olla vaikeaa yhteensovittaa tiedeura ja perheen perustaminen. Tiedealalla on lyhyet työsopimukset ja heikko työn varmuus, jotka sopivat huonosti perheen perustamiseen.[15] Yksi syy voi olla roolimallien puuttuminen[10]. Lähes puolet yhdysvaltalaisista tiedenaisista lopettaa tiedeuran ensimmäisen lapsen synnyttyä[16].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Naiset ja tiede.