Musta Karhu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
IKL:n arpajaiset Helsingin Mustassa Karhussa vuonna 1937.

Musta Karhu oli vuosina 1934–1944 toiminut suomalainen ravintolaketju, jonka omisti äärioikeistolainen Isänmaallinen kansanliike (IKL). Niiden tarkoituksena oli kerätä puolueelle varoja sekä toimia jäsenten kohtaamis- ja kokouspaikkoina.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 1934 toimintansa käynnistäneen Mustan Karhun perustajiin kuului muun muassa matemaatikko Rolf Nevanlinna.[2] Nimensä se sai IKL:n ja sen edeltäjän Lapuan liikkeen logossa olleesta karhusta. Musta Karhu -ravintoloissa järjestettiin erilaisia matineoita, myyjäisiä sekä poliittisia tilaisuuksia ja lauluiltoja. Ne toimivat myös tavallisina anniskeluravintoloina ja kahviloina, jotka olivat avoinna muillekin kuin puolueen jäsenille tai kannattajille. Ravintoloissa myytiin lisäksi erilaisia IKL:n tunnuksilla varustettuja tuotteita.[3][4]

Ravintoloita toimi suurimmissa kaupungeissa, sekä joillakin maaseutupaikkakunnilla. Maaseudun ravintoloilla ei ollut anniskeluoikeuksia, vaan ne joutuivat toimimaan pelkkinä kahviloina. Ravintolat sijaitsivat hyvillä liikepaikoilla kaupunkien keskustoissa. Tunnetuin oli Helsingin ravintola, joka sijaitsi Keskuskadulla Palokunnantalossa.[1] Musiikki oli tarkkaan säädeltyä, sillä esimerkiksi jazz oli kiellettyä. Ravintoloissa esiintyneet pienet orkesterit soittivat lähinnä suomalais-ugrilaisten heimokansojen musiikkia sekä salonkimusiikkia. Aitosuomalaisuudesta johtuen myös joidenkin suosittujen suomalaisartistien, kuten suomenruotsalaisen Georg Malmstenin, musiikkia ei esitetty. Helsingin Musta Karhu -ravintolan orkesteria johti viulisti Eino Raitio, jonka ohella orkesterinjohtajana nähtiin usein Helsingin konservatorion lehtori Arvo Laitinen.[3] Se teki 1930-luvulla myös levytyksiä nimellä Mustan Karhun Yhtye.[5]

Kun IKL lakkautettiin syyskuussa 1944 välirauhansopimuksen nojalla loppui myös järjestön ylläpitämä ravintolatoiminta. Osa kuitenkin jatkoi eri nimellä uusien omistajien ylläpitäminä.[6] Esimerkiksi Helsingin Musta Karhu muutettiin Kestikartano-nimiseksi ravintolaksi, jonka toiminnasta vastasi Kalevalaisten Naisten Liitto,[7] ja Porin ravintola jatkoi toimintaansa nimellä Sininen Lyhty.[8] 1950-luvulla järjestön entiset aktiivit perustivat ”Suomen 1920–1940-lukujen historian säätiön”, jonka pääoma saatiin IKL:n Kauppa Oy:n ja Oy Helsingin Mustan Karhun omaisuudesta. Säätiö keräsi IKL:n toimintaa käsittelevät dokumentit ja talletti ne Valtionarkistoon.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Silvennoinen, Oula; Tikka, Marko; Roselius, Aapo: Suomalaiset fasistit : mustan sarastuksen airuet, s. 279. Helsinki: WSOY, 2016. ISBN 978-951-04013-2-3.
  2. Lehti, Olli: Erhabene Welten : Das Leben Rolf Nevanlinnas, s. 119–120. Basel: Birkhäuser Verlag, 2008. ISBN 978-376-43770-1-4.
  3. a b Jalkanen, Pekka: 1930-luku: katse taaksepäin 100 vuotta suomalaista populaarimusiikkia. Populaarimusiikin Museo POMUS. Viitattu 29.12.2012.
  4. Perälä, Reijo: Kun Kosolan Vikki Suomea johti 1.3.2012. YLE Elävä Arkisto. Viitattu 29.12.2012.
  5. Mustan Karhun Yhtye Suomalaisten äänilevyjen tietokanta 1901–1999. Suomen äänitearkisto. Viitattu 1.11.2018.
  6. Uola, Mikko: ”Suomi sitoutuu hajottamaan...” : järjestöjen lakkauttaminen vuoden 1944 välirauhansopimuksen 21. artiklan perusteella, s. 254. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1999. ISBN 951-71011-9-8.
  7. Vanha Palokunnantalo pystyssä viimeistä kesää. Helsingin Sanomat, 2.7.1965, s. 4. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 1.11.2018.
  8. Pori – muistoissa ja valokuvissa Jukka Joutsi. Viitattu 1.11.2018.
  9. Kinnunen, Matti: Oikeistoradikaali unelma. Helsingin Sanomat, 2.11.1982, s. 15. HS Aikakone (vain tilaajille) Viitattu 1.11.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]