Musta laatikko (teatteriesitys)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Musta laatikko on Helsingin Sanomien järjestämä elävän journalismin esityssarja. Esityksissä Helsingin Sanomien toimittajat ja kuvaajat kertovat teatterin lavalla aiemmin julkaisemattomia tositarinoita. Esitysten jälkeen yleisöllä on mahdollisuus keskustella esiintyjien kanssa.

Ensimmäinen Musta laatikko -esitys nähtiin Kansallisteatterissa helmikuussa 2016. Vuoden 2018 loppuun mennessä esityksissä on käynyt noin 19 000 katsojaa[1], minkä lisäksi livelähetyksiä sekä tallenteita on katsottu HS.fi-sivuston kautta. Vierailunäytöksiä on järjestetty myös Tampereen ja Turun teattereissa. Maalis-huhtikuussa 2019 Mustasta laatikosta nähdään 13. tuotanto uusine sisältöineen.

Musta laatikko palkittiin maaliskuussa 2018 vuoden journalistisesta teosta Bonnierin journalistipalkinnolla.

Esityksen tausta ja työryhmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Sanomien toimittaja Riikka Haikarainen näki keväällä 2015 Los Angelesissa Yhdysvalloissa Pop Up Magazine -nimisen esityksen, jossa toimittajat, kuvaajat ja käsikirjoittajat kertoivat ennen julkaisemattomia tositarinoita[2]. Haikarainen innostui ideasta ja ehdotti syksyllä 2015 kollegoilleen Kimmo Norokorvelle, Jaakko Lyytiselle ja Tuomas Kasevalle, että Helsingin Sanomien toimitus toteuttaa oman elävän journalismin esityksensä. Työryhmä ideoi esityksen nimeksi Musta laatikko, sillä puheiden tarkkoja sisältöjä ei paljasteta etukäteen ja esitys valottaa journalistisen työn taustoja.

Ensimmäinen Musta laatikko sai ensi-iltansa Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä 4. helmikuuta 2016. Vuoden 2017 alusta tuotanto siirrettiin Suurelle näyttömölle.

Mustan laatikon työryhmään kuuluvat Riikka Haikarainen, Sampo Harju, Tuomas Kaseva, Esa Lilja, Jaakko Lyytinen, Kimmo Norokorpi, Olli Nurminen, Kaisa Osola ja Heidi Väärämäki.

Esityksen sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musta laatikko -esitysten idea perustuu vanhimpaan tiedonvälittämisen muotoon: elävään, suulliseen tarinankerrontaan. Joka esityksessä Kansallisteatterin lavalle nousee kymmenkunta HS:n toimittajaa ja kuvaajaa, jotka kertovat aiemmin julkaisemattomia tositarinoita. Jokainen puhe tarjoaa kuulijalle sisältöä, jota ei ole koskaan aiemmin julkaistu HS:n kanavissa. Lavalle on noussut 80 Helsingin Sanomien toimittajaa, joilta on kuultu yli 100 erilaista puhe-esitystä. Osa niistä on myöhemmin julkaistu joko HS:n printtilehdessä tai HS.fi:ssä.

Musta laatikko -iltojen aikana journalistit ovat kertoneet yleisölle skuuppejaan, avanneet läpi tutkivan journalismin paljastuksiaan ja kertoneet livekolumneja. Puheenvuorojen aihekirjo vaihtelee laajasti esimerkiksi politiikasta urheiluun, ulkomaanjournalismista ihmissuhteisiin ja kulttuurista tieteeseen. Lavalla on kerrottu muun muassa Jari Aarnion tapauksen taustoista, ilmastonmuutoksen vaikutuksista Nauru-saarella ja Siperian Tšuktši-merellä, suomalaissiirtolaisista Pohjois-Amerikan utopiayhteisöissä, paralympiavoittaja Leo-Pekka Tähden rakkaustarinasta, vuoden 1918 sisällissodasta Suomessa, eutanasiasta, laulutaidottomuudesta ja natsi-isovanhemmista.

HS:n toimittajat ovat puheissaan avanneet myös työnsä taustoja. He ovat kertoneet esimerkiksi nettiotsikoinnin periaatteista ja Hesarin kielenhuollon käytännöistä.

Esityksen harjoitusprosessi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esiintyjät muokkaavat puheensa ideaa ja käsikirjoitusta yhdessä tuottajien kanssa. Mustan laatikon puhekouluttajina toimivat Kaisa Osola ja Sampo Harju, jotka sparraavat puhujia harjoitusvaiheessa.

Vuoden 2018 Bonnier-palkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musta laatikko sai maaliskuussa 2018 vuoden journalistisesta teosta Bonnierin journalistipalkinnon. Raadin mukaan Musta laatikko on uudenlainen konsepti, jonka "loppuunmyydyissä näytöksissä journalistit tulivat aivan uudella tavalla lähelle lukijoitaan"[3]. Bonnierin journalistipalkintoa on myönnetty jaettu Suomessa vuodesta 2001 ja se pyrkii edistämään hyvää journalismia. Palkinnon perusteena on merkittävä journalistinen teko palkinnon myöntämistä edeltäneen vuoden aikana.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Heidi Väärämäki: HS tarjoaa 700 lippua Musta laatikko -esitykseen koululaisille Helsingin Sanomat. 30.1.2019. Helsingin Sanomat. Viitattu 31.1.2019.
  2. Riikka Haikarainen: Journalismi muuttui live-tapahtumaksi, joka myy salit loppuun Helsingin Sanomien Säätiö Stipendiblogi. 29.5.2015. Helsingin Sanomien Säätiö. Viitattu 31.1.2019.
  3. Suuri Journalistipalkinto -palkitut 2017 suurijournalistipalkinto.fi. Viitattu 31.1.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Viron TV:n juttu Mustasta laatikosta [noin kohdasta 8:30]
  • Journalisti-lehden juttu (Arkistoitu – Internet Archive): "Journalismia livenä" (julkaistu 28.4.2016)
  • Yle Radio Puheen iltapäivän radiojuttu Mustasta laatikosta: "Musta laatikko on sanomalehti teatterin näyttämöllä" (julkaistu 14.1.2016)