Nain (Israel)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nain
Näkymä kylään.
Näkymä kylään.

Nain

Koordinaatit: 32°38′N, 35°21′E

Valtio Israel
Hallintoalue Pohjoinen
Väkiluku (2018) 1 845


















Nain tai Nein on lähinnä arabien asuttama kylä Israelin Pohjoisella hallintoalueella. Nain mainitaan Uudessa testamentissa paikkana, jossa Jeesus herätti kuolleista paikallisen leskinaisen pojan. Kylän asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 1 845.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paikallinen kirkko.

Nain sijaitsee Israelin Jisreelin tasangolla Taborinvuoresta muutamia kilometrejä etelään. Nasaret sijaitsee Nainista noin kahdeksan kilometriä luoteeseen. Kylä on rakennettu kukkulan rinteelle.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jeesus herättää henkiin leskinaisen pojan Hans von Aachenin maalauksessa vuoden 1600 paikkeilta.

Nainin nimi on johdettu mahdollisesti heprean vapaasti käännettynä miellyttävää tarkoittavasta sanasta na’im. Paikka mainitaan historiallisissa lähteissä muinaisen Egyptin ajalta noin 3 500 vuotta sitten. Vanhimmat arkeologiset löydöt paikalta on ajoitettu 2 300 vuotta vanhoiksi. Kylästä on löytynyt raunioita hellenistiseltä kaudelta ja Rooman valtakunnan ajalta.[2] Nain kuului aikanaan Sepforiksen piirikuntaan ja sitä pidettiin suhteellisen suurena kylänä. Myöhemmin Nainista tehtiin oma itsenäinen piirikuntansa, jollaisena se säilyi aina alueen arabivalloitukseen saakka.[1] Uuden testamentin Luukkaan evankeliumissa (7:11) Nain mainitaan paikkana, jossa Jeesus herätti kuolleista paikallisen leskinaisen pojan.[2] Luukkaan evankeliumissa Nainilla mainitaan olleen myös muuri ja portti. Vuonna 1101 Nain mainitaan Taborinvuoren luostarin omistamana paikkana.[1]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nainin asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 1 845.[3] Kylässä on kirkko ja moskeija.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 14 Mel-Nas, s. 760. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2. (englanniksi)
  2. a b c Miriam Feinberg Vamosh: Tourist Tip #93 / Nain, Where Jesus Is Said to Have Raised the Dead. Haaretz. Viitattu 29.12.2019. (englanniksi)
  3. List of localities, in Alphabetical order (pdf) (Nein) Central Bureau of Statistics. Viitattu 29.12.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]