Mutala (albumi)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mutala
Eppu Normaali
Studioalbumin Mutala kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  2010–2011
 Studio  Mutalan kylän seurantalo sekä Akun tehdas, Ylöjärvi
 Julkaistu 23. marraskuuta 2011
 Formaatti CD, LP, blu-ray
 Tuottaja(t) Mikko “Pantse” Syrjä
 Tyylilaji suomirock
 Kesto 118.56
 Levy-yhtiö Poko Rekords
Listasijoitukset

Suomi 1.[1]

Eppu Normaalin muut julkaisut
Jackpot – 101 Eppu-klassikkoa 1978–2009
2009
Mutala
2011

Mutala on suomirockyhtye Eppu Normaalin 23. marraskuuta 2011 julkaistu studioalbumi, joka sisältää yhtyeen vanhoja, uudelleen akustiseen muotoon sovitettuja kappaleita. Yhtye tiedotti uuden albumin julkaisemisesta kotisivustollaan 21. syyskuuta 2011. Tällöin albumin kappalelistaa ei vielä julkaistu, mutta nauhoitussessiossa oli yhtyeen mukaan syntynyt 30 uutta sovitusta "enemmän ja vähemmän tunnetuista Eppujen kappaleista" [2]. Lopullinen, 32 kappaletta sisältävä kappalelista julkaistiin yhtyeen kotisivuilla 10. lokakuuta 2011 [3].

Uusi albumi on nauhoitettu Ylöjärvellä sijaitsevan Mutalan kylän maamiesseuran talolla kesän 2011 aikana. Projektin innoittajana oli yhtyeen haave toteuttaa ns. "kuistialbumi", jolla kappaleet olisi nauhoitettu vanhan ajan tapaan. Alun perin yhtyeen oli tarkoitus nauhoittaa albumi kitaristi Mikko "Pantse" Syrjän kotitalon kuistilla, mutta mainion akustiikan vuoksi yhtye päätyi nauhoittamaan levyn Mutalassa. Levyllä myös Martti Syrjän lauluääni on muuttunut edellisiin albumeihin verrattuna.

Mutala-albumi julkaistiin tupla-cd:nä, kolmoisvinyylinä ja Streaming-versiona MP3-muodossa, ja levy ylitti 10 000 myydyn kappaleen eli kultalevyrajan 14. joulukuuta 2011. Albumin Pure Audio Blu-ray -painos julkaistiin 20. kesäkuuta 2012, ja se sisältää kappaleet stereo- ja 5.1-versioina[4]. Mutala Pure Audio Blu-ray on maailman ensimmäinen julkaisu tämän korkealaatuisen (24bit/192kHz) audioformaatin Pop/Rock- kategoriassa.

Albumi nousi Suomen virallisen listan sijalle 1.[1]

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CD 1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hiljaa huomiseen – 3.55
  2. Minun aurinkolasit – 4.32
  3. Puhtoinen lähiöni – 3.49
  4. Teen sinusta muusia – 2.35
  5. Kitara, taivas ja tähdet – 4.34
  6. Tien päällä taas – 4.12
  7. Lainelautaileva lehmänmaha rock'n'roll – 1.39
  8. Viinaa tsat tsat tsaa – 2.13
  9. Ruba – 3.57
  10. Kun jatsia kuunneltiin – 4.15
  11. Kuulen parran kasvun – 4.54
  12. Vahantajoki – 4.26
  13. Yöjuttu – 4.18
  14. Jackpot – 3.07
  15. Njet njet – 3.31
  16. Kun olet poissa – 5.15

CD 2[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suolaista sadetta – 4.13
  2. Elviksen kuolema – 1.42
  3. Poltan loppuun tupakin – 3.22
  4. Kuuvartalo yöllä – 4.12
  5. Mopolla tähtiin – 3.01
  6. Lensin matalalla 2 – 3.46
  7. Ei sankariainesta – 3.22
  8. Tihkumme seksiä – 3.07
  9. Sadan vuoden päästäkin – 3.43
  10. Onnellinen hetki elämässä – 2.51
  11. Balladi kaiken turhuudesta – 5.14
  12. Joka päivä ja joka ikinen yö – 4.37
  13. Viides toukokuuta – 3.10
  14. Tie vie – 3.10
  15. Kaikki häipyy on vain nyt – 4.19
  16. Kiistän kaiken – 3.55

Streaming-versio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hiljaa huomiseen – 3.55
  2. Minun aurinkolasit – 4.32
  3. Puhtoinen lähiöni – 3.49
  4. Teen sinusta muusia – 2.35
  5. Kitara, taivas ja tähdet – 4.34
  6. Tien päällä taas – 4.12
  7. Lainelautaileva lehmänmaha rock'n'roll – 1.39
  8. Viinaa tsat tsat tsaa – 2.13
  9. Suolaista sadetta – 4.13
  10. Elviksen kuolema – 1.42
  11. Poltan loppuun tupakin – 3.22
  12. Kuuvartalo yöllä – 4.12
  13. Mopolla tähtiin – 3.01
  14. Lensin matalalla 2 – 3.46
  15. Ei sankariainesta – 3.22
  16. Tihkumme seksiä – 3.07
  17. Kun olet poissa – 5.15

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arvostelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Musiikkituottajat: Tilastot -> Virallinen lista -> Artistit -> Eppu Normaali -> Mutala
  2. Eppu Normaalilta “Mutala”-tuplacd ja -kolmoisvinyyli keskiviikkona 23.11.2011 Uutiset. 21.9.2011. Eppu Normaali. Arkistoitu 29.9.2011. Viitattu 24.11.2011.
  3. “Mutala”-albumin biisit Uutiset. 10.10.2011. Eppu Normaali. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 24.11.2011.
  4. KUULEEKO KULTAKORVAT? HALOOOOO!!! Eppu Normaalin verkkosivusto. Viitattu 1.6.2012.
  5. Hifimaailma: Levyarvio
  6. Soundi: Levyarvio