NFC North

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

NFC North on amerikkalaisen jalkapallon ammattilaisliigan National Football Leaguen National Football Conferencen pohjoinen divisioona, joka muodostettiin vuonna 2002, kun liigan joukkueiden määrä kasvoi 32:een. Divisioona korvasi vuosina 19702001 toimineen NFC Central -divisioonan. NFC North tunnetaan laajalti lempinimellä "Black and Blue Division" (suom. "Mustelmadivisioona") joukkueiden välisten pitkäaikaisten kiistakumppanuuksien ja fyysisen pelin ansiosta.

NFC Northissa pelaa neljä joukkuetta: Chicago Bears, Detroit Lions, Green Bay Packers ja Minnesota Vikings. Divisioonaan kuuluu siten edelleen neljä alkuperäistä jäsentä vuodelta 1970.

Tampa Bay Buccaneersistä tuli NFC Centralin viides jäsen vuonna 1977 pelattuaan ensin vuoden NFL:ssä kilpailevan konferenssin, AFC:n, läntisessä divisioonassa. Vuoden 2002 divisioonien uudelleenjärjestelyn myötä Buccaneers siirtyi NFC Southiin. Jäljelle jääneistä, maantieteellisesti Yhdysvaltojen pohjoisosassa pelaavista joukkueista käytetään joskus myös lempinimeä "Frozen North" (suom. "Jäätynyt pohjoinen"), vaikka kaksi divisioonan neljästä joukkueesta (Detroit ja Minnesota) onkin pelannut ottelunsa katetuissa halleissa jo yli kaksikymmentä vuotta.

Divisioonamestarit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi Joukkue Voitot-tappiot Play off -menestys
NFC Central
1970 Minnesota Vikings 12-2-0 Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
1971 Minnesota Vikings 11-3-0 Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
1972 Green Bay Packers 10-4-0 Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
1973 Minnesota Vikings 12-2-0 Hävisi Super Bowl VIII:n
1974 Minnesota Vikings 10-4-0 Hävisi Super Bowl IX:n
1975 Minnesota Vikings 12-2-0 Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
1976 Minnesota Vikings 11-2-1 Hävisi Super Bowl XI:n
1977 Minnesota Vikings 9-5-0 Hävisi NFC:n mestaruusottelun
1978 Minnesota Vikings 8-7-1 Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
1979 Tampa Bay Buccaneers 10-6-0 Hävisi NFC:n mestaruusottelun
1980 Minnesota Vikings 9-7-0 Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
1981 Tampa Bay Buccaneers 9-7-0 Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
1982+ Green Bay Packers 5-3-1 Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
1983 Detroit Lions 9-7-0 Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
1984 Chicago Bears 10-6-0 Hävisi NFC:n mestaruusottelun
1985 Chicago Bears 15-1-0 Voitti Super Bowl XX:n
1986 Chicago Bears 14-2-0 Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
1987 Chicago Bears 11-4-0 Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
1988 Chicago Bears 12-4-0 Hävisi NFC:n mestaruusottelun
1989 Minnesota Vikings 10-6-0 Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
1990 Chicago Bears 11-5-0 Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
1991 Detroit Lions 12-4-0 Hävisi NFC:n mestaruusottelun
1992 Minnesota Vikings 11-5-0 Hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella
1993 Detroit Lions 10-6-0 Hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella
1994 Minnesota Vikings 10-6-0 Hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella
1995 Green Bay Packers 11-5-0 Hävisi NFC:n mestaruusottelun
1996 Green Bay Packers 13-3-0 Voitti Super Bowl XXXI:n
1997 Green Bay Packers 13-3-0 Hävisi Super Bowl XXXII:n
1998 Minnesota Vikings 15-1-0 Hävisi NFC:n mestaruusottelun
1999 Tampa Bay Buccaneers 11-5-0 Hävisi NFC:n mestaruusottelun
2000 Minnesota Vikings 11-5-0 Hävisi NFC:n mestaruusottelun
2001 Chicago Bears 13-3-0 Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
NFC North
2002 Green Bay Packers 12-4-0 Hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella
2003 Green Bay Packers 10-6-0 Hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella
2004 Green Bay Packers 10-6-0 Hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella
2005 Chicago Bears 11-5-0 Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
2006 Chicago Bears 13-3-0 Hävisi Super Bowl XLI:n
2007 Green Bay Packers 13-3-0 Hävisi NFC:n mestaruusottelun
2008 Minnesota Vikings 10-6-0 Hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella
  • Pelaajien lakko vuonna 1982 lyhensi runkosarjan vain yhdeksän ottelun mittaiseksi. Runkosarjan päätteeksi NFL järjesti 16 joukkueen play off -turnauksen vain tänä vuonna. Divisioonasijoitukset sivuutettiin, mutta Green Bay Packersin voittoprosentti oli NFC Centralin paras.

Wild Cardilla eli villillä kortilla pudotuspeleihin päässeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi Joukkue Voitot-tappiot Play off -menestys
NFC Central
1970 Detroit Lions 10-4-0 Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
1971 -- --
1972 -- --
1973 -- --
1974 -- --
1975 -- --
1976 -- --
1977 Chicago Bears 9-5-0 Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
1978 -- --
1979 Chicago Bears 10-6-0 Hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella
1980 -- --
1981 -- --
1982+ Minnesota Vikings
Tampa Bay Buccaneers
Detroit Lions
5-4-0
5-4-0
4-5-0
Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
Hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella
Hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella
1983 -- --
1984 -- --
1985 -- --
1986 -- --
1987 Minnesota Vikings 8-7-0 Hävisi NFC:n mestaruusottelun
1988 Minnesota Vikings 11-5-0 Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
1989 -- --
1990 -- --
1991 Chicago Bears 11-5-0 Hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella
1992 -- --
1993 Minnesota Vikings
Green Bay Packers
9-7-0
9-7-0
Hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella
Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
1994 Detroit Lions
Chicago Bears
Green Bay Packers
9-7-0
9-7-0
9-7-0
Hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella
Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
1995 Detroit Lions 10-6-0 Hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella
1996 Minnesota Vikings 9-7-0 Hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella
1997 Detroit Lions
Minnesota Vikings
Tampa Bay Buccaneers
9-7-0
9-7-0
10-6-0
Hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella
Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
1998 Green Bay Packers 11-5-0 Hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella
1999 Detroit Lions
Minnesota Vikings
8-8-0
10-6-0
Hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella
Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
2000 Tampa Bay Buccaneers 10-6-0 Hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella
2001 Tampa Bay Buccaneers
Green Bay Packers
9-7-0
12-4-0
Hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella
Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
NFC North
2002 -- --
2003 -- --
2004 Minnesota Vikings 8-8-0 Hävisi pudotuspelien toisella kierroksella
2005 -- --
2006 -- --
2007 -- --
2008 -- --
  • Pelaajien lakko vuonna 1982 lyhensi runkosarjan vain yhdeksän ottelun mittaiseksi. Runkosarjan päätteeksi NFL järjesti 16 joukkueen play off -turnauksen vain tänä vuonna. Divisioonasijoitukset sivuutettiin, mutta Green Bay Packersin voittoprosentti oli NFC Centralin paras.

Play off -esiintymiset yhteensä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue Divisioona-
mestaruudet
Play off
-esiintymiset
Super Bowl -esiintymiset Super Bowl -voitot NFL:n mestaruudet yhteensä
Minnesota Vikings 17 25 0 4 1
Green Bay Packers 13 14 3 1 12
Chicago Bears 16 24 1 1 9
Detroit Lions 7 14 0 0 4
Tampa Bay Buccaneers1 3 7 1 0 1

1 Buccaneers siirtyi NFC Southiin kaudella 2002.

 

National Football League
AFC East North South West
Buffalo Bills Baltimore Ravens Houston Texans Denver Broncos
Miami Dolphins Cincinnati Bengals Indianapolis Colts Kansas City Chiefs
New England Patriots Cleveland Browns Jacksonville Jaguars Oakland Raiders
New York Jets Pittsburgh Steelers Tennessee Titans San Diego Chargers
NFC East North South West
Dallas Cowboys Chicago Bears Atlanta Falcons Arizona Cardinals
New York Giants Detroit Lions Carolina Panthers St. Louis Rams
Philadelphia Eagles Green Bay Packers New Orleans Saints San Francisco 49ers
Washington Redskins Minnesota Vikings Tampa Bay Buccaneers Seattle Seahawks
NFL:n pudotuspelit | AFC:n mestaruusottelu | NFC:n mestaruusottelu | Super Bowl | Pro Bowl
NFL:n harjoitusleiri | NFL-legendat | Monday Night Football | NFL Draft | Pro Football Hall of Fame | NFLPA | AFL | NFL Europa
2010