NHL:n varaustilaisuus 2021

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

NHL:n varaustilaisuus 2021 oli järjestyksessään 59. NHL:n varaustilaisuus. Se järjestettiin 23. ja 24. heinäkuuta 2021 videopuhelimitse, joskin lähetys lähetettiin NHL Networkin studiolta Secaucuksesta.[1][2] Varaustilaisuuden ensimmäinen varaus on Buffalo Sabresilla.

Varauslotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaksi ensimmäistä varausvuoroa arvottiin siten, että arvontaan osallistuivat joukkueet, jotka olivat jääneet kauden 2020–2021 pudotuspelien ulkopuolelle ja siten että huonoiten runkosarjassa sijoittunut joukkue sai suurimman todennäköisyyden valinnalle. Mukana oli myös laajennusjoukkue Seattle Kraken, jonka todennäköisyys saada ensimmäinen varausvuoro oli 10,3 %, joka oli sama kuin runkosarjassa kolmanneksi viimeiseksi sijoittuneella New Jersey Devilsillä. Arvonta suoritettiin 2. kesäkuuta.[2]

Arizona Coyotes oli mukana varauslotossa, mutta jos se olisi valittu, olisi suoritettu uudelleenarvonta. Tämä johtuu siitä, että Coyotesia rangaistiin vuonna 2020 tehdystä rikkeestä menettämään vuoden 2021 varaustilaisuuden ensimmäinen varausvuoro.[2]

Joukkueiden arvonnan voiton todennäköisyydet[2]
Joukkue Todennäköisyys (%)
Buffalo Sabres 16,6
Anaheim Ducks 12,1
Seattle Kraken 10,3
New Jersey Devils 10,3
Columbus Blue Jackets 8,5
Detroit Red Wings 7,6
San Jose Sharks 6,7
Los Angeles Kings 5,8
Vancouver Canucks 5,4
Ottawa Senators 4,5
Arizona Coyotes 3,1
Chicago Blackhawks 2,7
Calgary Flames 2,2
Philadelphia Flyers 1,8
Dallas Stars 1,4
New York Rangers 1,0

Varaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Pelaaja Kansallisuus Varaaja Joukkue
1. Owen Power (P) Kanada Kanada Buffalo Sabres Michiganin yliopisto (NCAA)
2. Matthew Beniers (KH) Yhdysvallat Yhdysvallat Seattle Kraken Michiganin yliopisto (NCAA)
3. Mason McTavish (KH) Kanada Kanada Anaheim Ducks EHC Olten (Swiss League)
4. Luke Hughes (P) Yhdysvallat Yhdysvallat New Jersey Devils USNTDP (USHL)
5. Kent Johnson (KH) Kanada Kanada Columbus Blue Jackets Michiganin yliopisto (NCAA)
6. Simon Edvinsson (P) Ruotsi Ruotsi Detroit Red Wings Frölunda HC (SHL)
7. William Eklund (VLH) Ruotsi Ruotsi San Jose Sharks Djurgårdens IF (SHL)
8. Brandt Clarke (P) Kanada Kanada Los Angeles Kings HC Nové Zámky (Extraliga)
9. Dylan Guenther (OLH) Kanada Kanada Arizona Coyotes (Vancouverilta) Edmonton Oil Kings (WHL)
10. Tyler Boucher (OLH) Yhdysvallat Yhdysvallat Ottawa Senators USNTDP (USHL)
11. Menetetty vuoro[3] Arizona Coyotes
12. Cole Sillinger (KH) Kanada Kanada Columbus Blue Jackets (Chicagolta) Sioux Falls Stampede (USHL)
13. Matthew Coronato (VLH) Yhdysvallat Yhdysvallat Calgary Flames Chicago Steel (USHL)
14. Isak Rosén (OLH) Ruotsi Ruotsi Buffalo Sabres (Philadelphialta) Leksands IF (SHL)
15. Sebastian Cossa (MV) Kanada Kanada Detroit Red Wings (Dallasilta) Edmonton Oil Kings (WHL)
16. Brennan Othmann (VLH) Kanada Kanada New York Rangers EHC Olten (Swiss League)
17. Zachary Bolduc (KH) Kanada Kanada St. Louis Blues Rimouski Océanic (QMJHL)
18. Chaz Lucius (KH) Yhdysvallat Yhdysvallat Winnipeg Jets USNTDP (USHL)
19. Fjodor Svetškov (KH) Venäjä Venäjä Nashville Predators Ladja Toljatti (MHL)
20. Jesper Wallstedt (MV) Ruotsi Ruotsi Minnesota Wild (Edmontonilta) Luleå HF (SHL)
21. Fabian Lysell (OLH) Ruotsi Ruotsi Boston Bruins Luleå HF (SHL)
22. Xavier Bourgault (KH) Kanada Kanada Edmonton Oilers (Minnesodalta) Shawinigan Cataractes (QMJHL)
23. Wyatt Johnston (KH) Kanada Kanada Dallas Stars (Detroitilta) Windsor Spitfires (OHL)
24. Matthew Samoskevich (OLH) Yhdysvallat Yhdysvallat Florida Panthers Chicago Steel (USHL)
25. Corson Ceulemans (P) Kanada Kanada Columbus Blue Jackets (Torontolta) Brooks Bandits (AJHL)
26. Carson Lambos (P) Kanada Kanada Minnesota Wild (Pittsburghilta) Winnipeg Ice (WHL)
27. Zachary L'Heurux (VLH) Kanada Kanada Nashville Predators (Carolinalta) Halifax Mooseheads (QMJHL)
28. Oskar Olausson (OLH) Ruotsi Ruotsi Colorado Avalanche HV71 (SHL)
29. Chase Stillman (OLH) Kanada Kanada New Jersey Devils (NY Islandersilta) Esbjerg Energy U20 (DEN U20)
30. Zach Dean (KH) Kanada Kanada Vegas Golden Knights Gatineau Olympiques (QMJHL)
31. Logan Mailloux (P) Kanada Kanada Montreal Canadiens SK Lejon (Hockeyettan)
32. Nolan Allan (P) Kanada Kanada Chicago Blackhawks (Tampa Baylta Columbuksen kautta) Prince Albert Raiders (WHL)

2. kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Pelaaja Kansallisuus Varaaja Joukkue
33. Prohor Poltapov (VLH) Venäjä Venäjä Buffalo Sabres Krasnaja Armija (MHL)
34. Olen Zellweger (P) Kanada Kanada Anaheim Ducks Everett Silvertips (WHL)
35. Ryker Evans (P) Kanada Kanada Seattle Kraken Regina Pats (WHL)
36. Shai Buium (P) Yhdysvallat Yhdysvallat Detroit Red Wings (New Jerseylta Vegasin kautta) Sioux City Musketeers (USHL)
37. Josh Doan (OLH) Yhdysvallat Yhdysvallat Arizona Coyotes (Columbukselta Ottawan kautta) Chicago Steel (USHL)
38. Daniil Tšaika (P) Venäjä Venäjä Vegas Golden Knights (Detroitilta) TsSKA Moskova (KHL)
39. Zack Ostapchuk (KH) Kanada Kanada Ottawa (San Joselta) Vancouver Giants (WHL)
40. Scott Morrow (P) Yhdysvallat Yhdysvallat Carolina Hurricanes (Los Angelesilta Nashvillen kautta) Shattuck St. Mary's 18U Prep (USHS Prep)
41. Danila Klimovitš (OLH) Valko-Venäjä Valko-Venäjä Vancouver Canucks Minskie Zubry (Vyšeišaja liga)
42. Francesco Pinelli (KH) Kanada Kanada Los Angeles Kings (Ottawalta) HDD Jesenice (Alps Hockey League)
43. Ilja Fedotov (VLH) Venäjä Venäjä Arizona Coyotes Tšaika Nižni Novgorod (MHL)
44. Aleksi Heimosalmi (P) Suomi Suomi Carolina Hurricanes (Chicagolta Columbuksen kautta) Porin Ässät U20 (U20 SM-sarja)
45. William Strömgren (VLH) Ruotsi Ruotsi Calgary Flames Modo Hockey (HockeyAllsvenskan)
46. Samu Tuomaala (OLH) Suomi Suomi Philadelphia Flyers Oulun Kärpät U20 (U20 SM-sarja)
47. Logan Stankoven (KH) Kanada Kanada Dallas Stars Kamloops Blazers (WHL)
48. Artjom Grušnikov (P) Venäjä Venäjä Dallas Stars (NY Rangersilta Detroitin kautta) Hamilton Bulldogs (OHL)
49. Benjamin Roger (P) Kanada Kanada Ottawa Senators (St. Louisilta Buffalon, Vegasin ja Los Angelesin kautta) London Knights (OHL)
50. Nikita Tšibrikov (OLH) Venäjä Venäjä Winnipeg Jets SKA Pietari (KHL)
51. Ville Koivunen (OLH) Suomi Suomi Carolina Hurricanes (Nashvillelta) Oulun Kärpät U20 (U20 SM-sarja)
52. Aatu Räty (KH) Suomi Suomi New York Islanders (Edmontonilta Detroitin kautta) Oulun Kärpät (Liiga)
53. Aleksandr Kisakov (VLH) Venäjä Venäjä Buffalo Sabres (Bostonilta) MHK Dinamo Moskova (MHL)
54. Jack Peart (P) Yhdysvallat Yhdysvallat Minnesota Wild Fargo Force (USHL)
55. Vincent Iorio (P) Kanada Kanada Washington Capitals Brandon Wheat Kings (WHL)
56. Evan Nause (P) Kanada Kanada Florida Panthers Quebec Remparts (QMJHL)
57. Matthew Knies (VLH) Yhdysvallat Yhdysvallat Toronto Maple Leafs Tri-City Storm (USHL)
58. Tristan Broz (KH) Yhdysvallat Yhdysvallat Pittsburgh Penguins Fargo Force (USHL)
59. Samuel Helenius (KH) Suomi Suomi Los Angeles Kings (Carolinalta) JYP (Liiga)
60. Janis Jerome Moser (P)  Sveitsi Arizona Coyotes (Coloradolta NY Islandersin kautta) EHC Biel (NL)
61. Sean Behrens (P) Yhdysvallat Yhdysvallat Colorado Avalanche (NY Islandersilta New Jerseyn kautta) USNTDP (USHL)
62. Colton Dach (KH) Kanada Kanada Chicago Blackhawks (Vegasilta) Saskatoon Blades (WHL)
63. Riley Kidney (KH) Kanada Kanada Montreal Canadiens Acadie–Bathurst Titan (QMJHL)
64. Oliver Kapanen (KH) Suomi Suomi Montreal Canadiens (Tampa Baylta) KalPa U20 (U20 SM-sarja)

3. kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Pelaaja Kansallisuus Varaaja Joukkue
65. Jayden Grubbe (KH) Kanada Kanada New York Rangers (Buffalolta) Red Deer Rebels (WHL)
66. Sasha Pastujov (OLH) Yhdysvallat Yhdysvallat Anaheim Ducks USNTDP (USHL)
67. Ryan Winterton (KH) Kanada Kanada Seattle Kraken Hamilton Bulldogs (OHL)
68. Samu Salminen (KH) Suomi Suomi New Jersey Devils Jokerit U20 (U20 SM-sarja)
69. Stanislav Svozil (P)  Tšekki Columbus Blue Jackets HC Kometa Brno (Extraliga)
70. Carter Mazur (VLH) Yhdysvallat Yhdysvallat Detroit Red Wings Tri-City Storm (USHL)
71. Simon Robertsson (OLH) Ruotsi Ruotsi St. Louis Blues (San Joselta) Skellefteå AIK (SHL)
72. Anton Olsson (P) Ruotsi Ruotsi Nashville Predators (Los Angelesilta Carolinan kautta) Malmö Redhawks (SHL)
73. Ayrton Martino (VLH) Kanada Kanada Dallas Stars (Vancouverilta) Omaha Lancers (USHL)
74. Oliver Johansson (VLH) Ruotsi Ruotsi Ottawa Senators Timrå IK (HockeyAllsvenskan)
75. Ryder Korczak (KH) Kanada Kanada New York Rangers (Arizonalta New Jerseyn ja Washingtonin kautta) Moose Jaw Warriors (WHL)
76. Tyson Hinds (P) Kanada Kanada Anaheim Ducks (Chicagolta Montrealin kautta) Rimouski Océanic (QMJHL)
77. Cole Huckins (KH) Kanada Kanada Calgary Flames Acadie–Bathurst Titan (QMJHL)
78. Aljaksei Kolasau (MV) Valko-Venäjä Valko-Venäjä Philadelphia Flyers Dinamo Minsk (KHL)
79. Justin Ertel (VLH) Kanada Kanada Dallas Stars Summerside Western Capitals (MJAHL)
80. Brent Johnson (P) Yhdysvallat Yhdysvallat Washington Capitals (Rangersilta) Sioux Falls Stampede (USHL)
81. Benjamin Gaudreau (MV) Kanada Kanada San Jose Sharks (St. Louisilta) Sarnia Sting (OHL)
82. Dmitri Kuzmin (P) Valko-Venäjä Valko-Venäjä Winnipeg Jets Dinamo Maladzetšna (Ekstraliga)
83. Patrik Hamrla (MV)  Tšekki Carolina Hurricanes (Nashvillelta) HC Karlovy Vary (Extraliga)
84. Kirill Kirsanov (P) Venäjä Venäjä Calgary Flames (Edmontonilta) SKA-1946 (MHL)
85. Brent Harrison (KH) Kanada Kanada Boston Bruins KOOVEE U20 (U20 SM-sarja)
86. Caedan Bankier (KH) Kanada Kanada Minnesota Wild Kamloops Blazers (WHL)
87. Dmitri Kostenko (P) Venäjä Venäjä Montreal Canadiens (Washingtonilta San Josen kautta) Lada Toljatti (VHL)
88. Stiven Sardarjan (OLH) Venäjä Venäjä Buffalo Sabres (Floridalta) Krasnaja Armija (MHL)
89. Cameron Whynot (P) Kanada Kanada Calgary Flames (Torontolta Los Angelesin kautta) Halifax Mooseheads (QMJHL)
90. Luca Münzenberger (P) Saksa Saksa Edmonton Oilers (Pittsburghilta San Josen ja Minnesodan kautta) Kölner EC U20 (DNL U20)
91. Taige Harding (P) Kanada Kanada Carolina Hurricanes Fort McMurray Oil Barons (AJHL)
92. Andrei Bujalski (KH) Kazakstan Kazakstan Colorado Avalanche Dubuque Fighting Saints (USHL)
93. Tristan Lennox (MV) Kanada Kanada New York Islanders Saginaw Spirit (OHL)
94. Aidan Hreschuk Yhdysvallat Yhdysvallat Carolina Hurricanes (Vegasilta Detroitin kautta) USNTDP (USHL)
95. Joshua Bloom (VLH) Kanada Kanada Buffalo Sabres (Montrealilta) Saginaw Spirit (OHL)
96. Roman Schmidt (P) Yhdysvallat Yhdysvallat Tampa Bay Lightning USNTDP (USHL)

4. kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Pelaaja Kansallisuus Varaaja Joukkue
97. Olivier Nadeau (OLH) Kanada Kanada Buffalo Sabres Shawinigan Cataractes (QMJHL)
98. Josh Lopina (KH) Yhdysvallat Yhdysvallat Anaheim Ducks UMass (NCAA)
99. Ville Ottavainen (P) Suomi Suomi Seattle Kraken JYP (Liiga)
100. Jakub Malek (MV)  Tšekki New Jersey Devils VHK Vsetín (Czech2)
101. Guillaume Richard (P) Kanada Kanada Columbus Blue Jackets Tri-City Storm (USHL)
102. Jakub Brabenec (KH)  Tšekki Vegas Golden Knights (Detroitilta) HC Kometa Brno (Extraliga)
103. Gannon Laroque (P) Kanada Kanada San Jose Sharks Victoria Royals (WHL)
104. Brody Lamb (OLH) Yhdysvallat Yhdysvallat New York Rangers (Los Angelesilta) Dodge County Wildcats (USHS-MN)
105. Ethan Del Mastro (P) Kanada Kanada Chicago Blackhawks (Vancouverilta) Mississauga Steelheads (OHL)
106. Kalle Väisänen (VLH) Suomi Suomi New York Rangers (Ottawalta) TPS U20 (U20 SM-sarja)
107. Emil Martinsen Lilleberg (P)  Norja Arizona Coyotes Sparta Sarpsborg (Fjordkraft-ligaen)
108. Victor Stjenborg (KH) Ruotsi Ruotsi Chicago Blackhawks Växjö Lakers HC (SHL)
109. Jackson Blake (OLH) Yhdysvallat Yhdysvallat Carolina Hurricanes (Calgarylta Los Angelesin kautta) Chicago Steel (USHL)
110. Brian Zanetti (P)  Sveitsi Philadelphia Flyers HC Lugano U20 (U20-Elit)
111. Conner Roulette (VLH) Kanada Kanada Dallas Stars Seattle Thunderbirds (WHL)
112. Taylon Boyko (MV) Kanada Kanada New York Rangers Tri-City Americans (WHL)
113. William Trudeau (P) Kanada Kanada Montreal Canadiens (St. Louisilta) Charlottetown Islanders (QMJHL)
114. Redmond Savage (KH) Yhdysvallat Yhdysvallat Detroit Red Wings (Winnipegilta Vegasin kautta) USNTDP (USHL)
115. Ryan Ufko (P) Yhdysvallat Yhdysvallat Nashville Predators Chicago Steel (USHL)
116. Jake Chiasson (KH) Kanada Kanada Edmonton Oilers Brandon Wheat Kings (WHL)
117. Philip Svedebäck (MV) Ruotsi Ruotsi Boston Bruins Växjö Lakers HC J20 (J20 Superelit)
118. Kyle Masters (P) Kanada Kanada Minnesota Wild Red Deer Rebels (WHL)
119. Joakim Lemay (P) Kanada Kanada Washington Capitals Salmon Arm Silverbacks (BCHL)
120. Vladislav Lukaševitš (P) Venäjä Venäjä Florida Panthers Loko Jaroslavl (MHL)
121. Ethan Cardwell (OLH) Kanada Kanada San Jose Sharks (Torontolta) Surahammars IF (Hockeyettan)
122. Rasmus Korhonen (MV) Suomi Suomi Arizona Coyotes (Pittsburghilta) Porin Ässät U20 (U20 SM-sarja)
123. Carson Latimer (F) Kanada Kanada Ottawa Senators (Carolinalta) Edmonton Oil Kings (WHL)
124. Jack Matier (P) Kanada Kanada Nashville Predators (Coloradolta Ottawan kautta) Ottawa 67’s (OHL)
125. Cameron Berg (KH) Yhdysvallat Yhdysvallat New York Islanders Muskegon Lumberjacks (USHL)
126. Dylan Duke (KH) Yhdysvallat Yhdysvallat Tampa Bay Lightning (Vegasilta Montrealin kautta) USNTDP (USHL)
127. Josh Pillar (KH) Kanada Kanada Minnesota Wild (Montrealin kautta) Kamloops Blazers (WHL)
128. Jakub Demek (OLH) Slovakia Slovakia Vegas Golden Knights (Tampa Baylta Detroitin kautta) Team Slovakia U20 (Slovakia U20)

5. kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Pelaaja Kansallisuus Varaaja Joukkue
129. Topias Vilén (P) Suomi Suomi New Jersey Devils (Buffalolta) Pelicans (Liiga)
130. Sean Tschigerl (VLH) Kanada Kanada Anaheim Ducks Calgary Hitmen (WHL)
131. Jacob Melanson (OLH) Kanada Kanada Seattle Kraken Acadie–Bathurst Titan (WHL)
132. Nikolai Makarov (P) Venäjä Venäjä Columbus Blue Jackets (New Jerseylta) Krasnaja Armija (MHL)
133. James Malatesta (KH) Kanada Kanada Columbus Blue Jackets Quebec Remparts (QMJHL)
134. Liam Dower Nilsson (KH) Ruotsi Ruotsi Detroit Red Wings Frölunda HC J20 (J20 Superelit)
135. Artjom Gurjev (P) Venäjä Venäjä San Jose Sharks Peterborough Petes (OHL)
136. Robert Orr (KH) Kanada Kanada Carolina Hurricanes (Los Angelesilta Ottawan kautta) Halifax Mooseheads (QMJHL)
137. Aku Koskenvuo (MV) Suomi Suomi Vancouver Canucks HIFK U20 (U20 SM-sarja)
138. Jack Bar (P) Kanada Kanada Dallas Stars (Ottawalta) Chicago Steel (USHL)
139. Manix Landry (KH) Kanada Kanada Arizona Coyotes Gatineau Olympiques (QMJHL)
140. Jonathan Myrenberg (P) Ruotsi Ruotsi Vancouver Canucks (Chicagolta) Linköping HC J20 (J20 Superelit)
141. Cale Jordan (P) Kanada Kanada Calgary Flames Moose Jaw Warriors (WHL)
142. Daniil Sobolev (P) Venäjä Venäjä Montreal Canadiens (Philadelphialta) Windsor Spitfires (OHL)
143. Jacob Holmes (P) Kanada Kanada Dallas Stars Soo Greyhounds (OHL)
144 Jaroslav Chemlar (KH)  Tšekki New York Rangers Jokerit U18 (U18 SM-sarja)
145. Tyson Galloway (P) Kanada Kanada St. Louis Blues Calgary Hitmen (WHL)
146. Dmitri Raševski (OLH) Venäjä Venäjä Winnipeg Jets Dinamo Pietari (VHL)
147. Justin Robidas (KH) Kanada Kanada Carolina Hurricanes (Nashvillelta) Val-d’Or Foreurs (QMJHL)
148. Gage Alexander (MV) Kanada Kanada Anaheim Ducks (Edmontonilta) Winnipeg Ice (WHL)
149. Oskar Jellvik (KH) Ruotsi Ruotsi Boston Bruins Djurgårdens IF J20 (J20 Superelit)
150. Joshua Roy (KH) Kanada Kanada Montreal Canadiens (Minnesodalta) Saint John Sea Dogs (QMJHL)
151. Haakon Hänelt (KH) Saksa Saksa Washington Capitals Eisbären Berlin (DEL)
152. Kirill Gerasimjuk (MV) Venäjä Venäjä Florida Panthers SKA-Varjagi (MHL)
153. Ty Voit (KH) Yhdysvallat Yhdysvallat Toronto Maple Leafs Sarnia Sting (OHL)
154. Isaac Belliveau (P) Kanada Kanada Pittsburgh Penguins Rimouski Océanic QMJHL
155. Oscar Plandowski (P) Kanada Kanada Detroit Red Wings (Carolinalta Vegasin kautta) Charlottetown Islanders (QMJHL)
156 Max McCue (KH) Kanada Kanada San Jose Sharks (Coloradolta) London Knights (OHL)
157. Eetu Liukas (OLH) Suomi Suomi New York Islanders TPS (Liiga)
158. Ty Murchison (P) Yhdysvallat Yhdysvallat Philadelphia Flyers (Vegasilta) USNTDP (USHL)
159. Viljami Marjala (VLH) Suomi Suomi Buffalo Sabres (Montrealilta) Quebec Remparts (QMJHL)
160. Cameron MacDonald (KH) Kanada Kanada Tampa Bay Lightning Saint John Sea Dogs (QMJHL)

6. kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Pelaaja Kansallisuus Varaaja Joukkue
161. William von Barnekow-Løfberg (KH) Ruotsi Ruotsi Buffalo Sabres Malmö Redhawks J20 (J20 Superelit)
162. Kyle Kukkonen (KH) Yhdysvallat Yhdysvallat Anaheim Ducks Maple Grove Crimson (USHS-MN)
163. Semjon Vjazovoi (MV) Venäjä Venäjä Seattle Kraken Tolpar Ufa (MHL)
164. Viktor Hurtig (P) Ruotsi Ruotsi New Jersey Devils Västerås IK J20 (J20 Superelit)
165. Ben Boyd (VLH) Kanada Kanada Columbus Blue Jackets Charlottetown Islanders (QMJHL)
166. Pasquale Zito (VLH) Kanada Kanada Detroit Red Wings Windsor Spitfires (OHL)
167. Liam Gilmartin(VLH) Yhdysvallat Yhdysvallat San Jose Sharks USNTDP (USHL)
168. Jack Beck (OLH) Kanada Kanada Calgary Flames (Los Angeles Kingsilta) Ottawa 67’s (OHL)
169. Hugo Gabrielson (P) Ruotsi Ruotsi Vancouver Canucks Frölunda HC J20 (J20 Superelit)
170. Bruce Montgomery (P) Yhdysvallat Yhdysvallat Carolina Hurricanes (Ottawa Senatorsilta) London Knights (OHL)
171. Cal Thomas (P) Yhdysvallat Yhdysvallat Arizona Coyotes Maple Grove Crimson (USHS-MN)
172. Ilja Safonov (KH) Venäjä Venäjä Chicago Blackhawks Irbis Kazan (MHL)
173. Lucas Ciona (VLH) Kanada Kanada Calgary Flames Seattle Thunderbirds (WHL)
174. Ethan Samson (P) Kanada Kanada Philadelphia Flyers Prince George Cougars (WHL)
175. Francesco Arcuri (KH) Kanada Kanada Dallas Stars Kingston Frontenacs (OHL)
176. Dru Krebs (P) Kanada Kanada Washington Capitals (NY Rangersilta) Medicine Hat Tigers (WHL)
177. Theo Jacobsson (KH) Ruotsi Ruotsi San Jose Sharks(St. Louis Bluesilta) Modo Hockey J20 (J20 Superelit)
178. Connor Lockhart (OLH) Kanada Kanada Vancouver Canucks (Winnipegilta) Erie Otters (OHL)
179. Simon Knak (OLH) Sveitsi Sveitsi Nashville Predators Portland Winterhawks (WHL)
180. Matvei Petrov (VLH) Venäjä Venäjä Edmonton Oilers HK Krylja Sovetov Moskova (MHL)
181. Ryan Mast (P) Yhdysvallat Yhdysvallat Boston Bruins Sarnia Sting (OHL)
182. Nate Benoit (P) Yhdysvallat Yhdysvallat Minnesota Wild Mount St. Charles Mounties (NCDC)
183. Chase Clark (MV) Yhdysvallat Yhdysvallat Washington Capitals Jersey Hitmen (NCDC)
184. Jakub Kos (VLH) Tšekki Tsekki Florida Panthers Ilves U20 (U20 SM-sarja)
185. Vjatšeslav Peksa (MV) Venäjä Venäjä Toronto Maple Leafs Irbis Kazan (MHL)
186. Shane Lachance (VLH) Yhdysvallat Yhdysvallat Edmonton Oilers (Pittsburghilta) Junior Bruins (USPHL)
187. Nikita Quapp (MV) Saksa Saksa Carolina Hurricanes Krefeld Pinguine (DEL)
188. Nikita Novikov (P) Venäjä Venäjä Buffalo Sabres (Coloradolta) Dinamo Moskova (MHL)
189. Aleksi Malinen (P) Suomi Suomi New York Islanders JYP (Liiga)
190. Artur Tšolatš (P) Ukraina Ukraina Vegas Golden Knights H’K Sokil Kiova (UHL)
191 Xavier Simoneau (KH) Kanada Kanada Montreal Canadiens Charlottetown Islanders (QMJHL)
192. Alex Gagne (P) Yhdysvallat Yhdysvallat Tampa Bay Lightning Muskegon Lumberjacks (USHL)

7. kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

# Pelaaja Kansallisuus Varaaja Joukkue
193. Tyson Kozak (KH) Kanada Kanada Buffalo Sabres Portland Winterhawks (WHL)
194. Ryan McCleary (P) Kanada Kanada Pittsburgh Penguins (Anaheimilta) Portland Winterhawks (WHL)
195. Justin Janicke (VLH) Yhdysvallat Yhdysvallat Seattle Kraken USNTDP (USHL)
196. Daniil Pylenkov (P) Venäjä Venäjä Tampa Bay Lightning (New Jerseylta) Severstal Tšerepovets (KHL)
197. Martin Rysavy(OLH) Tšekki Tšekki Columbus Blue Jackets Zubr Prevrov Extraliga
198. Ivan Vorobjev (OLH) Venäjä Venäjä St. Louis Blues (Detroitilta) Mamonty Jugry (MHL)
199. Jevgeni Kašnikov (P) Venäjä Venäjä San Jose Sharks Gatineau Olympiques (QMJHL)
200. Jegor Naumov (MV) Venäjä Venäjä Carolina Hurricanes (Los Angelesilta) HK Krylja Sovetov Moskova (MHL)
201. Lucas Forsell (VLH) Ruotsi Ruotsi Vancouver Canucks Frölunda HC J20 (J20 Superelit)
202. Chandler Romeo (P) Kanada Kanada Ottawa Senators Hamilton Bulldogs (OHL)
203. Zahar Bardakov (KH) Venäjä Venäjä New Jersey Devils (Arizonalta) HK Vitjaz (KHL)
204. Connor Kelley (P) Yhdysvallat Yhdysvallat Chicago Blackhawks Univ. of Minnesota-Duluth (NCAA)
205. Arseni Sergejev (MV) Venäjä Venäjä Calgary Flames Shreveport Mudbugs (NAHL)
206. Owen McLaughlin (KH) Yhdysvallat Yhdysvallat Philadelphia Flyers Mount St. Charles Mounties (USHS-RI)
207. Albert Sjöberg (OLH) Ruotsi Ruotsi Dallas Stars Södertälje SK J20 (J20 Superelit)
208. Hank Kempf (P) Yhdysvallat Yhdysvallat New York Rangers Muskegon Lumberjacks (USHL)
209. Nikita Guslistov (KH) Venäjä Venäjä Carolina Hurricanes (St. Louisilta) Severstal Tšerepovets (KHL)
210. Braden Hache (P) Yhdysvallat Yhdysvallat Florida Panthers (Winnipegilta) Kingston Frontenacs (OHL)
211. Robert Flinton (VLH) Yhdysvallat Yhdysvallat Tampa Bay Lightning (Nashvillelta) St. Paul's Pelicans (USHS-I)
212. Maximus Wanner (P) Kanada Kanada Edmonton Oilers Moose Jaw Warriors (WHL)
213. Andre Gasseau (KH) Yhdysvallat Yhdysvallat Boston Bruins USNTDP (USHL)
214. Joe Vrbetic (MV) Kanada Kanada Montreal Canadiens (Minnesotalta) North Bay Battalion (OHL)
215. Daniel Laatsch (P) Yhdysvallat Yhdysvallat Pittsburgh Penguins (Washingtonilta) Sioux City Musketeers (USHL)
216. Jalen Luypen (KH) Kanada Kanada Chicago Blackhawks (Floridalta) Edmonton Oil Kings (WHL)
217. Ty Gallagher (P) Yhdysvallat Yhdysvallat Boston Bruins (Torontolta) USNTDP (USHL)
218. Kirill Tankov (KH) Venäjä Venäjä Pittsburgh Penguins SKA-Varjagi (MHL)
219. Joel Nyström (P) Ruotsi Ruotsi Carolina Hurricanes Färjestad BK (SHL)
220. Taylor Makar (VLH) Kanada Kanada Colorado Avalanche Brooks Bandits (AJHL)
221. Tomas Machu (P) Tšekki Tšekki New York Islanders Draci Sumperk (Extraliga)
222. Carl Lindblom (MV) Ruotsi Ruotsi Vegas Golden Knights Djurgårdens IF J20 (J20 Superelit)
223. Samuel Lipkin (VLH) Yhdysvallat Yhdysvallat Montreal Canadiens (Montrealilta Chicagon ja Montrealin kautta) Chicago Steel (USHL)
224. Niko Huuhtanen (OLH) Suomi Suomi Tampa Bay Lightning Tappara U20 (U20 SM-sarja)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. NHL sets key dates in agreement for 56-game 2020-21 season 19. joulukuuta 2020. SportsNet. Viitattu 1.6.2021. (englanniksi)
  2. a b c d 2021 NHL Draft Lottery Set for Wednesday, June 2 19. toukokuuta 2021. NHL. Viitattu 1.6.2021. (englanniksi)
  3. Eero Hurmerinta: Arizona Coyotes menetti kaksi varausvuoroa sääntörikkeiden takia Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta. Viitattu 24.7.2021.
Edeltäjä:
NHL:n varaustilaisuus 2020
NHL:n varaustilaisuus Seuraaja:
NHL:n varaustilaisuus 2022