Myeongseong

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Myeongseong
La Corée, indépendante, russe, ou japonaise - p12.png
Kuningatar Myeongseong.
Joseonin kuningatar
Valtakausi 20. maaliskuuta 1866 –
8. lokakuuta 1895
Joseonin sijaishallitsija
Valtakausi 6. heinäkuuta 1895 –
8. lokakuuta 1895
Valtakausi 1. marraskuuta 1873 -
1. heinäkuuta 1894
Syntynyt 10. lokakuuta 1851
Yeoju, Joseon
Kuollut 8. lokakuuta 1895 (43 vuotta)
Gyeongbokin palatsi, Joseon
Hautapaikka Hongneung
Puoliso Kuningas Gojong (vih. 1866)
Lapset Sunjong
Suku Yeoheung Min
Isä Min Chirok
Äiti Lady Lee Hansan Leen klaanista

Myeongseong (kor. 명성, hanja 明成; 19. lokakuuta 18518. lokakuuta 1895) oli Joseonin kuningatar ja kuningas Gojongin ensimmäinen virallinen vaimo.

Japanin Meiji-kauden aikainen hallitus piti Myeongseongia esteenä Japanin leviämiselle merentakaisille alueille.[1] Kuningattaren konservatiivinen appi Heungseon Daewongun yritti poistaa hänet politiikasta järjestämällä lukuisia kapinoita, jotka kuitenkin epäonnistuivat. Se sai Myeongseongin vastustamaan japanilaisten vaikutusvaltaa yhä kovemmin.[2]

Kun Japani voitti Kiinan ja Japanin ensimmäisen sodan, Joseon joutui Japanin vaikutusvallan alle. Kuningatar kannatti Korean ja Venäjän suhteiden vahvistamista japanilaisten vaikutuksen estämiseksi. Miura Gorō, Korean ministeri ja Japanin armeijan eläköitynyt kenraaliluutnantti, oli Daewongunin puolella, koska uskoi tämän olevan myötämielisempi Japania kohtaan.

8. lokakuuta 1895 Daewongunille uskollinen, everstiluutnantti Woo Beomseonin johtama Hullyeondaen rykmentti hyökkäsi Gyeongbokgungiin, nujersi palatsin vartijat ja päästi sisään joukon japanilaisia rōnineita. Heidät oli palkattu soluttautumaan palatsiin Miura Gorōn käskynalaisina. Kuningattaren asuintiloissa Okhoru-paviljongissa he "tappoivat kolme naista, joita he epäilivät kuningattareksi. Kun heille selvisi, että yksi naisista oli kuningatar, polttivat he hänet paviljongin ulkopuolella sijaitsevassa männyssä, vaikka joidenkin lähteiden mukaan nainen hengitti yhä. Sen jälkeen he hävittivät tuhkat."[3] Myeongseong oli kuollessaan 43-vuotias.[4]

Kuningattaren salamurha herätti muissa suurvalloissa raivoa.[5] Kansainvälistä arvostelua laannuttaakseen Japanin hallitus kutsui Miuran takaisin Japaniin ja lähetti hänet sekä muut asiaan sekaantuneet armeijan jäsenet järjestettyyn oikeudenkäyntiin Hiroshiman käräjäoikeuteen. Kaikki syytetyt jäivät tuomioitta "riittämättömän todistusaineiston takia". 

Koreassa salamurha nostatti japaninvastaisia tunteita, ja jotkut korealaiset perustivat puolisotilaallisen joukon ja järjestivät aktiivisesti protesteja ympäri maata.[6] Kuningas Gojong ja kruununprinssi, joka myöhemmin tunnettaisiin nimellä keisari Sunjong, pakenivat Korean Venäjän suurlähetystöön vuonna 1896. Lokakuussa 1897 kuningas Gojong palasi Gyeongungungin palatsiin (nykyinen Deoksugung) ja julisti Korean keisarikunnan perustetuksi.

Etelä-Koreassa kuningatar Myeongseong on noussut uudelleen julkisuuteen hänen elämästään kertovien romaanien, elokuvan, draamasarjan ja musikaalin takia.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myeongseong syntyi aristokraattisen Minin suvun Yeoheung-haaraan 19. lokakuuta 1851[7][8][9][10] Yeojussa, josta hänen sukunsa on myös kotoisin.[11]

Yeoheung Min oli aatelisklaani, johon kuului monia korkea-arvoisia virkamiehiä ja kaksi kuningatarta - kuningas Taejongin vaimo kuningatar Wongyeong ja kuningas Sukjongin vaimo kuningatar Inhyeon.[11] Tulevan kuningattaren syntymän aikoihin perheellä oli aristokraattisesta statuksestaan huolimatta kuitenkin talousvaikeuksia.

Ennen avioliittoaan kuningatar tunnettiin Min Chirokin tyttärenä. Jotkin fiktiiviset lähteet käyttävät hänestä nimeä Min Jayeong, mutta mitkään historialliset lähteet eivät vahvista sitä.[11] Kuningatar menetti isänsä seitsemänvuotiaana, jonka jälkeen hän ja hänen äitinsä muuttivat Gamgodangin taloon. Myeongseong asui Gamgodangissa siihen asti, kunnes muutti palatsiin ja hänet kruunattiin kuningattareksi.[11]

Kun Gojong täytti 15 vuotta, hänen isänsä päätti, että hänen oli aika mennä naimisiin. Daewongun valitsi huolellisesti tarkoitusperiinsä sopivan kuningattaren - hänellä ei saanut olla lähisukulaisia, joilla oli poliittisia pyrkimyksiä, mutta hänen piti olla aatelista sukua, jotta valinta voitaisiin perustella hoville ja kansalaisille. Muut ehdokkaat hylättiin yksi kerrallaan, kunnes sekä Daewongunin puoliso Yeoheung että hänen äitinsä ehdottivat tyttöä omasta Yeoheung Minin klaanistaan.[11] Naiset kuvailivat tyttöä vakuuttavasti: hän oli isätön, kaunis, terve ja saanut tavanomaisen koulutuksen.[11]

Morsian kävi läpi tiukan valintaprosessin, joka päättyi 6. maaliskuuta pidettyyn haastatteluun Daewongunin kanssa ja hääseremoniaan 20. maaliskuuta 1866.[12] Min, joka oli tuskin 16-vuotias, nai 15-vuotiaan kuninkaan ja osallistui chaekbi-seremoniaan, jossa tuleva kuningatar kruunattiin. Kuninkaallisissa häissä morsianten perinteisesti käyttämä päähine oli nuorelle morsiamelle niin painava, että eräs pitkä hovineito määrättiin sille erityiseksi kannattelijaksi. Heti häiden jälkeen pidettiin kolmipäiväinen seremonia, jossa osoitettiin kunnioitusta esi-isille.[13]

Vanhemmat virkamiehet huomasivat pian, että uusi kuningatar oli edellisistä kuningattarista poiketen määrätietoinen ja kunnianhimoinen nainen. Hän ei osallistunut ylenpalttisiin juhliin, teetti harvoin pröystäileviä pukuja eikä lähes koskaan pitänyt teekutsuja kuninkaallisen perheen lukuisten prinsessojen tai aatelisnaisten kanssa, elleivät poliittiset syyt häntä siihen pakottaneet. Kuningattaren odotettiin toimivan Korean seurapiirien symbolina, mutta Myeongseong kieltäytyi tästä roolista. Sen sijaan hän käytti aikansa lukemalla tyypillisesti miehille tarkoitettuja kirjoja ja syvensi tuntemustaan historiassa, tieteissä, politiikassa, filosofiassa ja uskonnossa.[14]

Ensimmäiset vuodet kuningattarena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtaan hovissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

20-vuotiaana kuningatar oli alkanut vaellella Changgyeongin palatsin asuinhuoneistojensa ulkopuolella ja toimia aktiivisesti politiikassa. Daewongunin ja virkamiesten mielestä hän oli tunkeileva ja osoitti piirteitä, jotka olivat Joseonin kuningattarelle sopimattomia eivätkä käyneet yhteen kunfutselaisille naisille sopivien arvojen kanssa.

16. huhtikuuta 1868 ei-aatelinen palvelija synnytti kuninkaalle tulevan kruununprinssi Wanhwan. Pojalla ei todellisuudessa ollut oikeutta periä kruunua, mutta Daewongun piti huolta, että hänestä tuli perijä. Hän oli tyytyväinen pojan syntymästä ja vieraili palatsissa usein katsomassa lasta, mitä kuningatar piti loukkaavana.[4]

Kuningattaren ja Daewongunin erimielisyyksistä tuli julkista, kun Myeongseongin 9. marraskuuta 1871 synnyttämä poika kuoli neljän päivän ikäisenä. Heungseon Daewongun syytti Myeongseongia julkisesti kykenemättömyydestä synnyttää tervettä poikalasta, kun taas kuningatar itse epäili appensa hänelle tuomalla pahoinvointilääkkeellä olevan osuutta asiaan.[14][4]

Kuningatar oli kuitenkin alkanut järjestellä voimakasta Heungseon Daewongunin vastaista ryhmittymää, ja yritti nyt klaaninsa jäsenien, virkamiesten ja oppineiden avulla suistaa hänet vallasta. Kuningattaren ottoveli Min Seungho[15] ja Choe Ikhyeon laativat Daewongunista syytteen, joka esitettiin kuninkaalliselle neuvostolle ja jonka mukaan 22-vuotiaan Gojongin tulisi hallita maata yksin.[4] Vuonna 1872 Gojongin ja neuvoston hyväksynnällä Daewongun pakotettiin jäämään eläkkeelle ja vetäytymään Yangjussa sijaitsevalle Unhyeongungin tilalleen.[4] Sen jälkeen kuningatar vei kruununprinssi Wanhwan ja hänen äitinsä arvonimet ja karkotti heidät pääkaupungin ulkopuoliseen kylään. Poika kuoli pian sen jälkeen.

Nyt kun kuningattarella oli täydellinen valta hovista hän asetti sukulaisiaan korkea-arvoisiin virkoihin.[4] Hän oli viimein kuningatar, joka hallitsi miehensä rinnalla, ja hänet tunnettiin jopa hieman poliittisesti aktiivisempana kuin Gojong.

Korea avautuu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Korea kieltäytyi ottamaan vastaan japanilaisia lähettejä, jotka olivat tulossa ilmoittamaan Meiji-restauraatiosta, osa Japanin ylimystöstä vaati Korean välitöntä valloitusta. Suunnitelmat jäivät pian sikseen kun Iwakuran lähetystö palasi Japaniin ja päätettiin, ettei Japanin hallitus ollut poliittisesti ja taloudellisesti tarpeeksi tarpeeksi vakaa sotaa varten. Kun Heungseon Daewongun poistettiin politiikasta, Japani yritti uudestaan luoda suhteita Korean kanssa, mutta Dongnaehen 1873 saapunut kuninkaallinen lähetystö lähetettiin yhtä lailla pois.

Seuraavana vuonna Koreaan saapui vielä yksi japanilainen lähetystö, ja kuningattaren vaatimuksista huolimatta kuningas päätti allekirjoittaa heidän kanssaan kauppasopimuksen välttyäkseen ongelmilta. Japanin hallitus lähetti sopimuksen verukkeella sotalaiva Unyōn Busanin kielletyille vesille ja provosoi siten Korean rannikkovartioston hyökkäämään. Unyō pakeni, mutta japanilaiset käyttivät tapahtumaa tekosyynä lähettää Ganghwaan 1876 kuusi laivaston alusta ja kuninkaallinen lähetystö, jotka pakottaisivat Korean hallituksen tekemään sopimuksen.[14]

Suurin osa hovin jäsenistä suosi täydellistä eristäytymistä, mutta Japani oli osoittanut olevansa valmis käyttämään voimaa. Useiden tapaamisien jälkeen Ganghwaan lähetettiin virkamiehiä allekirjoittamaan Ganghwan sopimus, jonka tarkoitus oli avata Korea Japanille ja maailmalle. Sopimus allekirjoitettiin 26. helmikuuta 1876.[16]

Sopimuksen myötä lukuisia satamia pakotettiin avautumaan Japanin kauppalaivoille ja japanilaisille myönnettiin oikeus ostaa maata tietyillä alueilla. Se salli myös Incheonin ja Wonsanin satamien, jotka olivat koko maan tärkeimmät satamat, avaamisen japanilaisille kauppiaille. Muutaman vuoden ajan Japanilla oli kaupankäynnin suhteen lähes monopoli, kun taas korealaiset kauppiaat kärsivät suuria tappioita.

Sosiaalinen vallankumous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1877 kuningas Gojong nimitti Kim Gi-sun johtamaan lähetystöä, jonka tehtävänä oli ottaa selvää Japanin länsimaalaistumisesta ja aikeista Korean suhteen.

1881 toinen, tällä kertaa Kim Hong-jipin johtama lähetystö matkusti Japaniin, jossa Kim ja hänen ryhmänsä järkyttyivät siitä, kuinka suuria japanilaisista kaupungeista oli tullut. Hän muisti, kuinka 50 vuotta aiemmin Soul ja Busan olivat olleet Itä-Aasian pääkaupunkeja ja japanilaiset kaupungit puolestaan takapajuisia. Vuonna 1877 Tokio ja Osaka olivat kuitenkin länsimaalaistuneet Meiji-restauraation seurauksena, ja nyt Soul ja Busan olivat kuin jäännöksiä menneisyydestä.

Matkansa aikana Kim tapasi Tokion Kiinan suurlähettilään Ho Ju-changin ja valtuutetun Huang Tsun-hsienin. He keskustelivat Kiinan kansainvälisestä tilanteesta ja Joseonin paikasta nopeasti muuttuvassa maailmassa. Huang Tsu-hsien myös tutustutti Kimin kirjoittamaansa kirjaan, jonka nimi oli Korealainen strategia.

Kiina oli menettänyt johtoasemansa Itä-Aasiassa eikä Korealla enää ollut sotilaallisesta ylivoimaa Japaniin verrattuna. Lisäksi Venäjän keisarikunta alkoi laajentua Aasiaan. Huang neuvoi, että Korean tulisi ottaa käyttöönsä kiinanmyönteinen linja, mutta toisaalta säilyttää toistaiseksi läheiset välit Japaniin. Hän neuvoi Koreaa myös ryhtymään liittolaiseksi Yhdysvaltain kanssa, jotta Korea saisi suojan Venäjää vastaan. Hän kehotti solmimaan kauppasuhteita länsimaiden kanssa ja omaksumaan länsimaalaista teknologiaa. Kiina oli epäonnistunut siinä kokonsa takia, mutta Korea puolestaan oli Japaniakin pienempi maa. Huangin mukaan Korea toimi esteenä Japanin laajentumiselle muualle Aasiaan, ja ehdotti, että korealaisia nuoria lähetettäisiin Kiinaan ja Japaniin opiskelemaan ja Koreaan kutsuttaisiin puolestaan länsimaalaisia tekniikan ja luonnontieteiden opettajia.

Kun lähetystö palasi Souliin, kuningatar Min kiinnostui Huangin kirjasta ja tilasi siitä kopioita kaikille ministereille. Hän tahtoi kutsua länsimaat Koreaan avatakseen niiden kanssa kaupankäynnin ja pitääkseen Japanin hallinnassa. Hänen suunnitelmanaan oli sallia Japanin aluksi auttaa modernisoitumisessa, mutta lopuksi ajaa heidät länsimaalaisten avulla ulos maasta. Sitä varten kuningattaren piti kuitenkin voittaa aristokraattinen yangban-luokka puolelleen.

Yläluokka kuitenkin vastusti maan avaamista lännelle, koska heille se merkitsi sosiaalisen järjestyksen tuhoa. Daewongunin syytteen laatimisessa auttanut Choi Ik-hyun kannatti eristäytymistä ja väitti, että japanilaiset olivat "länsimaalaisten barbaarien" kaltaisia ja länsimaalaiset tulisivat levittämään maahan katolilaisuuden kaltaisia vallankumouksellisia liikkeitä. Yläluokan mukaan Huangin kirja koostui pelkästään abstrakteista teorioista, joista ei olisi hyötyä käytännössä, ja että Koreaa voisi uudistaa ilman länsimaalaista teknologiaakin. He vaativat, että lähetystöjen määrää ja kaupankäyntiä tulisi rajoittaa suuresti ja että kaikki maassa olevat ulkomaalaiset kirjat tulisi tuhota.

Vastustuksesta huolimatta Japaniin lähetettiin 1881 suuri lähetystö, jonka tehtävänä oli tarkkailla 70 päivän ajan valtion virastoja, tehtaita, liike-elämää ja armeijan ja poliisin rakennetta. He myös tutustuivat Japanin länsimailta omaksumiin uudistuksiin, erityisesti perustuslakiin.

Saamiensa raporttien pohjalta kuningatar alkoi järjestää hallitusta uudelleen. Hän perusti yli kaksitoista uutta virastoa, joiden tehtävinä oli huolehtia kaupankäynnistä ja ulkomaansuhteista lännen, Kiinan ja Japanin kanssa. Hän perusti viraston myös armeijalle, jotta aseita ja tekniikoita voitaisiin uudistaa. Länsimaalaisen teknologian maahantuontia varten perustettiin siviiliosastoja.

Samana vuonna kuningatar myös teki sopimuksen, jonka mukaan parhaat sotatieteiden opiskelijat lähetettäisiin Kiinaan oppimaan länsimaalaisesta sotatekniikasta. Japanilaiset lupautuivat antamaan opiskelijoiden käyttöön kivääreitä ja kouluttamaan Korean armeijasta yksikön käyttöönsä. Kuningatar suostui ehdotukseen, mutta muistutti, että opiskelijat lähtisivät silti Kiinaan.

Sotavoimien uudistaminen herätti vastustusta eivätkä muut miehet pitäneet uusien yksiköiden saamasta erityiskohtelusta. Syyskuussa 1881 paljastui, että suunnitteilla oli ollut suistaa kuningaspari vallasta ja asettaa sen sijaan valtaan Daewongunin avioton poika Yi Jae-seon. Kuningatar teki suunnitelman tyhjäksi, mutta Heungseon Daewongun säästettiin rangaistukselta, koska hän oli kuitenkin kuninkaan isä.

Vuoden 1882 kapina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1882 entisen armeijan jäsenet hyökkäsivät kuningattarelle sukua olevan, uusien joukkojen päällikön Min Gyeom-hon kotiin ja tuhosivat sen. Sen jälkeen sotilaat pakenivat Daewongunin luo, joka otti lopulta vanhat joukot hallintaansa. Julkisesti Daewongun kritisoi sotilaiden toimia, mutta salaa kannatti niitä.

Daewongun määräsi joukot iskemään Soulin hallinnolliseen kaupunginosaan, jossa muun muassa Gyeongbokgungin palatsi sijaitsi. Sotilaat hyökkäsivät ensin poliisiasemille ja vapauttivat pidätettyjä tovereitaan, jonka jälkeen he alkoivat ryöstellä kuningattaren sukulaisten omaisuutta. Joukot veivät kiväärejä ja alkoivat surmata japanilaisia sotilaiden kouluttajia. He onnistuivat melkein tappamaan myös Japanin Soulin suurlähettilään, mutta tämä pakeni pian Incheoniin. Sotilaat jatkoivat matkaa palatsia kohti, mutta kuningaspari ehti paeta naamioituneina kuningattaren sukulaisten huvilalle Cheongjuhun.

Daewongun otti palatsin hallintaansa ja määräsi lukuisia kuningattaren kannattajia surmattavaksi. Hän peruutti välittömästi kuningattaren tekemät uudistukset ja vapautti uudet sotajoukot palveluksesta. Kiinan ja Japanin lähettiläät pakotettiin lähtemään kaupungista ja eristäytymispolitiikka palasi pian voimaan.

Kiinalainen kenraali Li Hongzhang lähetti Korean Pekingin lähettiläiden suostumuksella Souliin 4500 sotilasta, jotta maahan saataisiin palautettua rauha ja Kiinan etu varmistettaisiin. Joukot pidättivät Heungseon Daewongunin, joka vietiin Kiinaan syytettäväksi petturuudesta. Kuningaspari palasi takaisin palatsiin ja kumosi kaikki Daewongunin tekemät muutokset.[14]

30. elokuuta 1882 japanilaiset pakottivat kuningas Gojongin allekirjoittamaan sopimuksen,[17] jossa hän lupasi maksaa japanilaisille korvauksen japanilaisten kapinan aikana menettämistä hengistä ja omaisuudesta, ja salli Japanin sijoittaa sotilaita Koreaan vartioimaan Japanin suurlähetystöä. Kun kuningatar sai tietää sopimuksesta, hän solmi Kiinan kanssa uuden kauppasopimuksen, jossa hän lupasi kiinalaisille etuoikeuksia ja oikeuksia käyttää satamia, joihin japanilaisilla ei ollut asiaa.[14] Hän myös pyysi erästä kiinalaista komentajaa ottamaan uudet sotajoukot johtoonsa ja saksalaista neuvonantajaa Paul Georg von Möllendorffia ryhtymään satamatullin varajohtajaksi.[18][19]

Matka Yhdysvaltoihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuussa 1883 kuningatar perusti englannin kielen kielikouluja, joissa oli opettajina amerikkalaisia. Kuukautta aiemmin hän oli lähettänyt Yhdysvaltoihin sukulaisensa Min Yeong-ikin johtaman lähetystön.[14] Ryhmä saapui San Franciscoon liehuttaen vastikään luotua Korean kansallislippua, ja vieraili Yhdysvalloissa oleskelunsa aikana lukuisilla historiallisilla paikoilla, kävi kuuntelemassa luentoja Amerikan historiasta ja osallistui San Fransciscon pormestarin ja muiden Yhdysvaltain virkamiehien heidän kunniakseen järjestämiin juhlallisuuksiin. Lähetystön jäsenet illastivat presidentti Chester A. Arthurin[14] kanssa ja keskustelivat uhkakuvista, jotka aiheutuivat Japanin ja Yhdysvaltain kasvavasta kiinnostuksesta Koreaa kohtaan. Lähetystö palasi Souliin syyskuun lopussa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Park, Jong-hyo (박종효). "일본인 폭도가 가슴을 세 번 짓밟고 일본도로 난자했다", 1 January 2002, pp. 472–485. 
  2. Korean Women in Resistance to the Japanese indiana.edu. Arkistoitu 8.3.2002.
  3. Byong-Kuk Kim, "Assassination of Empress Myongsong," Korea Times, 28 December 2001
  4. a b c d e f Queen Min gkn-la.net. Arkistoitu 17.2.2006.
  5. S.C.M. Paine, The Sino-Japanese War of 1894–1895: Perceptions, Power, and Primacy (Cambridge: Cambridge University Press, 2003), p. 316.
  6. 아관파천 Naver/Doosan Encyclopedia. Korea
  7. Queen Min (Joidenkin lähteiden mukaan syntymäpäivä oli 25. syyskuuta kalenterijärjestelmien eroavaisuuksien takia.) gkn-la.net. Arkistoitu 17.2.2006. Englanti
  8. Arkistoitu versio web.archive.org. Englanti
  9. Alkuperäinen lähde yeoju.go.kr. Arkistoitu 27.2.2008.
  10. minc.kr minc.kr. Korea
  11. a b c d e f Queen Min of Korea: Coming to Power web.archive.org.
  12. Queen Min of Korea - The "Last Empress" gkn-la.net. Arkistoitu 17.2.2006. Viitattu 6.4.2018.
  13. Queen Min of Korea: Coming to Power gkn-la.net. Arkistoitu 17.2.2006. Viitattu 6.4.2018. Englanti
  14. a b c d e f g Learn About Korea's Tragic Queen Min ThoughtCo. Viitattu 20.4.2018.
  15. 민승호(閔升鎬) - 한국민족문화대백과사전 encykorea.aks.ac.kr. Viitattu 21.4.2018. (koreaksi)
  16. Benjamin Lai: Chinese Battleship vs Japanese Cruiser: Yalu River 1894. Bloomsbury Publishing, 2019-02-21. ISBN 9781472828385. Teoksen verkkoversio (viitattu 19.6.2019). en
  17. Treaty of Chemulpo [Jemulpo] jacar.go.jp. Viitattu 19.6.2019.
  18. Jrgen Kleiner: Korea, a Century of Change, s. 19. World Scientific, 2001. ISBN 9789812799951. Teoksen verkkoversio (viitattu 19.6.2019). en
  19. Keith L. Pratt, Richard Rutt: Korea: A Historical and Cultural Dictionary. Psychology Press, 1999. ISBN 9780700704637. Teoksen verkkoversio (viitattu 19.6.2019). en
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Empress Myeongseong