Muuttuvat laulut

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Muuttuvat laulut on Rauno Lehtisen säveltämä ja Tuula Valkaman sanoittama musiikkikappale vuodelta 1970. Laulu tehtiin erityisesti virolaiselle Georg Otsille, josta oli 1950-luvun jälkipuoliskolla tullut Suomessa suosittu suomenkielisillä levytyksillään kuten ”Saarenmaan valssi” ja ”Kalastajan laulu”.[1] ”Muuttuvien laulujen” muita levyttäjiä ovat Solistiyhtye Liisa (instrumentaaliversio, 1972), Tapani Kansa (1982), Jaakko Ryhänen (1992) ja Sakari Kuosmanen (1999).[2]

Lehtinen ja Valkama kirjoittivat slaavilaisvaikutteisen laulun eräänä sunnuntaina Musiikki-Fazerin tiloissa vähän ennen kuin Georg Ots oli tulossa jälleen Suomeen levyttämään. He tekivät laulusta sanoitukseltaan valtavirrasta poikkeavan: kun 1960-luvun lopun poliittisessa ilmastossa laulut vaativat yleensä muutosta muilta ihmisiltä ja koko yhteiskunnalta, ”Muuttuvat laulut” katsoo asioita hieman yleisemmältä tasolta ja ehdottaa kaikille muutosta yhteisymmärryksen suuntaan.[2] [3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rytsä, Paavo: Georg Ots, Saarenmaan valssi ja Suomi Yle Elävä arkisto. 15.10.2007. Yleisradio. Viitattu 16.11.2021.
  2. a b Henriksson, Juha: Toiset meistä. Rauno Lehtinen ja musiikki, s. 105–107. {{{Julkaisija}}}, 2010. ISBN 978-952-68364-2-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 6.6.2018).
  3. ”Muuttuvat laulut”, Suuri toivelaulukirja 7, s. 184. Toim. Aapeli Vuoristo, 2. painos. Japa-musiikkiarkisto, 1989. ISBN 952-643-710-9.