Siirry sisältöön

Musopen

Wikipediasta
Musopen
Sivusto vuonna 2019.
Sivusto vuonna 2019.
Verkkosivusto https://musopen.org
Luonut Aaron Dunn
Avattu 2006

Musopen on voittoa tavoittelematon järjestö, joka pyrkii parantamaan pääsyä musiikkiin luomalla vapaita resursseja ja oppimateriaaleja. Järjestö julkaisee äänitteitä, nuottikirjoituksia ja oppikirjoja.[1]

Järjestön perusti Aaron Dunn, joka näki musiikin opiskelijana vuonna 2006 kuinka talonmiehet keräsivät roskasäkkeihin äänitteitä poisheittämistä varten. Dunn alkoi pohtia miten niitä voisi käyttää hyödyksi poisheittämisen sijaan. Hän alkoi perehtyä tekijänoikeuksiin ja havaitsi mahdollisuuden luoda palvelun klassisen musiikin äänitteille, joka olisi vapaasti käytettävissä. Dunn avasi sivuston vuonna 2006, mutta se ei edistynyt ennen vuotta 2010, jolloin hän aloitti joukkorahoituskampanjan Kickstarter-palvelussa. Sävellysten tekijänoikeudet ovat usein erillään äänitteistä, joiden oikeudet ovat orkestereilla ja siten pääsy on rajoitettua jollei tehdä vapaasti julkaistavaa äänitettä.[2] Sävellyksen esittämiseen voi muutoin joutua käyttämään hyvin vanhaa äänitettä tai nuottikirjoitusta.[3]

  1. About musopen.org. Viitattu 20.2.2025. (englanniksi)
  2. Jim Farber: Musopen: Will This Site Set Music Free? sfcv.org. 25.9.2012. Viitattu 20.2.2025. (englanniksi)
  3. Nate Anderson: Musopen puts classical recordings, scores in public domain arstechnica.com. 22.5.2008. Viitattu 20.2.2025. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]